torstai 21. tammikuuta 2016

Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli

Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli, 2012
Alkuteos: Majnun sahat al-hurriyya, 2009
Suomentaja: Sampsa Peltonen
Kansi: ?
Sivuja: 180
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta





Hassan Blasimin Vapaudenaukion mielipuoli heittää lukijansa keskelle 2000-luvun Irakin mielipuolista arkea. Kirjan 13 novellia kiertyvät absurdeiksi tarinoiksi ihmisistä, jotka yrittävät jotenkin elää väkivallan keskellä. Novelleissa Vapaudenaukion mielipuoli, Ruumisnäyttely ja Tarinabasaari voi kokea häivähdyksen sotaa käyvän maan arjesta. Kirjoitan häivähdyksen, sillä vaikka väkivalta tulee silmille, tuskin kukaan nykysuomalainen voi täysin ymmärtää, millaista on elää arkea, jossa pienikin hyvän elämän toivo ammutaan ja torillinen ihmisiä saattaa räjähtää palasiksi silmien edessä. Epävarmuutta, pelkoa, vihaa, kostoa - joka päivä ja joka hetki.

Vapaudenaukion mielipuolen tarinat ovat tarinoita paitsi irakilaisuudesta myös tarinoita pakolaisuudesta. Näitä tarinoita on luettu meilläkin sanomalehdistä ja kuultu uutisissa: Säästin palkkani ja maksoin sen suoraan miehille, jotka salakuljettivat idän ihmiskarjaa lännen laitumille (s. 28). On varmasti helpotus päästä pois sodan ja epävarmuuden keskeltä.Vai onko?

Väkivaltaa voi yrittää paeta, mutta se seuraa mukana, vaikka kotimaa jää taakse. Esimerkiksi novellit Rekka Berliiniin tai Carlos Fuentesin painajaiset kertovat siitä, kuinka se lopulta murskaa ihmiset. Pillerinpyörittäjä-novellissa menneisyyden traumoja puretaan suomalaiselle tohtorille: Minua puolestaan voi kuvailla sanomalla, että minulta puuttuu luottamus, samaan tapaan kuin joltakulta sanotaan puuttuvan moraali (s. 158).

Blasimin novelleja olisi mahdotonta lukea, jos ne olisivat realistista kerrontaa sodan kauhuista. Blasim on kuitenkin verhonnut hirveydet groteskiin kerrontaan tai kafkamaiseen järjettömyyteen. Kuvat syöpyvät kuitenkin tehokkaasti lukijan mieleen. Hirvein novelli on jo nimeltään kuvottava Ruumisnäyttely, joka on yhtä makabeeri kuin nimestä voi päätellä. Siinä kerrotaan toinen toistaan järkyttäväimmistä ihmisten tappamistavoista ja ruumiiden asettelusta julkisille paikoille ihmisten nähtäväksi. Tappamisesta voi tehdä taidetta - tavallinen tappaminenhan on niin naurettavan arkipäiväistä ja mautonta.

Suosikkinovellikseni nousi kokoelman viimeinen novelli, Tuo pahanilmanhymy. Siinä Suomeen asettunut pakolainen herää eräänä aamuna hymy kasvoillaan, eikä hän saa hymyilyään loppumaan. Onko hymy seurausta siitä, että hän tuntee olevansa turvassa? Mene ja tiedä, mutta siinä se hymy kuitenkin on. Miten käy hymyilevän pakolaisen Suomessa? 

Niinpä niin, taas kerran Blasim teki sen. Jään kiinni hörähtelystä, vaikka novellin päähenkilö kokee jotain, joka ei naurata ollenkaan. Blasimin novellien vahvuus on musta huumori, johon hän saa verhottua hirveimmätkin tarinat. 

Vapaudenaukion mielipuolen novellit ovat taidokasta kaunokirjallisuutta, lahjakkaan kirjailijan armotonta kertomisen paloa. En ihmettele yhtään, että kirja on ollut Independent-lehden Foreign Fiction Prize -ehdokkaana vuonna 2010. Suomennoksessa on julkaistu kaksi novellia, Pahantapainen itsensäpaljastaja ja Pillerinpyörittäjä, joita ei englanninnoksessa ollut. Sampsa Peltonen on suomentanut novellit arabiasta ja ne ovat sujuvaa luettavaa. 

Luin aikaisemmin Hassan Blasimin novellikokoelman Irakin Purkkajeesus, josta pidin vielä enemmän kuin tästä Blasimin esikoisteoksesta. Kokoelma oli - jos mahdollista - vielä ehyempi kokonaisuus ja  taidokkaampaa kerrontaa kuin Vapaudenaukion mielipuoli. Irakin Purkkajeesus toi Blasimille voiton samassa Independent-lehden kilpailussa vuonna 2014, jossa Vapaudenaukion mielipuoli sai kunniamaininnan vuonna 2010. Lehti mainitsee Blasimin tämän ajan merkittävimpänä arabikirjailijana.

