sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous



Svetlana Aleksijevitš:  Tšernobylistä nousee rukous, Tulevaisuuden kronikka, laajennettu laitos 2015 (suom. 2000)
Alkuteos: Tsernobyliskaja molitva, 1997
Suomentaja: Marja-Leena Jaakkola
Kansi: Markko Taina (kuva Igor Kostin)
Sivuja: 391
Mistä sain kirjan: joulupukki toi


Tšernobyl... Meillä ei tule enää olemaan muuta maailmaa. Alussa, kun maa kiskaistiin jalkojemme alta, me näytimme tuskamme avoimesti, mutta nyt olemme tajunneet, että tämä on meidän ainut maailmamme, muualle emme voi lähteä. Meillä on tuskallinen tunne, että paikkamme on täällä, Tšernobylin maalla. (S. 237.)

Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylistä nousee rukous on tärkeä kirja. Kirjailija sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon viime vuonna, ja toivottavasti palkinnon myötä hänen tuotantonsa, ja varsinkin tämä kirja, saavat paljon lukijoita lisää.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Huhtikuun 26. päivänä vuonna 1986 voimalan nelosreaktori räjähti ja aiheutti ympäristökatastrofin, jollaista ei ole ennen koettu, mutta jollaisia voi olla vielä useita edessä. Teoksen alaotsikko "Tulevaisuuden kronikka" viittaa siihen suuntaan, samoin kuin se viittaa myös siihen, että säteilyn vaikutukset näkyvät ihmissuvussa vielä pitkään eikä luontokaan toivu ehkä koskaan entiselleen. Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus vuonna 2011 kertoo sekin tulevaisuudesta enemmän kuin nykyisestä maailman tilasta. Tsunamit ja myrskyt tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen myötä, eivätkä rannikoille rakennetut ydinvoimalat ole niiltä turvassa.

Tšernobylin ydinvoimala sijaitsee Ukrainassa, mutta onnettomuuden seuraukset on kantanut Valko-Venäjä. Suurin osa ydinlaskeumasta (70 %) päätyi 10-miljoonaisen kansan keskelle, ja Aleksijevits antaa pienelle kansalle tässä kirjassaan ääneen.

Millainen tuo ääni on? Se on silkkaa tuskaa ja ikävää. Se on pelkoa ja hämmennystä. Se on tietämättömyyttä ja uskomuksia. Se on rakkautta ja kärsimystä. Se on törkeää pimittämistä ja välinpitämättömyyttä. Kirjaa lukiessa joutuu käymään läpi melkoisen tunneskaalan, joka vaihtelee surusta syvään myötätuntoon ja epäuskosta suuttumukseen, joka lukijassa nousee neuvostojärjestelmää ja sen omaa etuaan tavoittelevia, pelkurimaisia johtajia kohtaan.

Tšernobylistä nousee rukous on niin sanottu yhteisöromaani. Aleksijevits on haastatellut ihmisiä, joiden elämän Tšernobyl muutti täysin. Hän on haastatellut kotinsa menettäneitä ihmisiä, raivaajia ja heidän omaisiaan, tutkijoita ja alueen nykyisiä asukkaita. Tarinat ovat koskettavia ja aitoja, kauniitakin, jotkut melankolisuudessaan riipaisevia: Lopuksi hän [mummo] kumarsi talolle... Kumarsi aitalle... Kiersi kumartamassa jokaiselle omenapuulle... Ja kun lähdimme, ukki otti lakin päästään... (S. 364.)

Ensin palomiehet lähtevät sammuttamaan räjähdyksen aiheuttamaa tulipaloa, jota muun muassa läheisen Pripjatin kylän asukkaat seuraavat parvekkeiltaan. Palomiehet kuolevat parissa viikossa. Seuraavaksi raivasutöihin lähetetään armeija, yli 300 000 nuorta miestä. Heille luvataan rahaa, heille luvataan urhoollisuusmitaleja ja kunniaa - korvauksena kuolemasta. He nukkuvat teltoissa ja hautaavat päivisin metsää, taloja ja koneita. Jotkut lähetetään reaktorin katolle, koska säteilykenttä vaurioittaa robotit, jotka eivät toimi siellä kauaa. Luotettavimpia robotteja olivat sotilaat. Katolla viivytään puolitoista minuuttia kerrallaan, siivotaan radioaktiivista jätettä täysin riittämättömissä suojavarusteissa: Nuoret miehet... Hekin ovat nyt kuolemansairaita, mutta ymmärtävät, että elleivät he... He kuuluvat aivan erityiseen kulttuuriin. Urotyön kulttuuriin. He ovat uhreja. (S. 229.)

Lähialueen kylät evakuoidaan. Kansan siirtäminen on sotilaiden tehtävä. Tavallinen kansa, joka on useiden sukupolvien ajan asunut kotiseudullaan, pakotetaan lähtemään. Ensin puhutaan kolmesta päivästä, jotka sitten osoittautuvat loppuelämäksi. Mitään ei saa ottaa mukaan, lemmikit on jätettävä. Sinne jäävät talot, pellot ja kasvimaat. Kevät on kauneimmillaan, linnut laulavat, perunat olisi saatava maahan ja pellot kylvettävä. Mitä sellainen säteily on, eihän sitä näy missään? Syksyllä saadaan runsas sato. Ihmiset palaavat kielloista huolimatta sadonkorjuuseen koteihinsa, keräävät omenat puistaan ja marjat metsistä ja säilövät sienet, kuten aina ennenkin.

