sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, 15. painos, 2001
Alkuperäisteos: Harry Potter and the Philosopher's Stone 1998
Suomentaja: Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
Kansi: Mika Launis
Sivuja: 335


J. K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi ei paljon esittelyjä kaipaa. Harry Potter -kirjasarjan ensimmäinen osa räjäytti potin - ja loppu on historiaa. Kirjasarja on varmasti yksi maailman tunnetuimmista ja käännetyimmistä kirjallisista ilmiöistä. Harry Potter huumaa on kestänyt kirjojen ilmestymisestä lähtien, mutta minä hyppäsin kelkkaan aika myöhään. Sain luettua sarjasta vain ensimmäisen osan 2000-luvun alussa ja jäin odottamaan aikaa, jolloin voisin lukea kirjat yhdessä lasten kanssa. Ja nyt tuli meidän perheessämme aika ruveta lukemaan niitä lapsille.

Koska kirja lienee kaikille tuttu, päätin kirjoittaa teoksesta siltä kannalta, miten se soveltuu ääneen luettavaksi iltasaduksi. Koeyleisönä minulla oli 7-vuotiaat kaksostytöt, joita suunnittelin pääyleisökseni. Tytöt olivat koulussa kuulleet Harry Potterista luokkakavereiltaan, joilla on isompia sisaruksia.

Kirjassa ei ole kuvia, joten ajattelin, ettei 5-vuotias poikani jaksa siihen keskittyä. Toisin kuitenkin kävi. Poika kuunteli tarkkaavaisesti jännittävää tarinaa. Koko kirjan kuunteli myös kahden kuukauden ikäinen poikavauvamme, joka valvoi kaikki lukuhetket joko syöden tai muuten vain korvat höröllään. 

Alkupuoli kirjasta kuluu Dursleyn perheen kanssa. Ilkeät ja pelokkaat jästit kuvaillaan värikkäästi, mutta minua lukijana häiritsi se, kuinka paljon Dudleyn lihavuudesta vitsailtiin, ikään kuin lihavuus tekisi ihmisestä entistä tyhmemmän ja ahneemmaan pelkurin. Toivoin, että kuuntelijani eivät tarttuisi kovin hanakasti sanaan "läski".

Onneksi myös taikuus on mukana aavistuksena jo ensi sivuilta lähtien. Professori McGarmiva ja Albus Dumbledore tulevat tutuiksi jo ensimmäisessä luvussa, mutta lapset odottivat näyttämölle Harry Potteria - kestää siis aika kauan, että päästään itse asiaan. Toinen, jota odotettiin, oli viisasten kivi. "Milloin se viisasten kivi oikein tulee? Mikä se on?" tytöt kyselivät.

Kirjan pääasia ei olekaan itse seikkailu, johon kuluu oikeastaan vain kirjan kolme viimeistä lukua. Tärkeämpää on pohjustaa kirjasarjan ystävyyssuhteet, esitellä Tylypahkan opettajat ja oppilaat ja kertoa velhojen elämästä ylipäätään. Huispaus on tietysti yksi  kirjan kohokohdista. Lisäksi hyvän ja pahan voimien taistelusta saadaan paljon tietoa, mutta siten, että salaperäisyys säilyy koko kirjan alusta loppuun. "Vol-- tiedät-kai-kuka" mainitaan niin usein, että nimi on varmasti lukijalle tuttu. 

Ehdottelin lukemisen aikana monet kerrat ekaluokkalaisille, että he saisivat itse ruvata lukemaan kirjasarjan loppuun. Toinen tyttö lukikin jo tästä kirjasta sivuja eteenpäin, jos jäimme illalla johonkin jännittävään kohtaan, mutta toinen oli sitä mieltä, että kirjan nimiä on vaikea lukea. Niitä oli myös hankala ääntää lukiessa. Ääneen lukijaa häiritsivät myös lukuisat lyöntivirheet, joita kirjaan oli jäänyt. Olisiko vielä yksi oikolukukerta häivyttänyt ne pois? Ihmettelin myös, miksi Tylypahkan oppilaat eivät teitittele opettajiaan, vaikka kyseessä on peribrittiläinen sisäoppilaitos. Lisäksi äänenlukemista haittasi puhekielisyys: monikon 1. persoonamuodon tilalla käytetty passiivimuoto on yllättävän vaikea lukea ääneen. Vaati aikamoista keskittymistä lukea lasten keskusteluja ja Hagridin puhetta. Muutenhan kirjaa luki mielikseen. Käännös on sujuvaa, taitavaa ja oivaltavaa: Tylypahka, huispaus, Likusteritie, Viistokuja, professori McGarmiva ovat niin toimivia suomennoksia, että lukijaa hykerryttää.

