lauantai 9. elokuuta 2014

Tove Jansson: Kesäkirja

Tove Jansson: Kesäkirja
Alkuteos: Sommarboken, 1972
Suomentaja: Kristiina Kivivuori
Kustantaja: WSOY (Kotimaiset valiot -sarja)
Kansi: Tove Jansson
Sivuja: 143
Mistä sain kirjan: oma ostos


Kun tuuli käy lounaasta, voi helposti ruveta tuntumaan siltä, että päivä vaihtuu toiseen ilman muutosta ja minkäänlaista tapahtumaa, yötä päivää käy sama tasainen rauhallinen kohina. Isä tekee pöytänsä ääressä työtä koko ajan. Verkot käydään laskemassa ja kokemassa. Jokainen liikkuu ympäri saarta omissa askareissaan, jotka ovat niin itsestäänselviä ettei niistä puhuta, ei ihailun eikä myötätunnon toivossa. Koko ajan on vain samaa pitkää kesää, aina, ja kaikki kasvaa eteenpäin omaa tahtiaan. (S.26.)

Tämän kesän kaksi parasta kirjaa ovat odottaneet oikeaa aikaansa, ja tänään on sopiva hetki niistä toiselle, sillä onhan kirjailijan juhlapäivä. Kyseessä on klassikko, Tove Janssonin Kesäkirja. Luin kirjan mökillä järven rannalla, katselin luontoa, katselin äitiäni ja isääni, katselin lapsiani. Oloni oli hyvä. Kuulun tähän, tässä on minun paikkani.

Ihastuin Kesäkirjaan päättömästi. Vähitellen, mutta täysin päättömästi. Kirjaa lukiessa tuntui kuin olisin saanut vangittua jotain tärkeää siihen hetkeen, ja ehkä koko elämääni varten varastoon. Säästelin kirjaa ja luin sitä hitaasti. Annoin kirjalle ja sen tarinoille aikaa - vai antoiko kirja sittenkin minulle aikaa? Kirja jäi keskenkin muutamaksi päiväksi, sillä äitini lainasi sen ja luki sen yhtä ilahtuneena kuin minäkin. Kirjasta syntyi keskusteluja, joista olen vieläkin onnellinen. Tavoitan edelleenkin tunnelman, kiireettömän jutustelun äitini kanssa, kirjan ja todellisuuden hetket.

Kyseessä ei ole satu, vaan hyvinkin realistinen kuvaus ihmisistä, perheestä, läheisyydestä, kesäpäivistä, saaresta ja merestä. Teos on vanginnut hetket ja päivät niin todentuntuisesti, että ne pystyy näkemään silmissään. Tapahtumapaikkana on saari, jossa vietetään kesäpäiviä, mutta ei yhtä kokonaista kesää vaan kesäpäiviä sieltä ja täältä, usean vuoden ajalta. Niitä verkkaisia, kiireettömiä päiviä, joita joskus pääsee kokemaan ja jotka tekevät kesän.

Nyt joku voisi luulla, että Kesäkirja on jotain erityisen kaunista, filosofista ja seesteistä luettavaa. Mutta eipäs olekaan. Kesäkirjassa on särmää. Se on rosoinen ja elämänmakuinen kirja, siinä riidellään ja kapinoidaankin. Mutta se on tunnelmissaan ja keskusteluissaan niin totta, että tuntuu kuin se tavoittaisi kaikkein olennaisimman. Koko ajan tekisi mieli kirjoittaa, että kirja on viisas, mutta kun se ei yritä olla viisas, se vaan on. Kerronta on modernia, pelkistettyä ja toteavaa, ei millään tavoin kaunisteltua tai romantisoitua.

