tiistai 5. elokuuta 2014

Kirjailijoiden Dublin




Terveiset kirjabloggaajan paratiisista, Dublinista!


Joka puolella Dublinia se on läsnä - kirjallisuus. Sille on vahvat historialliset syynsä, vakuuttavat irlantilaiset itse. Irlantilaiset ovat aina olleet tarinankertojakansaa, he väittävät. Ja uskottava se on, sillä neljä Nobel-palkittua kirjailijaa on Irlannin kokoiselle kansakunnalle melkoinen saavutus, ja veikkaisin, että jokainen nykykirjallisuuden lukija on törmännyt ainakin joihinkin näistä nimistä: Cecelian Ahern, Marian Keyes, Maeve Binchy, Peter Sheridan, Roddy Doyle tai Frank McCourt. Vähintäänkin Bram Stoker (Dracula), Jonathan Swift (Gulliverin retket) tai Oscar Wilde (Dorian Greyn muotokuva) lienevät kaikille tuttuja irlantilaiskirjailijoita. Mutta erityisesti ne neljä nobelistia, W. B. Yeats, G. B. Shaw, Samuel Beckett ja Seamus Heaney, ovat paikallisille suuri ylpeyden aihe. 

Dublinissa on kirjailijoille aivan oma museonsa, jonka löytää Liffeyn pohjoispuolelta. Se sijaitsee kauniissa, vanhassa tiilirakennuksessa, jossa on asunut muun muassa viskikuningas Jameson. Talo on nähtävyys itsessään, siististi kunnostettu ja säilytetty. 









Museon alakerrassa on pieni näyttely Irlannin kirjallisuuden historiasta, mutta varsinaisen vakuutuksen kirjallisuuden merkityksestä irlantilaisille saa museon toisessa kerroksessa, jossa on kaunis juhlasali pyhitettynä kirjailijoiden muotokuville ja rintapatsaille. Siellä on suorastaan harras tunnelma.


Salin paras anti astui sisään kello 13.10, kun näyttelijä Neil O'Shea saapui paikalle esittämään koosteen irlantilaiskirjailijoiden teksteistä. Hän jutteli yleisölle irlantilaisen mutkattomaan ja ironiseen tyyliin, kertoi maan tavoista ja kirjailijoista ja näytteli otteita heidän teoksistaan. Esitys oli kerrassaan hurmaava ja eläväinen. Näyttelijä oli selvästi ylpeä maansa kulttuuriperinteestä ja tuntui rakastavan tekstejä, jotka saivat yleisönkin syttymään.





Näyttelijä esittää show'nsa kesällä joka päivä, ja suosittelen lämpimästi vierailua kirjailijamuseoon juuri oikeaan kellonaikaan. Missäpä muualla olisikaan sopivampaa kuulla hersyviä otteita kirjoista, kun kirjoittajat tuijottavat samaan aikaan yleisöä salin seiniltä! Näyttelijää itseään kuulemma hämmentää erityisesti W. B. Yeats, joka katselee häntä tiukasti vastapäiseltä seinältä.





Yeatsin viereen on päässyt James Joyce, joka on ehdottomasti Irlannin rakastetuin kirjailija. Dublin on ottanut hänet omakseen, vaikka miehen pääteokset Dublinilaisia ja Ulysseus eivät annakaan heistä mairittelevaa kuvaa. 

Museon seinällä on myös pop-henkinen maalaus Irlannin tunnetuimmista kirjailjoista. Siinä heidät on sijoitettu elokuvateatterin yleisöksi. Museokierroksen päätteeksi testasimme tietysti, tunnistimmeko kaikki kuuluisuudet, ja hyvin meni. Mainittakoon, että Joycen takana, Yeatsin vieressä on irlantilaisten paha poika, kuohuttavia näytelmiä kirjoittanut  Brendan Beham, jonka kerrotaan todenneen: "I am an Irish drinker with a serious writing problem." Aika usea irlantilaiskirjailija voisi ehkä todeta samoin. Silmiinpistävää oli myös se, että naisia tässä joukossa on vähän - yksi ainut on päässyt maalaukseen asti. (Hän on Kate O'Brien, jonka teoksia ei ilmeisesti ole suomennettu.)




Unohtumattoman kirjailijamuseovierailun lisäksi törmäsimme kirjallisuuteen joka paikassa. Kirjallinen perintö on osa Dublinia. Tässä lähipubimme seinällä Samuel Beckett ja W. B. Yeats.



Hotellimme läheltä löytyi myös Irlannin kansallisteatteri, Abbey Theatre, joka ei tosin ole alkuperäisessä kuosissaan. Teatteri perustettiin tukemaan nousevaa kansallisaatetta vuonna 1904, mutta alkuperäinen rakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1951. Teatterin perustajia olivat W. B. Yeats, Lady Gregory ja Edward Marty. Teatterissa esitettiin aikoinaan kohua herättäneet J. M. Syngen näytelmät, joita ensin pidettiin irlantilaisuuden pilkkana, mutta joista on myöhemmin tullut irlantilaisuuden ilmentymiä. 


