torstai 20. marraskuuta 2014

Jari Järvelä: Särkyvää

Jari Järvelä: Särkyvää, 2014
Kustantaja: Tammi
Kansi: (kirjaston lappu peittää harmittavasti kannen suunnittelijan nimen - kansihan on mitä onnistunein)
Sivuja: 221
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Luin Jari Järvelältä jo toisen tänä vuonna ilmestyneen kirjan. Keväällä ilmestyi vetävä dekkari Tyttö ja pommi, joka nousi suosikkidekkarieni joukkoon saman tien. Hämmästyin melkoisesti, kun blogeissa alkoi vilahdella arvioita Särkyvää-nimisestä Järvelän uutuuskirjasta. Blogeissa sitä kehuttiin, mutta hiukan epäilin, voiko se olla yhtä onnistunut kuin taitavasti rakennettu Tyttö ja pommi. Kärsiikö laatu, jos kirjoja tulee kuin liukuhihnalta? Eipä kärsi laatu, ei. Järvelän sato vuonna 2014 on paitsi runsas myös laadukas.

Särkyvää kertoo vankasti keski-ikäisestä suomalaismiehestä, jonka avioliitto on ohi, lapset ovat etäisiä ja elämä muutenkin lähinnä sarja epäonnistumisia - viimeisimpänä epäonnistunut kotitalon tuhopolttoyritys. Teemu kerää tappionsa symbolit pahvilaatikkoon ja suuntaa isänsä Ladalla kohti Pamplonaa, jossa aikoo heittäytyä härän sarviin. Mikäs sen komeampi itsemurha!

Nyt aion saada elämäni takaisin itselleni. Teen itsemurhan härkien edessä, annan niiden seivästää itseni. Joka vuosi härät seivästävätkin juoksijoita, varmin tapa joutua niiden maalitauluksi on pysähtyä niiden eteen ja heilutella käsiään. Kun yli puoli tonnia painava peto survaisee täydessä vauhdissa teräaseen keuhkoista tai vatsalaukusta läpi, on henki heti pois. Ja tässä miehessä on osumapintaa, vatsakumpuun voisin vielä piirtää tussilla tikkataulun renkaat. Keskellä häränsilmä. (S. 67.)

Järvelä sekoittaa tekstissään totisuutta ja tunarointia sellaisella otteella, että lukija odottaa kauhunsekaisin tuntein, mitä Teemun elämästä seuraavaksi paljastuu, miten matka etenee ja kuinka Pamplonassa käy. Olin koukussa tarinaan kirjan ensi sivulta lähtien - siinä Teemu toivottaa varsin värikkäästi sekä lukijat että ex-vaimonsa tervetulleiksi seuraamaan elämäkerrallista blogiaan. Kerronnassa vaihtelevat Teemun blogipäivitykset ja itsemurhamatkan eteneminen.

Särkyvää on ilman muuta "on the road" -genren (jos sellaisesta voi kirjallisuudessa puhua) perillisiä. Matkaseuraa täytyy tietysti olla, ja sellaista Teemu poimii tienvarresta: mukaan tarttuu Agnes, päämäärättömästi liftaava suomalaistyttö. Särkyvää-teosta voi verrata Arto Paasilinnan Jäniksen vuoteen sekä Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis -teokseen. Näistä poiketen Järvelä on kuitenkin suunnannut autonnokan etelään, kohti Eurooppaa, Suomen rajojen ulkopuolelle. (Mieleeni palautui myös muutama vuosi sitten lukemani Wolfgang Herrndorfin mainion Ladaromaanin, jossa menopelin voi arvata jo nimestä.)

Kuten "on the road" -menoon kuuluu: matka on vähintään yhtä tärkeä kuin itse päämäärä. Suomalainen ahdistus ei hellitä Moselin laaksossa, Atlantin rannalla eikä Espanjan härkäjuhlissakaan. Turistinakin suomalainen on kansallisen perusolemuksensa vanki, koheltaa kännissä ja kommunikoi tökerösti kaikilla osaamillaan vierailla kielillä. Elävästi Järvelä kuitenkin kuvaa Euroopan viiniköynnösrinteet, luolamaalaukset, Atlantin mainingit ja härkien sorkkien jyminän. Kalevalan mahtihärkäkin nostaa päätään ja kaikessa on mukana aimo annos suomalaisen miehen uhoa, surkuhupaisaa räpellystä ja katkeruuden kuonaa. Matkaseura Agnes tai ex-vaimo Heli eivät luo kovin kaunista kuvaa suomalaisnaisistakaan, joten ehkä ollaan sujut. Suomalaiset ovat juroa ja jurnottavaa kansaa, jota ajaa eteenpäin jonkinlainen kieroutunut sisu.

