torstai 17. lokakuuta 2013

Aapeli: Pikku Pietarin piha

Aapeli: Pikku Pietarin piha, 1958
Kustantaja: WSOY, 16. painos, 1998
Kansi: Hannu Taina
Sivuja: 156
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Pietari makasi pukkisängyssä mutta ei nukkunut vielä. Hän mietti kumman lukisi, Isä meidän vai Herran siunauksen. Jompikumpi oli luettava, Jumala Taivaassa oli niitä miehiä, joita ei juksata. (S. 63.)

Aapelin, alias Simo Puupposen, Pikku Pietarin piha on vastustamaton kirja. Päähenkilönä siinä on tietysti Pietari, noin kahdeksanvuotias poika, joka kirjan alussa on juuri menettänyt äitinsä. Pietarin vilpitön suhtautuminen elämään on kuvattu herkästi ja kirjailija on tavoittanut jotain aitoa pienen pojan surusta ja iloistakin.

Pikku Pietarin koti on puutalokorttelissa, jossa jokaisella asukkaalla on omat ilonsa ja murheensa ja naapureista saatetaan tietää enemmän kuin omasta elämästä. Naapurustossa asuu paljon pienyrittäjiä, on valokuvaaja, kellomestari, kangaskauppias, parturi, peltiseppä sekä tietysti talonmies. Pietarin isä on vanhan tavaran torikauppias ja asuu piharakennuksen asunnossa, vaatimattomammassa asunnossa kuin muut. Suru tuntuu aluksi lamauttavan sekä isän että pojan.

Pihan asukkaat kuitenkin yrittävät helpottaa elämää. Pietari on selvästi asukkaiden erityissuosiossa, sillä kaikki yrittävät jonkin sanattoman sopimuksen mukaan keksiä hänelle puuhaa ja viettää aikaansa hänen kanssaan. Yhteisö kantaa vastuunsa yksilöistään muutenkin, kaikista pidetään huolta: Johtaja Palkeinen ei maksanut asunnostaan vuokraa. Kaupungissa oli sellainem tapa, ettei hulluilta otettu vuokraa, asettuivatpa he asumaan miltei minne hyvänsä. Tämä ei johtunut mistään sopimuksesta, vaan käytännön saneli lausumaton yleinen mielipide. Jos joku olisi vaatinut hullulta vuokraa, häntä itseään olisi pidetty hulluna tai ainakin olisi sanottu hänen olevan hulluksi tulemaisillaan. (s. 53.)

Tuntuu, että lähes enkelinä paikalle lehahtaa myös Karoliina, isän uusi naisystävä tai Jormalaisen uusi rouvapuoli, kuten pihassa puhutaan. Karoliina onkin varsin topakka ja selväjärkinen ihminen, joka ulkopuolisena osaa järjestellä pihapiirin pinttyneitä kuvioita uuteen malliin: Karoliina oli hyvä ihminen. Jo tullessaan hän oli sanonut olevansa hyvä ihminen eikä hän ollut syönyt sanaansa. (S. 119.) Pienillä yksityiskohdilla Aapeli on kuvannut Karoliinan eläväksi persoonaksi, jonka lukija pystyy kuvittelemaan mielessään.

Aapeli on hienovireinen ja taitava kertoja. Hänen henkilökuvauksensa on vertaansa vailla. Pienen pojan näkökulmasta tarkasteltu elämä kertoo paljon yhteisön arvoista. Pihapiirin maailmanjärjestys on turvallinen ja selvä: Jos kellomestari aikoi päästä taivaaseen, hänen oli paras lopettaa väkijuomien juominen, tultava varattomaksi ja pyydettävä anteeksi niiltä, jotka olivat parempia ihmisiä kuin hän, tiesi Pietari (s. 66).

Luin lasten kanssa viime kesänä Aapelin Vinski-kirjat läpi, ja niissä oli tavoitettu sama, aito pienen pojan maailma. Hömpstadin asukkaat oli myös kuvattu yhtä terävästi kuin Pikku Pietarin pihan henkilöt. Aapelin huumori on lämmintä ja hyväksyvää, hiljaisesti hyrisevää. Hänen kirjojaan voi suositella täydestä sydämestään ihan kaikille, mutta erityisesti niiden lukeminen tekisi hyvää kyynisille ja kiireisille nykyihmisille. Jotain syvää inhimillisyyttä niissä on.