Tätä herraa ei Dublinissa pysty ohittamaan. Siinä hän patsastelee vilkkaan O'Connell Streetin kulmauksessa ja on hyvin tietoinen neroudestaan. Hän saakin johdatella Dublinin kaduille seuraavassa blogitekstissäni...

31 kommenttia:

  1. Tulipa hyvä mieli tästä bloggauksesta, kiitos! Ja reissukuumekin nousi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos joku innostuu Irlannista! Siellä on oma, mukava tunnelmansa. Siitäkin tulee vielä tekstiä...

      Poista
  2. Oi, kumpa pääsisin joskus tuonne! Nauti täysin siemauksin, ja kiitos kun jaksat jakaa tunnelmia meillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dublinista kannattaa haaveilla, sillä siellä kyllä viihtyy. Palasin jo reissusta, joten fiilistelen täällä kotona...

      Poista
  3. Olen jo vissiin aiemminkin blogissasi maininnut, että Irlanti, ja erityisesti Dublin, on pitkään keikkunut "haluaamatkustaa" -listalla, ja postauksesi ansiosta sen listasijoitus nousi ainakin pari pykälää. Tuo museo vaikuttaa älyttömän kiinnostavalta, vaikka esimerkiksi se Ulysseus on edelleen lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulysseus on minullakin lukematta, mutta kyllä tuli melkoinen kuume lukea se. Se On muistaakseni myös Projekti 12 -listallani.

      Mielenkiintoisia paikkoja maailmassa riittää, ja vaikka Dublin ei kuulu maailman kauneimpiin kaupunkeihin, niin siellä on oma tunnelmansa. Merenrannat ovat sitten Irlannissa oma lukunsa. Niitä voisi tuijotella lopun elämäänsä. Mutta niistä lisää myöhemmin...

      Poista
  4. Dublin kuuluu minunkin toivelistaani. Ihana postaus, joka nosti taas matkakuumetta mukavasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Dublinia! Näitä Dublin-kirjoituksia on luvassa lisää...

      Poista
  5. Oi, Dublin, ehdottomasti Rooman jälkeen yksi suosikeistani :) Niin rentoa ja hyvämielistä meininkiä tulvillansa. Olen visiteerannut pariinkin otteeseen ja aina vain voisin lähteä uudelleen. Koko maa on kaunis omalla karulla tavallaan.

    Nyt sitten vain lukemaan Dublinilaisia, joka on mainio teos kaupungista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dublinilaisia on luettu ja hyväksi todettu. Niitä fiiliksiä yritin vähän etsiäkin, ja löytyihän niitä. Dublin on kyllä minunkin suosikkikaupunkejani ja Irlanti suosikkimaitani. Aina olisi hyvä aika lähteä Irlantiin, olen samaa mieltä.

      Poista
  6. Hyvä kirjallinen retki sinulla Elina!
    Olen käynyt Belfastissa Pohjois-Irlannissa muutaman päivän matkalla nuorimmaisen ollessa siellä viestinnän vaihto-opiskelijana. Silloin emme ehtineet kierrellä kovin paljoa, ja Dublinhan se olisi myös kiinnostanut. Kiitos kiinnostavasta esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Belfast puolestaan on minulla käymättä, samoin Connemaran alueet. Dublinia suosittelen lämpimästi, ei mikään sliipattu city, todellakaan. Särmää ja seikkailua, musiikkia ja kirjallisuutta! Viihdyn mainiosti!

      Poista
  7. Olipa kivaa luettavaa, kiitos! Irlanti on joskus noussut esiin paikkana jossa pitäisi joskus käydä, nyt täytyy tarkentaa että ainakin Dubliniin pitää päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henna, Irlantiin kannattaa ehdottomasti mennä! Se on kirjallisuuden ja luonnon ystävien paratiisi! Dublin on välitön ja helppo kaupunki, suosittelen!

      Poista
  8. Kirjailijoihin törmäsi myös St Patrikin katedraalilla, jonka puiston muurissa oli kaikkien kavereiden muistolaatat. Ihan siitä ylpeydestä, kun ovat Eurooppaan jakaneet niin hyvää kirjallisuutta. Tuolloin oli Nobel-kirjailijoita vain kolme. Heaneyllä ei ollut laattaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irlantilaisilla on varaa olla ylpeitä kirjailijoistaan. Laatat pitää mennä joskus tarkistamaan... Jospa Heaney pääsisi sinne siihen mennessä.

