tiistai 3. marraskuuta 2015

Jussi Adler-Olsen: Vanki

Jussi Adler-Olsen: Vanki, 2. painos, 2012
Alkuteos: Kvinden i buret, 2007
Suomentaja: Katriina Huttunen
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Tuomo Parikka (kuva iStockphoto)
Sivuja: 437
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Huomaan, että tänä vuonna olen innostunut lukemaan haastekirjoja melkoisella vakavuudella, vaikka tarkoitus olisi, ettei lukuhaasteita otettaisi vakavasti, vaan ne toisivat lukemiseen leikillisyyttä sekä uusia näkökulmia ja teemoja. Anna minun lukea enemmän -blogin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste on kuitenkin tempaissut minut mukaansa yllättävällä tenholla. Syynä on se, että Pohjoismaiden vahva dekkariperinne tuntuu minulle läheiseltä. Melkein kaikki eniten ihailemani dekkarisarjat kun ovat pohjoismaisia (Henning Mankellin Kurt Wallander -kirjat sekä Åke Edwardsonin Erik Winter -sarja  ja Jo Nesbøn Harry Hole -sarja).

Heti Annamin haaste-ehdot luettuani päätin tavoitella Pohjoismaiden tuntija -titteliä, eli suunnittelin lukevani joka maasta kaksi kirjaa. Ainut Pohjoismaa, josta olen lukenut paljon kirjoja, on Ruotsi. Kaikki muut lähinaapurit ovat lähes kirjallisessa pimennossa, vaikka en ole niitä tietoisesti boikotoinut. Nyt on Norja jo kuitattu Jo Nesbøllä ja Henrik Ibsenillä, ja Ruotsista ja Islannista olen myös lukenut jo yhdet kirjat. Mutta entäpä Tanska?

Tanskasta en ole eläissäni lukenut kuin kolmen kirjailijan teoksia. He ovat H. C. Andersen, Karen Blixen ja Peter Høeg. Yhtään tanskalaista dekkariakaan en tunne ennestään, joten päätin etsiä sellaisen luettavakseni. Koska Jussi Adler-Olsenin kirjoja on tullut vastaani siellä ja täällä, tartuin vihdoin hänen ensimmäisenä suomennettuun dekkariinsa Vanki.

Vanki aloittaa Carl Mørk -nimisestä, kööpenhaminalaisesta murharyhmäetsivästä kertovan sarjan. Mørk on yksi Kööpenhaminan parhaista poliiseista - tai oikeammin oli. Hän on nimittäin syvästi haavoittunut sekä henkisesti että ruumiillisesti jouduttuaan työtehtävässä ampumisen uhriksi kahden kollegansa kanssa. Mikään ei tunnu miltään, ja työt eivät maistu. Mørkin pomot keksivät siirtää hankalan alaisensa poliisilaitoksen kellariin ja antaa hänelle niin sanotun Osasto Q:n johdettavaksi. Mørk saa alaisekseen siivooja Hafez el-Assadin - ja siinäpä Osasto Q:n työntekijät sitten ovatkin.

Kuten Assadin nimestä voi päätellä, hän on maahanmuuttaja:
Assad nyökkäsi. "Carl, minut tapetaan, jos palaan. Niin se on. Syyrian hallitus ei erityisemmin pitänyt minusta, ymmärräthän."
  "Miksi?"
  " Emme vain ajatelleet samalla tavalla, se riittää."
  "Mihin se riittää?"
  " Syyria on iso maa. Ihmisiä katoaa." (S. 186.)

Pikkuhiljaa Mørkille alkaa selvitä, että hänen apulaisellaan on kaikenlaisia taitoja, jotka eivät papereista käy ilmi. Pian kaksikko onkin täydessä vauhdissa. He selvittävät viisi vuotta aiemmin tapahtunutta rikosta, jossa kaunis, nuori poliitikko Merete Lynggaard on kadonnut jäljettömiin. Kirjan nimestä voi arvata, että Lynggaarad ei ole kuollut, mutta sankariparilta kuluu tovi jos toinenkin sen ymmärtämiseen.

