sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Voltaire: Candide

Voltaire: Candide, 3. painos 1973
Alkuteos: Candide, 1759
Suomentaja: J. A. Hollo
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 145
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä









Lieneekö mitään uutta auringon alla? Klassikkohaasteeseen lukemani Candide on ilmestynyt vuonna 1759, mutta voisi hyvin kuvata nykypäivän maailmaa. Kirjassa hyväuskoinen nuorimies, Candide, joutuu jättämään turvallisen kasvupaikkansa ja paiskautuu maailmanmatkalle, jonka aikana hän joutuu seuraamaan ihmisten julmuutta toisiaan kohtaan. Candiden kauhuksi maailma onkin täynnä kärsimystä: sotaa, köyhyyttä, hyväksikäyttöä, väkivaltaa, luonnonkatastrofeja, sairauksia ja perversioita. Kaikkea sitä, miltä länsimaiseen hyvinvointiin tottunut ihminen mieluiten sulkee nykyäänkin silmänsä.

Voltaire (Francois Marie Arouet, 1694 - 1778) kirjoitti Candiden tarinan vastalauseena pinnalliselle optimismille. Erityisesti saksalaisen metafyysikon, Leibnizin, ajatus siitä, että  luotu maailma on paras mahdollinen saa kylmää kyytiä Voltairen satiirissa. Candiden opettaja Pangloss edustaa Leibnizin oppien mukaista yltiöoptimistista determinismiä, johon hän kasvattaa myös Candiden: - On todistettu, sanoi hän [Pangloss], - etteivät asiat voi olla toisin kuin ovat. Koska näet kaikki on tehty jotain tarkoitusta varten, kaikki tähtää välttämättä kaikkein parhaaseen tarkoitukseen. Ottakaa huomioon, että nenä on tehty kannattamaan silmalaseja; siitä syystä meillä on silmälasit. - - On siis selvä, että ne, jotka ovat väittäneet kaiken olevan hyvin, ovat puhuneet pötyä; olisi sanottava, että kaikki on mitä parhaiten. (S. 14.)

Candiden eteen sattuu mitä kauheimpia todisteita siitä, että kaikki ei todellakaan ole maailmassa parhain päin, eikä koskaan aina käy, kuten olisi oikein ja kohtuullista. Candiden optimistinen maailmankuva ei kuitenkaan muutu miksikään, vaan hän säilyttää naiivin sinisilmäisyytensä kirjan loppuun asti.

Candide on tiivis satiiri. Noin puolentoista sadan sivun aikana sankarimme Candide ehtii matkustaa puoli maapalloa ja vierailla Eldoradossakin, tavata viisaita miehiä ja kärsineitä naisia, ystävystyä, rakastua, rikastua ja köyhtyä. Lukija ei edes ehdi ajatella, mikä kauhea onnettomuus Candiden tielle vielä voisi osua, kun Voltaire jo vyöryttää lukijan silmien eteen uuden makaaberin näkymän: sotatentereen tuhannet ruumiit, viattomien ihmisten hirttämiset, mielivaltaiset silpomiset ja häpäisyt - mihin kaikkeen ihminen pystyykään! Mistä johtuu, että maanjärisys aiheuttaa tuhansien viattomien ihmisten kuoleman, miksi pahan kapteenin laiva haaksirikkoutuu - kuten oikealta tuntuu - mutta vie mukanaan myös syyttömät merimiehet? Kysymyksiä riittää, vastauksia on vähemmän.

Voltaire tekee pilkkaa kirkon opeista ja munkkien elämäntavoista, istuttaa vallasta syöstyt kuninkaat samaan pöytään ja kuvaa ihmisten loputonta ahneutta siihen tyyliin, että mikään ei jää pyhäksi. Hän on valistusaatteen miehiä päästä varpaisiin. Kärsimys vähenisi huomattavasti, jos uskonnolliset hölmöilyt korvattaisiin järjen teoilla ja ihmisillä olisi tietoa muustakin kuin oman pihapiirin asioista - ihmisten olisi hyvä nähdä vähän muolimmoo: Jos ystävämme Pangloss olisi nähnyt Eldoradon, hän ei olisi enää väittänyt Thunder-ten-tromckhin linnan olevan parasta maan päällä. Matkustaminen on varmasti välttämätöntä. (S. 77.)

