keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Runohaasteen koonti


P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saran runohaaste päättyy tänään, 4.2. Runebergin päivän aattona.


Luin haasteeseen sopivia teoksia yhteensä 10. Nobelistien runoutta kertyi kolme teosta: William Butler Yeatsin RunojaSeamus Heaneyn Ukkosvaloa ja Pablo Nerudan Andien mainingit. Näistä kaikista löytyi jylhiä kuvia sekä historiasta että sielunmaisemista. Irlantilaisten Yeatsin ja Heaneyn teoksia olisin lukenut Irlannnin matkaani varten joka tapauksessa, mutta Nerudan runot olisivat jääneet vielä hyllyyn ilman Saran runohaastetta. Nyt sain aimo annoksen runouden klassikoita luettua.


Irlantia varten luin myös James Joycen runoja, kokoelmat Runoja pennin kappale ja Kamarimusiikkia, jotka olivat pieniä ja varsin erikoisia kokoelmia, mutta irlantilaisille ilmeisesti rakkaita, kuten Joyce itsekin. (Edelleenkin minulla on se  Joycen Ulysseus lukematta - kehittelisikö joku siihen liittyvän haasteen?) Runohaasteen loppukirin tein Kirsti Kurosen uusimmalla runokokoelmalla Suksin, josta tulikin kiva piristys hiihtäjälle.


Lastenrunokokoelmia luin lapsille ääneen. Tuula Korolaisen Kuono kohti tähtiä on ihastuttava kokoelma hiirirunoja. Juhlavuottaan viettäneet Kirsi Kunnas ja Tove Jansson pääsivät tietysti myös runolistoille. Kunnakselta luin Tiitiäisen pippurimyllyn ja Janssonilta kaikki runosadut, mutta ainoastaan Kuinkas sitten kävikään? osui haasteaikaan. Lapsuuteni suosikkikirja, John Vernon Lordin Rullaluistin karkuteillä, sopi myös tähän runosatujen loistavaan ryhmään.

Runohaasteesta jäi kerrassaan runollinen olo. Toivottavasti runointoni jatkuu. Kiitos haasteesta, Sara!

6 kommenttia:

  1. Luitpa paljon tähän haasteeseen. Oma saaliini jäi tästä kauas, mutta yksi nobelisti siihenkin mahtuu. :) Rullalauistin karkuteillä -kirja vaikuttaa ihanalta. Sitä ei harmittavasti näy olevan Oulun kirjastossa saatavilla, mutta samalta tekijältä löytyy semmoinen kuin Herra Keto ja hänen puutarhansa. Taidanpa joskus kurkata, millainen se on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Keto ja hänen puutarhansa! Kuulostaa lupaavalta. Minäkin haluaisin saada sen käsiini. Noita lastenrunoja luin lastenkirjaviikollakin. Ne jaksavat aina ilahduttaa.

      Käynpäs kurkkimassa koosteesi. Kukahan sinun nobelistisi onkaan?

      Poista
  2. Minä olen aivan ihastunut Tuula Korolaisen riimittelyihin, vaikka kolmevuotiaat lukijani eivät oikein jaksakaan vielä runoja kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korolainen sai tuosta Kuono kohti tähteä -kirjastaan Finlandia Juniorin, eikä suotta! Se on ihana kirja!

      Poista
  3. Kommentoin nyt aivan viiveellä, mutta parempi myöhään ja niin edelleen, vai mitä? :) Kiitos innokkaasta osallistumisesta haasteeseeni. <3 Luit kaikkea todella mielenkiintoista, ja sain sinulta monta hyvää runolukuvinkkiä. Tämä oli ilo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hienosta haasteesta, Sara! <3 Näitä oli ilo lukea. Toivottavasti tunne myös jatkuu, sillä haasteesi herätteli runojen äärelle uudella innolla. Andien mainingit vyöryvät edelleen ja omat hiihtomuistot palasivat Kurosen teoksen myötä. Runous on vaikuttavaa!

      Poista

Kiitos kommentista!