Saaressa asuvat Sophia-niminen tyttö ja isoäiti sekä tytön isä. Isä on keskittynyt töihinsä, mutta tytöllä ja isoäidillä on aikaa elää. Mitä he tekevät? Eivät paljon mitään, ja siinäpä se onkin. Lapsi on lapsi, oma oikutteleva ja kasvava persoonansa ja isoäiti on isoäiti, väsynyt, ehkä vähän viisastunut. Näillä persoonilla on yhteiset hetkensä ja keskustelunsa, mutta myös omat tilansa, omat oivalluksensa:
   Sinäpä et tiedä, mitä minä tiedän, sanoi Sophia. Hänen isoäitinsä pani murhakirjan pois ja odotti.
  Tiedätkö sinä, mitä minä tiedän? Sophia kysyi ankarasti.
  En, hänen isoäitinsä vastasi. (S. 54.)

Muutama vieraskin saaressa käy, mutta pääosin ollaan vaan keskenään. Pienet seikkailut putkahtavat keskelle arkea, meri tuo viestejä ulkomaailmasta, luonto on lähellä, osa leikkiä ja osa arkea. Isoäiti rakentaa kaarnaveneitä, lapsi rakentaa leikkejään, yhdessä ryömitään pensaissa, käydään uimassa, levätään, kun väsyttää:
  Onko varma, ettet sinä ikävysty? kysyi Sophia.
  Aivan varma, isoäiti sanoi. Hän kääntyi kyljelleen ja nosti käsivartensa pään taakse. Villatakinhihan, hatun ja valkoisten kaislojen välistä hän näki kolmion taivasta, merta ja hiekkaa, aivan pienen kolmion verran. (S. 21.)

Tuula Karjalaisen kirjoittaman Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta -elämäkerran mukaan Kesäkirjan hahmoilla on todelliset esikuvansa. Isoäiti on Tove Janssonin äiti, Ham, ja Sophia on Tove Janssonin veljentytär. Kirjailija oli saanut idean kirjaan äidiltään, mutta kirja on kirjoitettu vasta äidin kuoleman jälkeen. (TK, s. 248.) Kirjassa (iso)äiti on kuitenkin hyvin elävänä kirjailijan ja lukijan silmien edessä, ja voisi sanoa, että hahmoon on vangittu rakkaan ihmisen olemus. Karjalainen (s. 249) kertoo, että joillekin aikalaisarvostelijoille Janssonin kirjoittama aikuisten kirja oli pettymys muumien satumaailman jälkeen. Ja luulenpa, että nykylukijoille voi käydä samoin, sillä niin erilainen Kesäkirja on tyyliltään. Silti, jos minun pitäisi valita (tähän mennessä lukemistani) Janssonin teoksista yksi, joka kannattaisi lukea, se olisi Kesäkirja - vaikka siinä ei ole ainuttakaan kuvataiteilija-kirjailija Janssonin itse piirtämää kuvaa! Paitsi tietysti kannessa.

Jos jollakulla on Kesäkirja vielä lukematta, niin suosittelen lukemaan sen heti, sillä sen ehtisi lukea vielä tänä juhlavuoden kuumana kesänä. Mutta jos ei ehdi, niin melkein suosittelen säästämään sen lukemisen ensi kesään. Kesäinen luonto on siinä niin tärkeä, että tuntui hyvältä nostaa päänsä kirjasta ja katsoa vapaata vettä ja vihreyttä ympärillään.

Tove Jansson syntyi 9.8.1914, eli tänään olisi hänen sadas syntymäpäivänsä. Janssonia on juhlittu näyttävästi ja Blogistania juhlii mukana: Opuscolo- ja Les!Lue!-blogeissa on haastettu lukemaan kirjailijan teoksia ja tänään järjestetään myös Bokbabbelin ideoima Janssonin teosten lukumaraton. Kirjablogiessa ilmestyy varmasti paljon Tove Jansson -aiheisia kirjoituksia - kannattaa käydä kurkkimassa!