Teoksen suomentaja J. A. Hollo esittelee kirjan esipuheessa Voltairen filosofisia ajatuksia ja siteeraa muun muassa miehen määritelmän suvaitsevaisuudesta: "Mitä suvaitsevaisuus on? Se on ihmisyyden [humaniteetin] olennaisin ominaisuus. Me kaikki olemme täynnä heikkoutta ja erehdyksiä; antakaamme toisillemme anteeksi typeryytemme, se on luonnon ensimmäinen laki." Sen verran suvaitsematon herra itse oli, että "Hän ei antanut ajalleen ja aikalaisilleen anteeksi niiden typerää ahdasmielisyyttä, taikauskoisuutta, säälimättömyyttä, vaan käytti suuren osan elämästään taisteluun näitä ja muita ihmisten maailmaa jäytäviä henkisiä syöpätauteja vastaan." (S. 6.) Taistelun tuoksinassa hän istui vankilassakin kahteen otteeseen ja joutui myös maanpakoon. Kun Candide ilmestyi, sitä pidettiin niin vaarallisena, että se poltettiin roviolla. Voltairea ei saatu hiljaiseksi, vaan hänen teoksensa elävät edelleen.

Candiden juonenkäänteet ovat kömpelöitä ja suorastaan satumaisia (henkilöitä kuolee ja sitten he taas ovatki elossa; Candide selviää tilanteesta kuin tilanteesta hengissä, jne.). Päähenkilö Candide itse tuntuu hölmöläiseltä ja hänen tapaamansa ihmiset ahneilta roistoilta - paitsi uskollinen palvelija Cacambo. (Tässä kohtaa mieleeni tuli Sinuhe egyptiläinen ja hänen uskollinen Kaptahinsa - Waltari on epäilemättä Candidensa lukenut.) Candidessa on kuitenkin oma viehätyksensä ja ajaton sanomansa. Siinä kuvattu 1700-luvun maailma olisi mukava kuitata jo menneeksi ajaksi, mutta uutiset muistuttavat todellisuudesta. Uutisten kyytipojaksi sopisivat esimerkiksi Hassan Blasimin novellit, joissa nykymaailma ei todellakaan ole paras mahdollinen.

Huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, stiä enemmän nautin satiirista. Pikimusta huumori on tehokas tapa osoittaa vallitsevan politiikan ja ihmisyyden heikkoudet ja ehkä jopa saada aikaan yhteiskunnallisia muutoksia. Suosittelen klassikkoa lämpimästi kaikille optimisteille ja pessimisteille ja aivan erityisesti maailmanparantajille: - Tehkäämme työtä viisastelematta, sanoi Martin; se on ainoa keino saada elämä siedettäväksi (s. 142). Ja tähän kohtaan saatan kuvitella viisastelija Voltairen makeat naurut lähes 300 vuoden takaa.



Tänään kirjablogeissa vietettään toista kertaa klassikkopäivää. Mukana olevat blogit voi käydä kurkkaamassa Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogista.


Candidella kuittaan HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan 21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja. Kirjan ovat lukeneet myös Salla, Notko, Cilla ja Morre.

22 kommenttia:

  1. Onpas mielenkiintoinen! Candide on tuttu nimi ja ollut varmasti monesti tarjolla, mutta enpä tiennyt että se olisi näin ajankohtainen - tai pitäisikö sanoa ikuinen. Minä en saanut omaa klassikkoani luettua loppuun ajoissa, mutta en vielä anna periksi vaan jatkan jonain päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Go, Kaisa, go! <3 Klassikot vievät vähän enemmän aikaa, mutta yleensä panostus kannattaa. En minäkään tätä päivässä, enkä kahdessakaan lukenut, vaikka sivumäärä viittaisi sellaiseenkin mahdollisuuteen. Pitihän näitä Candiden elämän juonenkäänteitä vähän sulatella välillä.

      Klassikko on ajaton, siksi se on klassikko. Suosittelen!

      Poista
  2. Makeat naurut 300 takaa! Just siitä on klassikkolukemistosta kyse! Tunteita ja ajatuksia tunkee aikojen halki. Minä sain monenmoista kokemusta 500 vuoden takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Tuija! Oli mukava selättää tämä klassikko ja tuossa jo valkkailin seuraavaa luettavaa. Siinä voisi olla jo enemmänkin sivuja, jos aloittaisi ajoissa. :)

      Poista
  3. Olen lukenut Candiden kauan sitten. Sait samalla tehtyä tuon Helmetin vaikean kohdan! Minäkin mietin jo seuraavaa klassikkokirjaani. Ja lupaan itselleni lukea ajoissa ja kirjoittaa tekstinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olisi parasta aloittaa klassikon lukeminen jo nyt, että varmasti ehtii heinäkuulle...