Kirjan loppu on täyttä toimintaa. Silloin myös viisivuotias poikani oli jännityksestä kalpeana. Kolmipäinen koira ja Voldemortin pelottavat kasvot olivat kaikista hirveimmät, mutta muutkin viisasten kiven suojaksi laaditut taiat jännittivät. Toinen tyttö vakuutti, että Harry Potter on paras kirja, jonka hän on ikinä lukenut ja nyt kaikki muut kirjat tuntuvat tylsiltä. Meidän piti heti aloittaa seuraava osa.

Kirja olikin äärimmäisen koukutava sekä aikuiselle että lapsille. Lapset piti joka ilta häätää puoliväkisin omiin sänkyihinsä ja seuraavana päivänä he ehdottelivat pitkin päivää, että voisimmeko jo mennä lukemaan Harry Potteria - näin usein tehtiinkin. Niinpä kirjan lukemiseen kului yllättävän vähän aikaa, vain vajaat kolme viikkoa, vaikka kerralla luettiin korkeintaan yksi luku. Seuraava osa onkin jo sellainen, jota en minäkään ole aiemmin lukenut. Jännittävää.

10 kommenttia:

  1. Ihanaa! En malta odottaa, että meillä päästään lukemaan Pottereita yhdessä! Kiva huomata, että ei siihen lopulta kovin montaa vuotta enää tarvita. Tämä oli kaikin puolin hyvä postaus, kiinnostavaa tietää, miten kirja taipuu ääneenlukuun. Yhtä lailla kiinnostavaa myöhemmin kuulla, mitä pidätte jatkosta, sehän muuttuu pikku hiljaa hurjemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toimii 7-vuotiaille - uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Kakkososa on jo hyvässä vauhdissa, joten uutta postausta on luvassa parin viikon päästä, luulisin.

      Poista
  2. Ja toinen ihanaa-kommentti perään! Pieni poikavauva, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tämä ollutkin ihanaa aikaa.

      Poista
  3. Minä luin viisi Potteria peräjälkeen, koska jäin koukkuun heti ensimmäisestä sivusta...sitten olikin kamalaa odotella seuraavia kirjoja, joita ei oltu julkaistu terveisin McGarmiva-fani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. McGarmiva on loistava persoona. Hagrid on myös suosikkini tässä vaiheessa.

      On jotenkin mukava ajatella, että minulla on monta hyvää kirjaa edessä päin.

      Poista
  4. Olin myöskin ensimmäisellä luokalla, kun opettaja koulussa alkoi lukea tarinaa meille aina satunnaisina tunteina. En muista olinko aiemmin jo lukenutkin Viisasten kiven oma-aloitteisesti, mutta kuuntelukokemus oli jokatapauksessa jännittävä!
    Nykyään ne kohdat mitkä lapsena tuntuivat tylsiltä, saavat minut nyt ulvomaan naurusta. Kestävät todellakin useammin lukukerran ;)

    Niin ja minulle ei tuosta Dudleyn paksuksi haukkumisesta jäänyt mitään tarttuvaa sanaa päähän, jota keksisin kohdistaa ilkeästi muihin. Hyvä vaan! Luulen, että tarina vie lapsia enemmän kuin Dudleyn lihavuus ;) Ja onhan Hagridkin tosi isokokoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näytä meilläkään tarttuneen arkikieleen onneksi tuo ikävä sana. :)

      Nyt alan minäkin todella koukuttua kirjasarjaan. Ekaluokkalaisilla on ilmeisesti juuri otollinen ikä jäädä myös koukkuun.

      Poista
  5. Aina olen yhtä yllättynyt, kun löydän minulle uuden aktiivisesti päivittyvän kirjablogin. Seuratahan minä sinunkin blogiasi aloin ja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta kyllä. :)

    On aina yhtä piristävää lukea bloggauksia Harry Pottereista. Luin ensimmäisen Harry Potterin taas kerran jokin aika sitten ja ajattelin lukea kaikki Potterit kerrankin järjestyksessä uudelleen. Koukuttavia kirjoja ovat. Vaikka olen lukenut Potterit todella moneen kertaan läpi ja siis tiedän hyvin, mitä kirjoissa tapahtuu, silti en malttaisi päästää niitä käsistäni uudella lukukerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nyt koukussa. Luen toista osaa lapsille ääneen. Minusta tuntuu, että aina vaan paranee.

      Tervetuloa lukemaan!

      Poista

Kiitos kommentista!