lauantai 22. elokuuta 2015

John Williams: Stoner

John Williams: Stoner, 2015
Alkuteos: Stoner, 1965
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Bazar, e-kirja
Kansi: kuva Getty Images / Stephen Carroll Photography
Sivuja: 237
Mistä sain kirjan: oma ostos





Rakkaus kirjallisuutta kohtaan, kieltä kohtaan, mielen ja sydämen arvoituksia kohtaan, rakkaus joka ilmeni kirjainten ja sanojen pienissä, erikoisissa ja yllättävissä yhdistelmissä, niissä jotka painettiin tummimmalla ja kylmimmällä musteella mitä löytyi - tuon rakkauden hän oli kätkenyt kuin se olisi ollut luvatonta ja vaarallista, mutta nyt hän uskaltautui paljastamaan sen aluksi varovasti ja sitten rohkeasti ja lopulta ylpeästi. (S. 106.)

Stoner rakastaa kirjallisuutta ja se riittää. Se kantaa yhden elämän.

Loppukesäni lämpö on tullut paitsi auringosta myös kytevästä palosta, jonka Stoner aiheutti. John Williamsin kirjoittama realistinen elämäntarina kirjallisuuden tutkijasta ja yliopisto-opettaja Stonerista on kaiken kehunsa ansainnut. Kuka ikinä ymmärsikään nostaa tämän teoksen historian pölystä, teki palveluksen lukijoille ympäri maailman. Vuonna 1965 ensi kerran ilmestynyt kirja on saanut uuden elämän, ja Ilkka Rekiaron suomennos on Stonerin hengitystä.

Kirjan alku siirtää lukijan 1800 - 1900-luvun taitteen Keskilänteen, Missourin savisille pelloille, vaiteliaan illallispöydän ääreen. Elämään tyytyminen on siinä: on työ, on tarkoitus. Kuka tarvitsee enempää, kuka tohtisi vaatia enempää?

Stoner ei vaadi, mutta hän saa: hän saa kirjallisuuden ja hän saa sanat. Ne saavuttavat Stonerin vaivihkaa, mutta ne muuttavat kaiken. Vai muuttavatko ne lopulta mitään? Sanoista Stoner saa työn ja tarkoituksen. Hänestä tulee opettaja, jonka opettajuus on häikäisevää, kun hän uskaltaa paljastaa rakkautensa ylpeästi. Saviset pellot eivät kuitenkaan katoa, elämään tyytyminen ei katoa, vaiteliaisuus ei katoa.

Stonerin elämäntarina edustaa miehisen ja vahvan amerikkalaisen realismin perinnettä. Williamsin tyylissä on John Steinbeckin selkeyttä ja varmuutta ja Raymond Carverin tarkkuutta. Williams on kerronnassaan kuitenkin myös modernisti, pelkistäjä, ja siinä on hänen vaikutuksensa tinkimättömyys. Kun kaikki elämän tapahtumat todetaan virtana, yhtenä tapahtumien ketjuna, lukija joutuu itse töihin. Täytyy itse nostaa ne sanat, ne pienet vihjeet, joihin takertua ja joista roikkua kuin henkensä hädässä, sillä Stonerin elämä on kerrottu kuin ohimennen. Sanat etenevät, kerronta on huomaamatonta, mikään ei korostu. Williams luottaa sanoihin, jotka sopivassa järjestyksessä toisten sanojen kanssa kertovat elämän.

Stoner oli lukupiirikirja, joka oli liikuttanut tai ahdistanut (tai molempia) lähes kaikkia lukijoita. Teoksen vaikutus oli vavahduttava. Silti kaksi lukupiiriläistä oli onnistunut välttämään vavahdukset. Stonerin avuttomuus perhe-elämässä oli heille liikaa. Miten voi asettaa kirjallisuuden kaiken oikean elämän edelle? Riittääkö se?

En tiedä. Stonerin elämässä ei jäänyt vaihtoehtoja: normien mukainen elämä ei tuonut hänelle onnea, vaan hänen onnensa löytyi kirjallisuudesta, opettajuudesta, epäsovinnaisesta romanssista. Yritän kuvitella hänen elämäänsä ilman kirjallisuuteen syttynyttä rakkautta - sanat, opettajuus ja tasavertainen rakkaus olisivat jääneet kokematta. Stonerin intohimo on lopulta paljon enemmän kuin moni elämässään koskaan saa. Stoner löytää kirjat, Stonerin tytär löytää alkoholin, Stonerin vaimo jää etsimään - ja hänen etsintäänsä on tuskallista seurata.