      Poista
  4. Satiiri on minulle ollut vaikea laji, mutta tätä haluaisin kokeilla. Tästä klassikkokierrokselta on tarttunut mukaan hienoja lukuvinkkejä, ja tämä menee joukon jatkoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikkoja tuli lisättyä lukulistalle aikamoinen määrä tämänkin kierroksen myötä. Aina on sivistyksessä paikattavaa. :)

      Satiirit ovat ruvenneet maistumaan minullekin vasta vähitellen. Ehkä kirjallinen maku laajenee iän myötä. Ehkä.

      Poista
  5. Minulta on vielä tämä lukematta. Ehdottomasti haluaisin täyttää joskus tämän Candiden kokoisen aukon yleissivistyksessäni. Minulta taitaa löytyä omastakin hyllystäni teos, mutta se on muistaakseni englanniksi.

    Mahtavaa, että palasit klassikkohaasteessa näin vanhan klassikon äärelle. Itse bloggasin juuri Niskavuoren tarinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niskavuoren tarinat ovat minulla lukematta. Ne olisi kyllä aika lukea. Vuolijoki on persoonanakin mielenkiintoinen.

      Candidea suosittelen.

      Poista
  6. Kyllä klassikko syystä on klassikko, aina ja nyt ajankohtainen. Sanot että herra itse on suvaitsematon kun ei hyväksy suvaitsemattomuutta. Sehän on päivän sana: onko se suvaitsemattomuutta jos ei hyväksy rasismin puolesta puhuvien ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Onko syytä suvaita ahdasmielisyyttä ja taikauskoa? Ei tietenkään ole. Onneksi näitä Candideja, jotka taistelevat typeryyttä vastaan, on ja on ollut.

      Poista
  7. Oijoi, Candide on ollut minulla iäisyyden lukulistalla, mutta jostain syystä en vain saa sitä luetuksi. En tosin ole edes yrittänyt :D Mutta tarkoitus kyllä olisi, joten kiitos tästä mainiosta ja mielenkiintoisesta arviostasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Candiden lukeminen oli palkitseva kokemus. Satiiri on purevaa ja ajankuvana kirja oli mainio. Moni asia Euroopassa on toki nykyään paremmin, mutta jos koko maailmaa miettii, niin Candiden näyt ovat edelleen totta.

      Poista
  8. Joskus vuosikymmenet sitten kuuntelin tämän kuunnelmana, mutta nyt muistan siitä lähinnä sen miten Candiden mielitietyn, olikos se Kunigundan (?) kauneus kehittyy kirjan myötä. On ollut mielessä, että jos kirja kohdalle sattuu niin ainakin kotiini hankin jos hinta on kohtuullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Kunigundehan se - ei uskoisi, miten aika kohtelee kauneutta!

      Tämä Candideni on löytö Helsingin kirjamessujen antikvariaatti-osastolta, maksoi 5 euroa Kurki-sarjan pokkariversiona. Keponen kantaa, paljon sisältöä.

      Poista
  9. Voltairea löytyisi omasta hyllystänikin, sait minut nyt innostumaan. Jaan kanssasi rakkauden satiirin, se on mielestäni yksi kirjallisuuden vaikeimmista - ja antoisimmista - tyylisuunnista.

    Kiitos mielenkiintoisesta jutusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voltairen satiiri puri minuun ja tavoitti kolmen sadan vuoden päästä. Ihmisluontohan ei mihinkään ole muuttunut.

      Kiitos itsellesi kommentista, Kaisa Reetta! <3

      Poista
  10. Heitin sinulle pienen haasteen täällä: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2016/02/viiden-kirjan-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Kaisa Reetta! <3 Vastaan siihen mahdollisimman pian! :)

      Poista
  11. Olin kolmentoista kun luin Candideni, ja se teki valtavan vaikutuksen. Siitä alkaen tämä on ollut juuri se kirja, jonka annan synttärilahjaksi teini-iän saavuttaville läheisilleni: aikoinaan mm. pikkubroidilleni ja tyttärelleni, ja taatusti tyttärenpojalleni, kun hän muutaman vuoden kuluttua tulee otolliseen ikään.
    Tähän mennessä kaikki ovat tykänneet. Ja lisäksi toivoakseni oppineet vähän totuuksia tästä maailmasta.

    Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä oivallinen lahjaidea! Edelleenkin kirja on ajankohtainen, kauhea ja hulppean hauska.

      Poista

Kiitos kommentista!