Lukijan piina syntyy siitä, että hän seuraa myös vangin elämää ja joutuu jännittämään, ehtivätkö sankarit selvittää arvoituksen ajoissa. Piina onkin sen verran taidolla rakennettu, että sivut kääntyilivät kuin itsestään, ja kun olin kirjan lopussa, totesin, että tätä on saatava lisää.

Adler-Olsen on rakentanut Mørkistä ja Assadista vetävän työparin, jossa on Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin kaltaista asetelmaa. Vanki on synkästä aiheestaan ja ajoittaisesta ahdistavuudestaan huolimatta myös hauska kirja. Mainio työpari sanailee napakasti, ja Assadin hahmo on innokkuudessaan niin päämiehensä vastakohta, että hymy nousee lukijan huulille vähän väliä. Jännitys ja huumori sekoittuvat ainakin tässä sarjan aloitusosassa aivan vastustamattomasti, joten Adler-Olsen sai minusta uuden fanin.


Vanki on luettu ainakin Kirsin kirjanurkassa sekä Oksan hyllyltä -, Kolmas linja, Tuijata- ja Rakkaudesta kirjoihin -blogeissa.

10 kommenttia:

  1. Nyt pukkaa dekkareita! Adler-Olsenia en ole lukenut, mutta jos sinä siitä tykkäät niin voipi olla että minäkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hämmästynyt, että olen lukenut dekkarin, jota sinä et olekaan lukenut. :) Tämä on vetävää luettavaa, mutta en sinänsä tiedä, onko tässä mitään hirmuisen yllättävää dekkareita paljon lukeneille. Toisaalta myös Kirsi oli tästä innostunut.

      Oli virkistävää lukea dekkari, jossa oli selkeä Holmes-Watson-asetelma. Perinteet kunniaan! Mamu-taustainen Assad oli kerrassaan herkkullinen vastapari Mörkille (mahtaako nimi tarkoittaa pimeää?). Suosittelen! (Ja taidan kiikuttaa kirjan sinulle lainaan.)

      Poista
  2. Tämä oli tosi vetävä dekkari. Aion lukea jatko-osat myös, mutta tähän haasteeseen ne ei enää ehdi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio oli! Samoin minä aion lukea jatko-osat. Ehkä myös haasteeseen voisi kehitellä jonkinlaisen jatko-osan tyyliin "lue jokin pohjoismainen dekkarisarja alusta loppuun" tai "lue ne osat, jotka vielä puuttuvat"...

      Poista
  3. Kaikki suomennetut olen lukenut (ja postannut). Pientä epätasaisuutta on juonikehittelyissä, mutta päähenkilöiden vetovoima se kuin kasvaa. Ja melkein nauruhermoja kutittava kuvausote rentouttaa muuten karmeiden tapausten kerrnotaa. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, sillä jostain syystä Blogger taas ohitti Worpressin, enkä löytänyt arvioitasi. Höh. Korjasin tilanteen ja lisäsin arviosi listaan. Tunnut olevan yhtä ihastunut kuin minäkin.

      Päähenkilöt siis vaan paranevat. Hienoa!

      Poista
  4. Samoin kolme osaa osato Q:ta luettuna & postattuna: Adler Olsenilla on omanleimainen, tunnistettava tapansa kirjoittaa, teemat ovat rankkoja ja lukijaa provosoivia, vaan eivät häijyydellä mässäileviä eivätkä pahantahtoisia; eräänlaisia esillenostoja tärkeistä yhteiskunnallisista ja ajankohtaisistakin aiheista. Mainiota jälkeä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Takkutukka! Kävin kurkkimassa blogiasi, mutta en nyt nopsasti löytänyt arvioitasi. Palaan asiaan.

      Mitään mässäilyä ei tosiaan ollut, mutta karmeaakin luettavaa oli. Onnistunut sekoitus kaikkia hyvän dekkarin ominaisuuksia.

      Poista
  5. Tuo Holmes & Watson on oiva vertaus, jäi vain pois kyydistä! Postaukset ovat jo vanhoja: 31.7.2013, 16.6.2014 ja 16.6.2015 elikkä Adler-faniksi lukeudun minäkin. Jatkoa sarjalle siis & mainiota viikonjatkoa:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!