Nyt käytän sanaa, jota olen käyttänyt jo kerran tänä vuonna, ja se sana on 'armollinen'. Käytin sitä kuvaamaan Petri Tammisen Meriromaania, joka myös kertoo erään miehen elämäntarinan. Stonerkin on armollinen kirja. Jollekulle toiselle Stoner voi olla armoton ja karu kirja elämästä, jonka pitäisi olla jotain enemmän. Minulle Stonerin elämä riitti sellaisena kuin sanat sen kantoivat. Toinenkin adjektiivi nimittäin pyrkii esiin, ja se on tässä: 'kaunis'. Stoner on niin kaunis, että moni kaunis tarina on sen jälkeen ruma, kuin elämän pilkkaa.


Stoner on tämän vuoden käännöskirjallisuuden tapaus. Kirjablogeissa sitä on luettu paljon: Kulttuuri kukoistaa,  Kirjoista ja muista kertomuksista, Lumiomena, Lukuisa, Eniten minua kiinnostaa tie, Leena Lumi, Reader, why did I marry him?, Sinisen linnan kirjasto, Kirjojen kamariUllan luetut kirjat, Ilselä, Järjellä ja tunteellaEi vain mustaa valkoisella. Lukutoukan kulttuuriblogi, La petite LectriseAmman lukuhetki ja Kirjojen keskellä.

19 kommenttia:

  1. Oi että keksit ottaa tähän mukaan Carverin, josta pidän kuumasti.

    Epäilemttä suomentaja on tavoittanut upeasti, mitä Willias halusi kertoa: Kirja hengittää kaunista, sikteää alakuloa, olosuhteille antautumista, mutta myös hiljaista kapinaa sekä harvinaisia ilonpisaroita.

    Edelleen paras käännöskirja minulla ja nyt ollaan jo elokuussa...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Leena! Kyllä tästä tuli tämän vuoden parhaita lukukokemuksia. Tammisen Meriromaani keikkuu vielä kärjessä, mutta Stoner on käännösten ykkönen. Vaikea tätä on ylittää.

      Carverilla on myös hengityksen tahti. Hän on novellien mestari! <3

      Poista
    2. Tammisen Meriromaani? Mitähän olen nyt missannut...

      Siis tämä on minulle edelleen paras KÄÄNNSÖkirja, mutta voi olla myös paras kaikista, vielä en tiedä. Nythän on vasta sekä jo, elokuu.

      Paras novellikokoelma ikinä: Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta.

      (Hirveitä nuo mun näppisvirheet: Pitäisi alkaa oikolukea myös omien kommenttien tekstejä...;)

      Poista
    3. Leena, luulenpa, että Meriromaani on sinunkin kirjasi. Tammisen napakymppi, minulle täydellinen kirja. Kotimaisista se on ykköseni... Ehkä Leena Krohnin Erehdyksen rinnalla. Hienoja kirjoja molemmat. Minulle riittäisivät nämä kaksi, ja syksy on vasta tulollaan.

      Carver on mestari. Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta on täydellinen.

      Käännöskirjallisuudesta olen taas aivan kuutamolla, mutta Stoneria on mahdoton ylittää, luulen.

      Poista
  2. Upea kuvaus, Elina, sanot niin osuvasti, kuten tuo "intohimo on enemmän kuin moni koskaan löytää". Tuota ajatusta minäkin hapuilin mutten osannut sanoiksi pukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin juuri jonkin artikkelin siitä, kuinka intohimo johonkin asiaan tuo ihmiselle onnen. Kirjarakkauden onni siivittää omaakin elämääni, siksikin tämä tuli lähelle. Intohimon syttyminen on kuitenkin arvoitus, ehkä silkkaa sattumaa - kohtaako ihminen sellaista koskaan? Stonerin elämä oli lopulta hyvin onnekas.

      Poista
  3. Yhdyn kiitoksiin: sekä kirjaa kohtaan että sinua kohtaan, kun sanoitit minunkin lukukokemukseni - tai oikeastaan äänikirjakokemukseni. Eleetön mutta syvä, tapahtumaton mutta monipuolinen, puhutteleva teos. Minullakin vuoden parhaimmistoa, Meriromaanin ohella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! <3 On mainiota, miten meidän ykköset ovat niin yhtenevät! Saapa nähdä, sekoittaako syksy vielä pakkaa...

