lauantai 21. maaliskuuta 2015

Johanna Venho: Ilman karttaa

Johanna Venho: Ilman karttaa, 2000
Kustantaja: WSOY
Kansi: Marjaana Virta
Sivuja: 63
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä


Tänään on kansainvälinen Maailman runouden päivä. Se on Unescon (YK:n kasvatus-. kulttuuri- ja tiedejärjestö) järjestämä päivä, jolla halutaan muistuttaa maailman kielien monimuotoisuudesta ja kielen vapaudesta.

Tällaisena päivänä sopii lukea lempirunoilijansa säkeitä. Olen jo pitkän aikaa kaivannut suosikkirunoilijani sanoja, sillä on kulunut muutama vuosi, kun nämä runot viimeksi luin. Samalla minua on vähän jännittänytkin tarttua tähän kotimaiseen suosikkiini - olenko kenties muuttunut liikaa? Ehkä runot eivät enää liikuttakaan minua samoin kuin silloin, kun ne löysin.

Johanna Venhon Ilman karttaa oli minulle vuosituhannen vaihteessa tärkeä kirja. Sen nimi on minusta edelleenkin yksi parhaista ikinä. Ilman karttaa on kaksoismerkitykseltään hieno - runollinen, kepeä ja vapaa, mutta silti vähän pelottava.

Runokoelman alussa runoilija ihmettelee osaansa, miettii runoilijana olemisen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Runoissa on huumoria, itseironiaa, joka hymyilyttää:
Outo osa:
tiivistää näkemäänsä
muutamaan sanaan, ja pelätä
onnistuvansa. - - (S. 11)

Venhon runot aukeavat moneen suuntaan. Ne pysäyttävät hetken, mutta liikkuvat samalla historiassa ja tulevaisuudessa. Kalevalaiset kuvat kantavat vuosisatojen yli ja kieli on väkevää. Runoissa on paljon naiseutta, joka kuljettaa sukupolvien yli:

Leveäotsaiset naiset savipellolla,
kahvinporoja kynsien alla. Äidit. - - (S. 32.)


Lapsi joka syntyi joulusaunaan, 
mökki jonka piteli pakkanen,
valkoiset viirit, punaiset viirit,
selkä joka taittui kaivostöissä
raamattu joka vinnillä selattiin silkoksi
kantavat montusta monttuun.

Sain tehvävänkin: jatkua, jatkua. Muistan sinut,
aitan, yön sirityksen. (S. 45.)


Rakkaus ja elämä eivät muutu, vaikka sukupolvet vaihtuvat. Elämään kuuluu pettymyksiä ja toiveita, intohimoa, rakkauden päättymistä ja rakkauden todellisuutta ja lopulta myös uuden elämän alkamista. Johanna Venho singahti lempirunoilijakseni näillä säkeillään:

On silti kohta kartalla jota et
pysty katsomaan, saati kulkemaan sen poikki.
          Miten oli tarjolla
          se, mitä ihmiset tavoittelevat:
          rakkaus, jonkinlainen (kuten aina), ja suojaisa komero: 
et vain pystynyt, et pystynyt vain. - - (S. 15.)


Elämisen kepeydestä ja raskaudesta voi puhua monella tapaa, mutta runouden tehtävä on puhua aina vähän uudella kielellä, näyttää elämä erilaisista näkökulmista. Tämäkin säe osoittaa, että Johanna Venho onnistuu oudossa runoilijan osassaan:
        - -
       onni ei ole kevyt reppu (s.23).


Venhon runous on yksityistä ja yleistä yhtä aikaa. Siksi se menee luihin ja ytimiin. Edelleenkin.

6 kommenttia:

  1. Meinasipa runouden päivä mennä minulta tietämättömältä ohi...

    Kiitos ihanasta runohetkestä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venholle, jolla on niin runoilijan nimikin! Näitä erilaisia päiviähän riittää, mutta runouden päivä voisi olla joka päivä...

      Poista
  2. En muistanutkaan, että on maailman runouden päivä. Johanna Venho on minunkin lempirunoilijoitani. Olen sellainen runojen lukija, että haluan vähän pitää luetut itselläni, etenkin tällaiset näin merkitykselliset. Sitäkin enemmän ilahduin tästä tekstistäsi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venhon runoissa on paljon sellaista, joka tulee lähelle. Naiseuden kuvat ovat universaaleja mutta myös henkilökohtaisia.

      Runous ansaitsisi enemmän huomiota. Ehkä siitä kirjoittaminen koetaan liian henkilökohtaisena tai vaikeana.

      Poista
  3. Minulla meni tämä maailman runouden päivä tänä vuonna blogissa vähän ohi, mutta luin kyllä kyseisenä päivänä yhden lempirunoilijani, Tomi Kontion, runoja. ♥ Johanna Venho on myös ihana! Tätä kokoelmaa en olekaan lukenut (mutta selvästi pitäisi!), mutta iki-ihana Tässä on valo on suursuosikkini.

    Ja tämä sinun tekstisi on aivan pakahduttavan hieno. ♥ Ihanaa, kun kirjoitat runoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista, Sara! ❤ Kirjoitathan sinäkin runoista, ystävä hyvä! ❤ Runohaasteeseesi olisi pitänyt lukea juuri Venhoa, niin rakkaita nämä runot ovat.

      Tässä on valon olen myös lukenut, mutta se on jäänyt ruuhkavuosien alle ja kadonnut muististani. Se on onneksi omassa hyllyssäni odottamassa uusintalukua.

      Poista

Kiitos kommentista!