      Poista
  9. Oi näitä kuvia ja tämän postauksesi innostavuutta! Me nimittäin mietimme huhtikuussa, että suuntaammeko Dubliniin vai Müncheniin. Saksa veti tällä kertaa, mutta joskus kyllä matkaan Irlantiin. Se on ollut yksi haavekohteistani jo vuosien ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Dubliniinkin vielä ehtii. Kuten kuvista näkee, sade kuuluu kuvioon. Mutta tunnelma on rento.

      Poista
  10. Ihana reissu olut sinulla :))) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollut siis. Vai kävitkö myös Guinnessin tehtaalla :D, sitäpä en tiedä!

      Poista
    2. Reissu oli ihana ja oluttakin maisteltiin. Guinnesin tehtaalla kävin aiemmin, en tällä reissulla. :D

      Poista
  11. Oi mikä vierailukohde, Dublin ja kirjailijamuseo.. <3 Tuonne tahtoisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen molempia! Viihdyin hyvin ja voisin lähteä uudestaankin. Vaikka heti.

      Poista
  12. Ihan mahtavaa käydä täällä fiilistelemässä Dublinia ja irlantilaista kirjallisuutta (ja olen käynyt täällä monta kertaa! :D ). Mahtava, hurmaava kaupunki, ei voi muuta sanoa. Kuten ehdittiin kasvotusten jo jutellakin, kirjailijamuseo on minullekin tuttu ja vaikutuksen tehnyt paikka (josta en sitten aikanaan ikinä saanut blogattua. Bloggaisinkohan joskus? Jaksaakohan kukaan lukea vanhoista reissuista?). Jos vielä seuraavan reissuni aikana siellä on tuo näyttelijä lukemassa tekstejä menen ilman muuta paikalle!

    Voi että olen onnellinen, että teillä oli niin hyvä ja onnistunut matka. <3 Omakin Dublinin-matkakuumeeni nousee monta pykälää näitä kuvia ja tunnelmia tutkaillessa. :)

    Tsemppiä ja energiaa alkavaan viikkoon ja uusiin haasteisiin, ihana ystäväni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, aivan naurattaa ajatus, että piipahtelet lukemassa irkkutunnelmia! <3 Matkustaminen on niin mukavaa ja on hauskaa jakaa kokemuksia. Lukisin sinun matkakokemuksistasi vaikka aina, joten kirjoita vaan!

      Näyttelijän esitys kannattaa bongata. Minua jäivät kutkuttamaan Joycen kaupunkikierrokset, joita James Joyce Centre tarjoaa. Ehkä ensi kerralla sitten.

      Irlanti-kuume on ikuinen. Nyt on vain tyydyttävä työntekoon ja haaveiltava reissuista. Kiitos tsempistä, haasteita riittää!

      Poista
  13. Olipa kiinnostava katsaus Irlannin kirjallisuuteen, kiitos! Matkasi näyttää onnistuneen oikein hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli huippuhieno! Nautin joka hetkestä!

      Irlannin kirjallisuudessa riittää tutkimista...

      Poista
  14. Olipa mukavaa törmätä tähän postaukseesi, kun googlailin irlantilaisia kirjailijoita ja Irlantia kirjailijoiden vinkkelistä. Itse olen menossa syyskuun alkupuolella pidennetylle viikonlopulle ensimmäistä kertaa Dubliniin, joten sain postauksestasi vinkkejä. Kiitos! :)

    Irlantilaiskirjailijoista olen tainnut lukea vain WIldeä ja Keyesiä. James Joyce on varmaan ikuinen odottelija minun suhteeni... Matalampi kynnys voisi olla tarttua vaikkapa Swiftin Gulliverin seikkailuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, pääset Irlantiin! Syyskuun alussa voi vielä olla noita kirjailijamuseon esityksiäkin, vaikka kannattaa siellä muutenkin poiketa. Joycen Dublinilaisia olisi melko helppo aloitus kirjailijan tuotantoon, ei ole mitään syytä antaa sen odottaa. Joyce on kuitenkin irlantilaisille rakas.

      Suosittelen paitsi kirjailijaelämää, myös pubielämää. Siellä kohtaa musiikkimaailman, joka on vähintään yhtä elävää kuin kirjallisuus.

      Poista
    2. Kiitos kirjavinkistä Elina! PItääpä etsiä tuo teos kirjastosta käsiin ennen matkaa. :)

      Mieheni varmasti pitää huolen siitä, että pubielämää tulee koettua. ;) Hänen ystävänsä asuu Dublinissa, joten on mahtavaa ensimmäistä kertaa koskaan päästä näkemään paikkaa niin, että on ns. oma opas, joka tietää, minne kannattaa mennä. :)

      Poista
    3. Oma opas kuulostaa mainiolta! Silloin Dublin tulee varmasti tutuksi ja parhaat nähtävyydet nähtyä!

      Poista

Kiitos kommentista!