keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Asko Sahlberg: Herodes

Asko Sahlberg: Herodes, 2013
Kustantaja: WSOY
Kansi: Martti Ruokonen
Sivuja: 680
Mistä sain kirjan: joulupukki toi





"Sinun osasi on olla ruhtinas ja minun osakseni annettiin olla opettaja. Pyysikö kumpikaan meistä osaamme?" (S. 639.)

Näin kysyy galilealainen profeetta Jeshua Herodes Antipakselta, Juudan maakuntien, Galilean ja Perean ruhtinaalta. Herodeksen korviin on kantaunut tieto hänen maakunnassaan kulkevasta profeetasta, joka lietsoo ihmisiä Rooman valtaa vastaan ja kyseenalaistaa myös isien uskon opit ja ylipappien vallan Jerusalemissa. Herodes kuulustelee Jeshuaa, mutta ei pidä tätä ollenkaan vaarallisena kapinallisena. Kuinka tuosta länkisäärisestä, pienestä miehestä voisi olla kansanjoukkoja villitsemään!

Asko Sahlbergin Herodes on lukunautinto.  Se oli vuoden 2013 Finlandia-palkintoehdokas eikä todellakaan ansiotta. Romaani hipoo täydellisyyttä. Se on aarre lukijalle, jota historia kiinnostaa. Kirja on myös kaunokirjallisesti ansioitunut: Henkilökuvaus on uskottavaa ja syvällistäkin, teksti tarjoaa filosofista pohdintaa ja esteettisiä elämyksiä. Dialogi on paikoin suorastaan herkullista, ihmissuhteissa on ironiaa, lämpöä, intohimoa ja ristiriitoja, ja juonenkäänteitäkin on riittämiin. Ja se historia, se elää.

Kirjan minäkertoja on Herodes Antipas, Herodes Suuren poika. Hän kertoo tarinaansa preesensissä, nykyhetkessä vanhana miehenä, jolle alkaa kertyä vastoinkäymisiä: palatsin viljassa on matoja, lähipiiri kärsii myrkytysoireista, vanhuus tuntuu luissa, profeetan kuolema ei jätä rauhaan. Välillä Herodes uppoaa muistoihinsa. Silloin kerronta muuttuu imperfektiin. Hän muistelee lapsuuttaan isänsä hovissa, mutta ennen kaikkea nuoruuttaan Roomassa. Vaikuttava on se hetki, jolloin Herodas ymmärtää, että hänestä tulee ruhtinas. Valta humalluttaa nuoren miehen, mutta tuo saman tien pelon elämään. Ne huonosti nukutut yöt, pelko siitä, että joku vie vallan pois. Hallitsijalle salamurha on todennäköisempi kuolinsyy kuin vanhuuteen riutuminen.

Finlandia-ehdokkaista juuri Herodes kiinnosti minua eniten, sillä luin ennen joulua Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -klassikon, jossa yhtenä osana seurataan Jerusalemissa Pontius Pilatuksen päivää, jona hän luovuttaa Jeesuksen kansan käsiin. Sahlberg johdattaa Herodeksenkin kohtaamaan Jeesuksen samana päivänä. Mutta Herodes ei suostu ottamaan vastuulleen Jeesuksen tuomitsemista, sillä hän on jo oppinut jotain. Suurten profeettojen kohtalot lepäävät näiden kahden maallisen vallan edustajan harteilla: Herodes on vastuussa Johannes Kastajan kuolemasta ja Pontius Pilatus Jeesuksen kuolemasta. Sahlberg antaa Herodeksen pohtia, että molemmat kuolemat olivat suuria virheitä, joita myös suurmiehet tekevät. Valtaa on käytettävä, kun sen on osakseen saanut, mutta silti, myös valtias on heikko, erehtyväinen ihminen.

Herodes tapaa Rooman keisarit Augustuksen, Tiberiuksen ja Caligulan joiden valtaan hänen pitää alistua. Keisarit ovat omalla tavallaan hulluja pelkureita kaikki. Heidän päähänpistojensa ja hysteerisen pelkonsa alamaisina häärii koko valtava imperiumi. Myös neljännesruhtinas Herodes. Herodeksen palvelija Joosafat saa romaanissa kuitenkin äänensä kuuluviin. Hän ymmärtää isäntäänsä, rakastaa tätä enemmän kuin hän itse itseään. Herodes on hyvä ruhtinas, vakuuttaa Joosafat. Hän pitää verot matalina, jotta Rooma ei pääse riistämään hänen maakuntiensa väestöä liiaksi, yrittää välttää kansaa tappavia sotia, jakaa rahojaan köyhille ja työllistää leskiä kotiavuksi, orjattariaankin hän yrittää käyttää petikavereinaan, koska tietää sen olevan orjan etu. Herodes on oman aikansa politiikan ja ajattelumaailman vanki, sattunut ruhtinaaksi syntymään. Mutta mikään selittely ei auta, kun vadille asetetaan jotain niin painavaa kuin Johannes Kastajan pää.