Juhlavuoden ansiosta olen vihdoin tarttunut Tove Janssonin kirjoihin. Olen lukenut Tove Janssonin kuvakirjat ja melkein hihkunut riemusta Kuinkas sitten kävikään -kirjasta. Muumikirjojen kolmas osa, Taikurin hattu avasi sydämeni muumien satumaailmalle. Ja lopulta kohdalleni tuli Kesäkirja, joka on arkisen kaunis teos, täydellinen. Siitä tuli yksi lempikirjoistani, rakas kirja.


                                


Kesäkirja on luettu useissa blogeissa. Moni kirjabloggaaja lukee kirjan joka kesä, enkä yhtään ihmettele, miksi. Tässä muutamia arvioita:  La Petite Lectrice,  Järjellä ja tunteella, Täällä toisen tähden alla, Kirjamielellä, Villasukka kirjahyllyssä ja Erjan lukupäiväkirja.

15 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitettu.

    Aloitin tätä nyt kesällä, mutta heti ensimmäisillä sivuilla oli kamala käännösvirhe. Puhuttiin irtohampaista. Mitkä ihmeen irtohampaat, pitäisi tietysti olla tekohampaat. En päässyt tämän hammasjutun yli ja tämä on edelleen lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi irtohampaat! Hyppää ihmeessä irtohampaat yli ja yritä uudestaan. Tässä kirjassa on paljon muutakin...

      Poista
  2. Ihana Tove ja ihana teksti!

    Toivottelen mitä parhainta elokuuta! <3

    VastaaPoista
  3. Hienoa tekstiä hienosta ja niin elämänmakuisesta Kesäkirjasta, joka hellytti ainakin minut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai! Kesäkirja on nimenomaan elämänmakuinen kirja. Osui suoraan sydämeen.

      Poista
  4. Voi miten kauniin ja onnellisen lukumuiston Kesäkirja sinulle jätti - sen voi suorastaan aistia hienolle ja iki-ihanalle kirjalle kunniaa tekevästä tekstistäsi. Minullekin Kesäkirja on kovin rakas ja tärkeä, ja olen tosi onnellinen että luit ja rakastuit. <3

    Melkoinen kirjahyllyn aarre tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan rakastuin tähän kirjaan, todellakin. Vaikka en muita Janssoneita enää lukisikaan, olen löytänyt suosikkini hänen kirjoistaan. Paljonhan on toki lukemattakin, onneksi. Tästä tuli kyllä kirjahyllyn helmi, ja viimeinen vakuutus Janssonin taitavuudesta!

      Poista
  5. Ihanasti kirjoitettu <3 Kesäkirja vei minunkin sydämeni ja aion palata sen pariin varmasti useamman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Luulenpa, että minulle käy samoin. Jotain erikoisen hienoa tässä kirjassa on.

      Poista
  6. Ruotsinkielisessä Sommarboken on täynnä Toven piirtämiä kuvia! Jostain syystä niitä ei vaan ole voitu siirtää suomennoksiin, ei edes tähän uusimpaan BON-pokkareiden versioon (2014)… Kannen kuva on kuitenkin uusi ja sama kuin Sommarbokenissa.

    Kuvat kansista:
    Sommarboken (2009): http://cdon.fi/kirjat/jansson,_tove/sommarboken-4056182
    Kesäkirja (2014): http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9510404292

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs tiennytkään, kiitos tiedosta! Kansikin on hienoa, mutta jos ajattelee, että kuvia olisi lisääkin, niin mikseivät ne sopisi kirjaan.

      Poista
  7. Rakastuin kesäkirjaan minäkin. Ajattelinpa teiltä sielunsisarilta kysellä, olisiko teillä antaa jotakin muita sydämeen pesiytyneitä kirjavinkkejä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Heittämällä tulee mieleen Benedict Zilliacuksen Kertomus kadonneesta saaresta. Alice Mikron novellit ja Carol Shieldsin romaanit ovat myös minulle rakkaita.

      Poista
    2. Alice Munrosta on tietenkin itse, ei muutosta... ;)

      Poista

Kiitos kommentista!