Järvelän kielenkäyttö on parhaimmillaan nokkelaa ja vaivatonta luettavaa. Tekstistä paistaa kirjoittamisen ilo ja tarinankertomisen into, joka imee lukijan mukaansa.

Jos minun olisi pakko valita Järvelän vuoden 2014 sadosta suosikkini se olisi kuitenkin Tyttö ja pommi, jonka yhteiskunnallisuus teki siitä minulle tärkeämmän kirjan. Särkyvää-romaanissa nautin hulvattomasti kerrotusta elämäntarinasta ja eurooppalaisesta maisemasta, jota vasten suomalaisen ihmiselon ihanuus ja kurjuus paljastui.

Särkyvää-romaanin pariksi sopisi Meri Kuusiston esikoiskirja Amerikkalainen. Siinäkin seikkailee omintakeinen parivaljakko, jonka mielenterveys on liikahtanut sijoiltaan. Sekä Kuusiston että Järvelän teoksista jää kuitenkin toiveikas olo. Kauneutta on lopulta jokaisen matkan varrella.

Särkyvää-kirjan ovat lukeneet ainakin Lumiomenan Katja, Mari A., Booksy, Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja ja Tuija Kulttuuripohdinnoissaan.

10 kommenttia:

  1. Kiitos Elina ansiokkaasta esittelystä! Olen lukenut Pommin ja pidin kovasti. Nyt olen hankkimassa nämä molemmat kirjat perheen miesväelle joululahjoiksi, täytyy vain päättää, kuka saa Pommin ja kuka Särkyvää. Jos tekisikin niin päin, että vanhin, yli kuusikymppinen, saisi graffitimaailmasta kertovan ja nuorin, kolmikymppinen, tämän on the road -romaanin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempia kirjoja voi kehua, ja minulle Tyttö ja pommi kolahti oikein tosissaan. Innostuin siitä kovasti. Hyviä joululahjoja, Marjatta! Olisi kiva kuulla, mitä miehet tykkäävät joululahjoistaan!

      Poista
  2. Nimenomaan, Järvelän tekstistä paistaa kirjoittamisen ja tarinankertomisen ilo ja sellainen vaivattomuus, joka tekee lukemisesta nautinnon. Pidin tästä hurjasti ja Tyttö ja pommi pitää ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostus paistaa myös Järvelästä itsestään! Hänen molemmat tämän vuoden teoksensa ovat oikein onnistuneita. Onpa kiva sitten kuulla, mitä pidät Tytöstä ja pommista!

      Poista
  3. Vau, Järvelään on kyllä tutustuttava! Tyttö ja pommi aiheutti jo blogeissa sellaista kuhinaa, että kiinnostuin kovasti ja nyt tämä... Kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin lukemaan Kaisa Reetta! Suosittelen molempia vuoden 2014 Järvelöitä. Jään odottamaan mielipidettäsi...

      Poista
  4. Mielenkiintoisia vertailukohtia olit löytänyt Särkyvälle. Minullekin tuli mies Kerjäläinen ja jänis. Kummassakin oli samanlaista taktista vetoa: pyrkimys kirjoittaa liikuttava, hauska kirja yllättävillä käänteillä.

    Amerikkalainen taas ei tullut mieleeni. Amerikkalainen on mielessäni monin kerroin omintakeisempi ja hullumpi. Amerikkalainen meni minulla tosi syvälle (loppupuolella), kun taas Särkyvä ei pahemmin liikuttanut minua. Jotenkin pinnallinen olo jäi kirjasta.

    Joo, en ole aivan yhtä hurmaantunut kirjasta kuin moni muu, näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särkyvää oli minulle varsin makoisaa luettavaa, sujuvaa ja oivaltavaakin. Amerikkalainen rinnastui siihen yksinäisten ihmisten kuvauksena. Molemmissa on aimo annos tragikomiikkaa, mutta Amerikkalainen on tosiaan traagisempi.

      Enemmän hurmaannuin Järvelän dekkarista Tyttö ja pommi. Suosittelen sitä, jos et jo ole lukenu.

      Poista
  5. Tämä oli niin nappi, ettei paremmasta väliä. Mitenkä Hemingway kuvaa härkiä ja tunnelmaa? Järvelä kuvaa paremmin ja ottaa vielä riemastuttavuuden tekstiin mukaan. Ja samalla on niin tosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvelän tyyli oli tässä aivan pitelemätöntä. Nautin kovasti. Nimenomaan Pamplona oli kuvattu erityisen elävästi. Tragikomiikka on Järvelällä hallussa.

      Poista

Kiitos kommentista!