      Stoner on niin paljon olemalla niin vähän. En tiedä toivunko tästä koskaan.

      Poista
  4. Tämän kirjan melankolia kolahti kovaa. Ehdottomasti minulle tämän vuoden kirjatimantti, joka ei himmene myöhemminkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melankolia teki tästä kauniin ja vaikuttavan. Kirjatimantti on hyvin sanottu. Tässä ei ollut mitään liikaa. Ihailen kirjailijan taituruutta.

      Poista
  5. Stoner kolahti kovaa. Stoner on timanttinen teos, joka jää iäksi mieleen.

    Ja sinä tiivistit kirjan olennaisimman, kaivoit sen sielun esiin niin ihanasti, vailla ylisanoja! Tätä Williams-arviotasi oli ihanaa lukea, kiitos! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa Reetta! <3 Vaikka kuinka kirjoittaisi, jotain jää tavoittamatta, mutta suuresta lukuelämyksestä Stonerissa on kyse. Silkkaa timanttia.

      Poista
  6. "Stoner rakastaa kirjallisuutta ja se riittää. Se kantaa yhden elämän." Mikä ihana kiteytys ja niin ihana on myös ajatuksesi Stonerin intohimosta ja teoksen armollisuudesta. Tämä kirja on todella hieno ja hieno on myös sinun kirjoituksesi siitä. Kiitokset hellivästä paluusta Stonerin elämään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! <3 Stoner jää todellakin elämään. Miten hyviä kirjoja maailmassa onkaan!

      Tämän kirjan luettuaan vaalii entistä huolellisemmin omaa intohimoaan, mutta katsoo myös läheisiään arvostavammin. Rakkaus on lopulta harvinainen onni.

      Poista
  7. Armollisuus tai armo tässä nousee päällimmäiseksi. Hyvä huomio! Pidin paljon tästä kirjasta, joka on hiljainen ja hidaskin, mutta kattaa silti melkein kaikki mahdolliset tunteet. Ja kuinka paljon tässä on kuitenkin valoa melankolian alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyvin kaunista koin tämän kirjan myötä, juuri tuota valoa. Melankolia on hyvä sana kuvaamaan kirjan kauneutta.

      Hiljainen kirjallisuus on lopulta ehkä vaikuttavinta. Tämä kirja ei tosiaankaan huuda, mutta huh, miltä se tuntuu.

      Poista
  8. Kirjoitat hienosti minuunkin vahvasti vaikuttanneesta teoksesta. Kiitos Elina! Nautin tekstistäsi. Erityisesti pidän tästä kohdasta: "Kun kaikki elämän tapahtumat todetaan virtana, yhtenä tapahtumien ketjuna, lukija joutuu itse töihin. Täytyy itse nostaa ne sanat, ne pienet vihjeet, joihin takertua ja joista roikkua kuin henkensä hädässä, sillä Stonerin elämä on kerrottu kuin ohimennen."

    Stoner jää mieleen, se jättää jäljen, kulkee mukana vielä pitkään lukemisen jälkeenkin. Tämän kirjan kohdalla tuli taas niin kiitollinen oli omasta lukuharrastuksesta ja siitä, millaisiin maailmoihin kirjat lukijan päästävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, Anna! <3 Koin Stonerin hyvin vahvasti, kuten moni muukin on kokenut. Kirjarakkaus ja kokemukset opettajuudesta tulivat tietysti lähelle, mutta elämän tavallisuus, onni, epäonni, elämään nöyrtyminen olivat ehkä vielä suurempia asioita tässä kirjassa. Kirjan kerronta oli taiturimaisen tavallista ja juuri siinä niin vaikuttavaa.

      Kiitollisuus omasta lukuharrastuksesta on pyörinyt minunkin mielessäni. On taas tullut niin hienoja kirjoja vastaan, että huimaa.

      Poista
  9. Armollisuutta ja kauneutta tästä romaanista todella löytyy. Toki myös surua ja ikäviä asioita, mutta jotenkin päällimmäiseksi jäi tunne hyväksynnästä. Kerta kaikkiaan upea romaani, joka veti sanattomaksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!