Aapelin Pikku Pietarin piha on ensimmäinen kirja TBR-listaltani, ja aloitin sillä vihdoin Projekti 12:n. Ja miten hyvällä kirjalla aloitinkaan!

14 kommenttia:

  1. Voi että, pitääkin heti mennä lainaamaan tämä kirjastosta! On myös minun lukulistallani, mutta päässyt unohtumaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Lainaa ihmeessä! Tästä tuli hyvä mieli, usko ihmiseen ja pieniin, hyviin tekoihin.

    VastaaPoista
  3. Minä muistan yllättyneeni kirjan vakavaa aihetta - olin odottanut jotakin Vinskien tapaista höpsöttelyä. Mutta tunnelma kirjassa on lämmin, vaikka myös haikea. Pitäisikin lukea Aapelilta jotakin aikuisille suunnattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasken tämän aikuisten kirjallisuudeksi, vaikka lapsiakin kuvataan paljon. Muistelin tv-elokuvan pohjalta jotain vakavia aiheita tähän liittyvän, mutta Pietarin keskustelut Jumalan kanssa olivat silti liikuttavampia kuin muistin. Taitava tunnelmoija tuo Aapeli.

      Poista
  4. Hienoa, että Projekti12 on lähtenyt liikkeelle! Minäkin olen suunnitellut pian lukevani toisen projektikirjan. :) Lämmin yhteisöllisyys jäi minullakin mieleen Pikku Pietarista, tuntuu kovin kaukaiselta tuommoinen meno nykyvinkkelistä katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aloitin jo Projekti 12:n toisen kirjan. Mutta sitten olen edelleen jumissa klassikoissa lokakuun. Tosin ihan innoissani tästä jumista.

      Minulle syttyi suorastaan kaipuu vanhoihin hyviin aikoihin tätä lukiessa. Huolenpito oli arkipäivää.

      Poista
  5. Sait tämän kuulostamaan niin ihanalta, että lainasin tämänkin nyt kirjastosta. Olet saanut minut innostumaan kotimaisista klassikoista enemmän kuin vuosiin, ja siitä iso kiitos! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Sara! Olen itsekin näistä innostuneempi kuin vuosiin. Hienoa, että sinäkin innostut! <3

      Poista
  6. Minustakin, kuten tiedät, Pikku Pietarin piha on ihastuttava kirja vakavista teemoistaan huolimatta. Vinskejä en sen sijaan ole edes lukenut! Tiedänpä, mitä etsiskelen seuraavalla kirjastossa käydessäni. Kiitos lukuvinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinskeissä on samaa lämmintä huumoria, mutta ehkä aavistuksen terästettynä ja isomman lapsen näkökulmasta kerrottuna. Vinski on sankari! Kannattaa lukea!

      Pikku Pietarin piha on nimenomaan ihastuttava!

      Poista
  7. Näin tästä teatterisovituksen viime kesänä Venekosken kesäteatterissa ja ihan aikuisille menevä, kuten sanoit. Liikuttavia keskusteluja Jumalan kanssa. Kannattaa kyllä lukea ja kenties ensi kesänä kuulostella jossain näyteltynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pietarin keskustelut Jumalan kanssa olivat nimenomaan liikuttavia.Miten niissäkin oli vilpittömyyttä! Toimii varmasti teatterissa.

      Poista
  8. Tykkäsin tästä lapsena kauheasti. Pitäisi lukea taas! Viime kesänä kävin Kallen kanssa Amurin työläismuseon takapihalla katsomassa teatterisovituksen, jota Kalle juuri eräänä päivänä lämmöllä muisteli. Annakin oli perheineen katsomassa. Lämpöä tuo elämään tällainen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Amurin työläismuseoon tämä sopii kuin nenä päähän. Jos se vain menee ensi kesänä, niin sinne on päästävä.

      Minulta on mennyt lapsena tämä ohi, vaikka Vinski-kirjat luin jo silloin. Onneksi tuli nyt eteen.

      Poista

Kiitos kommentista!