maanantai 30. marraskuuta 2015

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteen koonti

Kuva Anna minun lukea enemmän -blogista
Osallistuin tänä vuonna Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen, joka on kotoisin Anna minun lukea enemmän -blogista. Lukuaikaa oli 2.12.2014 - 2.12.2015, ja sain kuin sainkin hankittua itselleni Pohjoismaiden tuntija -arvonimen. Tähän arvonimeen piti lukea kustakin maasta kaksi teosta. Lisäksi minusta tuli Ruotsin kirjallisuuden taituri, sillä luin yli neljä ruotsalaista kirjaa.

Tässäpä lukemani kirjat maittain: 

Ruotsi:

Elsa Beskow: Tätien satuaarteita 

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee

Selma Lagerlöf: Gösta Berlingin taru 

Selma Lagerlöf: Nils Holgerssonin ihmeellinen matka (äänikirja)

Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli


Ruotsalainen kirjallisuus tuli kuitattua klassisilla lastenkirjoilla, eli Elsa Beskowin Täti-saduilla, Astrid Lindgrenin koskettavalla Veljeni, leijonanmielellä ja Selma Lagerlöfin Nils Holgerssonin, eli Paukaloisen, matkoilla. Lisäksi luin nobelisti Lagerlöfiltä Gösta Berlingin tarun, jolla sain pisteen myös viimevuotiseen Jokken Nobelisti-haasteeseen. (Haasteet menivät ajallisesti hiukan päällekkäin, ja huomasin vasta nyt, että Lagerlöfit sopivat tähänkin haasteeseen.) Yksi minulle uusi dekkaristikin, Mari Jungstedt, tuli tutuksi, mutta koska lukemani kirja osoittautui melko tavanomaiseksi, en aio hänen kirjojaan enempää lukea.


Tanska: 

Jussi Adler-Olsen: Vanki

Peter Høeg: Susanin vaikutus


Tanskalaista kirjallisuutta en ollut blogiaikanani vielä lukenutkaan, joten sain uuden maan listoilleni. Adler-Olsenin kirja oli vauhdikas ja hauskakin trilleri alusta loppuun, ja samoin voisi kuvailla Høegin uutuutta. Molemmissa kirjoissa oli vetävä juoni ja huumoria, joten niitä oli ilo lukea. Adler-Olsen oli uusi tuttavuus, jonka tuotantoa aion lukea lisää, ja syttyihän Høegin kirjasta myös into lukea hänen tuotantonsa puuttuvat palat.


Norja: 

Henrik Ibsen: Nukkekoti

Jo Nesbø: Pelastaja

Norja kuittaantui Ibsenin klassikkonäytelmällä Nukkekoti, jolla on aina ajankohtainen sanoma: naisetkin ovat ihmisiä. Jo Nesbø puolestaan on vanha dekkarirakkauteni, jolta luin taas yhden dekkarin lisää. Nesbøn sankarille, Harry Holelle, innostuin kirjoittamaan kirjeen.


Islanti: 

Vigdís Grímsdóttir: Valosta valoon

Arnaldur Indridason: Hyytävä kylmyys

Islannista tuli tämän haasteen persoonallisin kirja, Vigdís Grímsdóttirin Valosta valoon, joka on kerrottu poikkeuksellisen suloisella, lähes naiivilla tyylillä, mutta tarina pääsee yllättämään lukijan. Dekkaristi Indridasonilta luin surumielisen ja suorastaan kauniin dekkarin. Hänen kirjojaan olen lukenut aiemmin vain yhden, mutta aion lukea niitä vastaisuudessa enemmänkin.


Kiitos Annamille mainiosta haasteesta, joka innoitti lukemaan monipuolisesti pohjoismaista kirjallisuutta! Luin joka maasta yhden dekkarin ja lisäksi löysin uusia kirjailijoita lukulistalleni. Toki muutamia klassikoitakin tuli luettua uudemman kerran - sekin teki hyvää.

12 kommenttia:

  1. Tällaiset haasteet ovat kyllä varsin hyödyllisiä ja avartavia :) Odotan jo innolla, millaisia ensi vuodelle lanseerataan. Kansojen juurilla -haasteesta otin jo kopin. Tänä vuonna en oikein vielä ehtinyt mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on tosiaan mukava tehdä! Nyt kuitenkin päätin, että en lähde ensi vuonna mihinkään mukaan, koska tuo Kirjan vuoden lukuhaaste on ottanut aika lujille. Mutta niin sitä vaan huomasin tutkivani pariakin haastetta sillä silmällä. Voi olla, että kohta olen taas vauhdissa...

      Poista
  2. Minäkin luin haasteeseen Nesboa, Hoegiä ja Grimsdottiria. Valosta valoon ei oikein iskenyt. Hieno lista ja hieno saavutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Grímsdóttirista tuli positiivinen yllättäjä. Suloista rakkaustekstiä oli virkistävä lukea kyynisten dekkarien keskellä.

      Totta puhuen olen kyllä melkoinen dekkarifani, vaikken ole viime vuosina (lasten syntymän jälkeen) aivan kaikkia pystynyt lukemaan, enkä yhtä paljonkaan kuin joskus nuorempana.Hyvä dekkari on kuitenkin parasta viihdettä, ja sellaisia osui tähän haasteeseen tietysti monia.

      Poista
  3. Minäkin pidin Adler-Olsenista, ja hän jäi oikein vetävänä dekkarinimenä mieleen tästä haasteesta. Beskowin kirjat ovat lumoavia. Ihanaa, että niitä luetaan edelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beskow on viehättävä, kerta kaikkiaan. Meille on kertynyt niitä monta hyllyyn, enemmänkin minun kuin lasten innostuksesta. Niissä on ihanaa nostalgiaa ja onneksi niistä on otettu uusintapainoksia.

      Adler-Olsenia on minullakin hyllyssä jo vastaisen varalle. Ihastuin.

      Poista
  4. Kiinnostava lista! Nuo islantilaiset pitää kirjata muistiin, kuulostavat tutustumisen arvoisilta. Ihanasti tiivistät Nukkekodin sanoman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islantilaiset osuivat ja upposivat - hyviä olivat!

      Ibsenin mullistava ajatus kuuluu jotensakin noin. Näytelmässä se sanotaan suoraan ja painokkaasti, ja siitä taisi alkaa pohjoismainen tasa-arvo. :)

      Poista

Kiitos kommentista!