Molemmat kirjailijat, Bulgakov ja Sahlberg, antavat suurmiestensä viehättyä profeettojen puheista. Sekä Bulgakovin Pontius Pilatus että Sahlbergin Herodes kaipaavat elämäänsä rauhaa, jota profeettojen olemuksesta ja opeista tuntuu löytyvän. Mutta heille kummallekaan ei rauhaa löytynyt heidän elinaikanaan, eikä sitä todellakaan tarjoa historiakaan. Vihatumpia miehiä saa historiasta hakea. Herodes Antipakselle valta ja julmuudet tulivat isän perintönä - tapattihan hänen isänsä Herodes Suuri ne kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset (ja muutaman omansakin), koska pelkäsi uutta kuningasta. Kaikkinensa Sahlbergin Herodes on kiehtovaa ja ikiaikaista pohdintaa vallan olemuksesta.

Mutta Herodeksen viehätys ei ole pelkästään vallan pohdinnassa. Ruhtinas Herodes tekee teräviä havintoja uskonnoista ja jumalista. Yhteiskunnan rakenteet saavat myös osakseen kritiikkiä - Herodes ennustaa, että kaikki puolueet häviävät, kun ihmiset viisastuvat. Eihän kukaan voi uskoa vain yhden puolueen olevan oikeassa! Ihmisen elämä ylipäätään tiivistyy vanhenevan Herodeksen ajatuksissa: Joskus päivät soljuvat kuin unessa. Eivät painajaismaisina, eivät hempeinä, vain turtana taivalluksena, melkein tahdottomana hapuiluna eteenpäin sameassa vedessä. Heräät ja hämmästyt uuden aamun merkityksettömyyttä, sillä on taakse jääneiden aamujen kasvot ja se annakoi pitkää ja uuvuttavaa päivää, mutta samassa on jo ilta ja kallistut makuulle voipuneena, jälleen yhden päivän menettäneenä, jälleen pittaamatta sormiesi lomitse valuvien päivien katoamisesta. (S. 329.)

Kirjasta tuli minulle tärkeä myös tuttujen maisemien takia. Olen käynyt 11-vuotiaana Jerusalemissa ja Genesaretinjärven rannalla. Jerusalemin vanhan kaupungin rauniot (haaveammatikseni pamahti arkeologi tällä matkalla) ja Raamatun kertomusten tapahtumapaikat olivat vaikuttavia, samoin kaunis Genesaret (Galileanjärvi), jonka rannalle Herodes rakennutti kaupunkinsa Tiberiaksen ja oman palatsinsa, ja jonka maisemiin hän kotiutui. Rodos, joka on yksi kirjan tapahtumapaikoista, Rooman vallan aikaan tärkeä välisatama Juudan ja Rooman välillä, on minulle tuttu ja rakas lomakohde - eikä vähiten historiansa takia. Rodoksen suurmestarin linnassa poikkeaa Herodeskin. Caprin kauniilla saarella sijaitsi Rooman keisarien kesäpalatsi, jonne Tiberius vetäytyi asumaan ennen valtaan nousuaan. Keisarien kesäpalatsin "rakennusjätettä" olen ihaillut Axel Munthen huvilassa. Ja tietysti Rooma - ikuinen, kaunis ja paheellinen Rooma! Näen Herodeksen nuorena miehenä suurkaupungin vilinässä Forum Romanumilla ja Palatinuksella. Voin kuvitella mielessäni Suburan pahamaineisen kaupunginosan ja maistella vedellä laimentamatonta viiniä sen viinituvissa (mutta ilotalot jätän suosiolla väliin).

Luin romaania kolme viikkoa. Kirjasta tuli yksi suurista joulukirjoistani, joihin kuuluvat myös Sinuhe egyptiläinen ja Anna Karenina. Se on tiiliskivi, joka palkitsee lukijansa ja jossa on jokaiselle jotain mielenkiintoista. Minä taisin todellakin kiintyä Herodekseen, äkkipikaiseen, älykkääseen ja elämäänsä väsyneeseen mieheen. Viimeisen lukuviikkoni aikana hillitsin lukutahtiani, sillä en olisi tahtonut hyvästellä häntä. Mutta sinne hän jäi, 2000 vuoden taakse, ja minun on jatkettava elämääni ilman häntä.

Toisaalta, minä jään odottamaan Sahlbergin seuraavaa historiallista romaania. Aivan sama, minkä historiallinen ajankohdan hän valitsee tai kenestä historian suurmiehestä hän päättää kirjoittaa, olen valmis.


Herodes on luettu ainakin blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Booking it some more  ja Kulttuuripohdintoja sekä Assyriologin lifestyle -blogissa, jossa esitellään myös kirjaan liittyviä historiallisia taustoja.