Blasim on irakilainen elokuvaohjaaja, joka on tullut Suomeen vuonna 2004. Hän asui pitkään Pispalassa Tampereella. Irakin purkkajeesuksen arviossani toivoin hänen viihtyvän täällä pitkään, mutta luin jo Aamulehdestä, että kirjailija on nykyään helsinkiläinen. Saapa nähdä, kauanko tällainen maailmanluokan tähti viihtyy Suomessa. Ainakin hänen kirjojaan kannattaa lukea, koska siihen on mahdollisuus. Vapaudenaukion mielipuoli on nimittäin kielletty kirja muun muassa Jordaniassa, ja tällainen on potentiaalisten lukijoiden tilanne Irakissa:  - - eihän maassa ole satoihin vuosiin ollut lukijoita sanan laajassa merkityksessä. On vain nälkäänäkeviä, murhamiehiä, luku- ja kirjoitustaidottomia, sotilaita, kyläläisiä, rukoilijoita, eksyneitä ja sorrettuja. (S. 135.)

Vapaudenaukion mielipuoli oli lukupiirikirja, josta muut lukupiiriläiset eivät olleet ollenkaan niin innostuneita kuin minä, vaikka yhdessä tulimme siihen tulokseen, että suomalaisten pitäisi lukea Blasimin kirjoja. Eräs piiriläinen pohti, että nämä novellit on varmastikin ollut pakko kirjoittaa. Ne ovat ehkä olleet kirjailijalle keino selviytyä traumoista, joita väkivallan keskellä eläminen on aiheuttanut. Novelli Ruumisnäyttely on mielestäni juuri sellainen tarina, jossa kaikki kamalimmat näyt on kirjoitettu pois. Harva kirjailija kuitenkaan pystyy kirjoittamaan traumansa maailmanluokan kirjallisuudeksi.


Vapaudenaukion mielipuoli on luettu ainakin blogeissa Mari A:n kirjablogi ja Kirjanurkkaus.

Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 -lukuhaasteen 42. kohdan: 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja.

8 kommenttia:

  1. Vaikuttavasti kirjoitat tästäkin ja uskon joka sanan. Irakin Purkkajeesus oli mahtava taidonnäyte eikä tämä ilmeisesti jää paljon jälkeen vaikka vähän. Toivon hartaasti minäkin että Blasim jäisi Suomeen rikastuttamaan meikäläistä nykykirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehdottomasti Blasim-fani. Hänen novellinsa ovat taidokkaita ja vaikuttavia. Irakilainen arki, pakolaisen arki - mitä me siitä tiedämme? Blasim tietää ja häntä kannattaa kuunnella.

      Poista
  2. Purkkajeesuksen olen lukenut ja se oli vaikuttava. Tämä vaikuttaa kulkevan samoja teitä, mutta lieneekö vielä raadollisempi.

    Jäin nyt miettimään tuota lukupiiriläisen mainintaa traumoista kirjoittamisesta. En sinänsä siitä osaa sanoa mitään, mutta muistan kun Susanna Alakoski puhui omasta elämästä kirjoittamisesta, että se ei ole mikään helpotus eikä varsinkaan terapiaa, vaan pelkkää tuskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, luulen, että asia on juuri niin, että näiden tarinoiden kirjoittaminen on yhtä tuskaa. Traumat ovat varmasti aivan hirveitä, eivätkä näyt jätä rauhaan. Silti ne pitää kertoa.

      Blasimin käyttämä huumori ensin etäännyttää tapahtumista, lukija saattaa jopa nauraa. Mutta kun tarinan on lukenut, se ei ollutkaan kevyt. Kuvat tarttuvat lukijankin mieleen ja herättävät ehkä toimimaan - ja varmasti ajattelmaan - vähän ymmärtäväisemmin.

      Poista
  3. "Blasimin novelleja olisi mahdotonta lukea, jos ne olisivat realistista kerrontaa sodan kauhuista. Blasim on kuitenkin verhonnut hirveydet groteskiin kerrontaan tai kafkamaiseen järjettömyyteen." Kirjoitit noin, ja siinä varmasti kiteytyy suurilta osin Blasimin kirjojen ydin ja hienous. Vaikeaa olisi kirjoittaa täysin realistisesti. Hienoa kuitenkin, että joku kirjoittaa tapahtumista, joille moni sulkee silmänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blasimilla on kyky kirjoittaa kauheudet taitavasti näennäisen etäälle. Silti ne jäävät mieleen muhimaan. Hän on ehdottomasti novellitaiteen mestari.

      Poista
  4. Irakin purkkajeesukseen lupasin sinun innoittamanasi tarttua ja nyt muisttit minua Hassanista taas! Kiitos, Elina... Hassanin tuotantoon on ihan pakko tarttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, Kaisa Reetta! <3 Meitä on jo muutama fani täällä Blogistaniassa, mutta lisääkin saisi olla. Kirjailija on mykistävän hyvä ja hänen aiheensa ajankohtaisia.

      Poista

Kiitos kommentista!