10 kommenttia:

  1. Ah, upea arvio upeasta kirjasta! <3 Tarkoitukseni oli vain silmäillä (koska minulla on vieläkin ne viimeiset n. 80 sivua lukematta, ja kirjasta pitäisi sitten blogatakin), mutta päädyin lukemaan tekstisi sanasta sanaan. :)

    Viimeistään nyt sait minut kiinnostumaan Saatanastakin, kyllähän se on selvästikin luettava jossain vaiheessa. Tosin ennen sitä tulen kyllä lukemaan lisää Sahlbergia. :) Onneksi suurin osa miehen vanhemmasta tuotannosta on vielä lukematta, ja tänä keväänähän ilmestyy taas jo uusi miehen kirja. Oi että, Sahlberg on kyllä huikea kirjailija! <3

    (Laitan sinulle viestiä huomenna, kunhan elvyn tänään päättyneestä työputkesta ja ajatus kulkee taas vähän kirkkaammin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Näinhän tässä kävi lopulta - Herodes voitti taistelun sydämestäni. Tuntui, että kirja suorastaan hypnotisoi lukijansa, kun Herodes vähitellen nöyrtyi elämäänsä. Nyt tuntuvat vähän pieniltä muiden kirjojen ympyrät.

      Sahlbergin muuhun tuotantoon haluan ehdottomasti tutustua minäkin. SSM on sitten aivan uskomaton tapaus sekin. Kirjan sivumäärä on näköjään verrannollinen sen vaikuttavuuteen - kun kirja muhii kauan, sen maailma tulee liki.

      Poista
  2. Dialogit ovat minunkin mielestäni Herodeksessa erityisen taiturillisia ja kirja on paras suomalainen romaani, minkä olen aikoihin lukenut. Ja minusta on sääli, että monet (myös bloggarit) sanovat, etteivät anna kirjalle mahdollisuutta, siksi kun se on niin mahdottoman paksu.
    Oletpa matkustellut monessa mielenkiintoisessa paikassa! Rhodos ja Capri on minulla vielä käymättä -- suuri haaveeni on joskus päästä tekemään töitä Munthen villassa (ruotsalainen säätiö jalkaa asumisoikeuksia kirjailijoille ja tutkijoille -- olikohan Mazzarella siellä joskus kirjoittamassa?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herodes on tosiaan historian ystävän unelmakirja, mutta siinä on paljon muutakin kuin historian kuvittamista. Kyllä sitä voi suositella kaikille. Jos on lumoutunut Sinuhesta, niin Herodeskin on varmasti mieluinen.

      Mikä olisikaan hienompaa, kun saada työskennellä Axel Munthen huvilalla Caprilla! Saari on kaunis, kuten koko Italian rannikko niillä seuduilla. Hämmästyin itsekin, kuinka Välimeren maisemat olivat niin tuttuja - ne tekivät kirjasta vielä elävämmän. Ja vaikka. Rodos on rantalomapaikka, niin siellä on myös paljon historiaa. Olen saareen aivan ihastunut.

      Poista
  3. Elina, mainio tkesti, josta huomaa, että olet ollut aiheesta todella kiinnostunut. Kaksi muuta mainitsemaasi tiiliskiveä ovat omalla kuumalla listallani ja Sinuhe on se maailmankaikkeuden ykkönen, Anna Kareninaan taas en kyllästy ikinä.

    Minäkin olen hurahtanut historiaan, mutta huomaan, että valikoin. Juuri tämä Herodes ei minua kiinnostanut, mutta vaikutuin tekstistäsi ja osaan kuvitella nautinnolliset kolme viikkoa kiinnostavan aiheen parissa. Mitä vanhaa luin viimeksi on kai Kleopatran elämänkerta, muuten olenkin viime vuodet mennyt Romanovien tahtiin.

    Upea, upea arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Suosittelen Herodesta sinulle lämpimästi. Olen varma, että pitäisit tämän suurmiehen elämäntarinasta, jos Sinuhe on sinulle tärkeä. Tosin Sinuhe on hienostuneempi, mutta Herodeksessa on karismaa. Sahlberg on luonut mielenkiintoisen persoonan. Samalla saa aimo annoksen Rooman suurvallan historiaa ja ajankuvaa. Kyllä todellakin viihdyin kirjan maailmassa.

      Romanovien tarina on vertaansa vailla sekin. Historiassa riittää ammennettavaa.

      Poista
  4. Nettiyhteyteni pätki eilen ja siltä varalta, ettei kommentti tullut perille niin pistän vielä kerran:

    Historiaa rakastava ja intohimolla kirjoitettu kiinnostava arvio! Odotan Herodesta jahka saan valmiiksi vähän kesken olevan Kulinaristin kuoleman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Reijo! Herodes vei mennessään. Olen varma, että pidät kirjasta, sillä se teki historiasta elävää. Suosittelen lämpimästi.

      Poista
  5. Nyt luettu. Oikeassa olit, pidin kirjasta todella paljon. Mitkä sanailut väliin Herodeksen ja Josafatin välillä, samoin mokoman Herodiaan kanssa, hymyäkin riitti huuleen. Ei ole tiiliskiveä paksuuteen katsominen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että pidit kirjasta, joka lunastaa paikkansa suurten romaanien rinnalla. Ei tosiaankaan mikään tylsä kirja!

      Poista

Kiitos kommentista!