Jotkut palaavat pysyvästi takaisin. Alueelle tulee myös ihmisiä, jotka valitsevat mieluummin säteilyn kuin tykistökeskitysten. He ovat sotapakolaisia Tšetšeniasta tai muista entisistä neuvostotasavalloista. Saastuneesta, asuinkelvottomasta vyöhykkeestä tulee kuin uusi villi länsi. Sinne järjestetään myös matkoja - kenties tutustumaan ihmiskunnan tulevaisuuteen?

Tšernobyl nopeutti Neuvostoliiton hajoamista. Valko-Venäjästä tuli uhri, jota totalitarismin hajoaminen vaati. Aleksijevitšin kirjan ansiosta Tšernobylistä nousee rukous, joka kuullaan. Se on hiljaista huutoa ja inhimillistä kärsimystä, jota seuraavat sukupolvet joutuvat kantamaan.

Tšernobylistä nousee rukous oli lukupiirikirja, josta kaikki lukijat olivat vaikuttuneita. Kirja on kieleltään helppolukuinen: haastateltavien ajatuksia on helppo seurata. Kertomusten sisältö nostaa ihokarvat pystyyn. Kirja ei ole mitään rauhoittavaa iltalukemista, vaan jättää verkkokalvolle kuvia, jotka eivät unohdu. Lukupiirissä rukous tuli kuulluksi. Toivottavasti se kuullaan laajasti.



Kirjaa on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Ullan kirjat ja Jokken kirjanurkka. Kirjakaapin kummitus on kuunnellut kirjasta tehdyn kuunnelman, kuten myös Erja. Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan 15. Kirjan kansi on mielestäni ruma. Se ei oikeastaan ole pelkästään ruma, vaan se on hirvittävä. Pahin siinä ei edes näy: säteily.

Kuvani taustalla on Aamulehden artikkeli Huolimaton suunnittelu johti katastrofiin (13.3.2016).

24 kommenttia:

  1. Luin tuon ja järkytyin yhä. Meille ei annettu sen enempää mahdollisuuksia valita, olisimmeko halunneet olla ulkona. Kun luin tuon kirjan niin katsoin retrouutisia netistä. Tämän päivän päättäjät vakuuttelevat, että eihän mitään hätää ole. En ikinä osta toreilta kantarelleja, sillä en voi tietää niiden poimintapaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väistämättä tulivat nuo kevätpäivät Suomessa mieleen. Osamme laskeumasta saimme mekin, mutta täälläkin lähinnä hyssyteltiin.

      Onnettomuuden seuraukset ovat käsittämättömät ja silkkaa kärsimystä. Kirjassa traagisuus lyö vastaan joka sivulla.

      Poista
  2. Minusta yleissivistykseen aikuisella kuuluu käydä onnettomuus syineen ja seurauksineen läpi. Tärkeä kirja, vaikka tietoa on kyllä saatavissa muualtakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietoa on, mutta onko missään näin sydämeenkäypää kuvausta tavallisen kansa kärsimyksistä ja tunnoista. Eilisen Aamulehdessä (13.3.2016) selvitettiin onnettomuuden syyt perusteellisesti. Miten julmaa välinpitämättömyyttä! Kyseessä oli koe, joka tuhosi miljoonien ihmisten elämän.

      Poista
  3. Aion lukea. Kuten te edelläkirjoittaneet sanotte, niin emme voi olla tästä ulkona.
    Totuutta päin on mentävä, yritettävä nähdä eteenpäin ja mietittävä, miten voisi vaikuttaa tuleviin päätöksiin. "Tulevaisuuden kronikka"!

    Totta, kansi on samea ja ruma.

    Kauhea muistikuva. Olimme käymässä Kostamuksessa vieraina (kaivoskaupunki Kostamuksha, Kuhmon ystävyyskaupunki), ja isäntäperheessämme oli vieras Ukrainasta. Hänellä oli mukana itse tekemäänsä yrttivotkaa, jonka uskoi suojaavaan mahdollisesti saamaltaan säteilyltä. Ei ollut muuta kuin taikausko, mihin turvautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tätä voi ohittaa, sellaisesta tragediasta ja katastrofista on kyse. Minuakin tuo alaotsikko suorastaan kylmää.

      Itse asiassa kannen kuva näyttää kuvassani sameammalta kuin se oikeasti on, mutta tuo sisältö - räjähtänyt ydinreaktori - on hirvein näky, mitä ihmiset voivat saada aikaan.

      Kirjassa on juuri tuota taikauskoa, että votka suojaisi säteilyltä. Alueen asukkaat, raivaajat, vierailijat - kaikki joivat sitä tolkuttomat määrät. Samaan aikaan joditabletteja jätettiin jakamatta kansalle. Nytkin kun mietin tuota, niin sappeni alkaa kiehua. Miten naurettava ja hirvittävä oli Neuvostoliitto-suurvalta, miten tunteellinen ja tietämätön sen kansa. Luulenpa, että järkytyt monesta asiasta tässä kirjassa!

      Poista
    2. Ykis kppaale kirjaa näyttää makaavan lähikirjastossa, pitää hakea pois. Mies sanoo, että hänkin on halukas lukemaan. Meillä luetaan täällä vähän. Minä saan helposti uusiakin kirjoja, mutta ilman bloggausta olisin melko yksinäinen lukuharrastukseni kanssa.

      Poista
    3. Siis tarkoitin, että meidän seudulla luetaan vähän, mikä hyvä, koska saan niin helposti kirjoja kirjastosta, mutta meidän huushollissahan luetaan paljon! :D
      Sitä vaan tulin vielä kertomaan, että minä sainkin kirjan, jossa on ihan erilainen kansi. Tämä on Tammen. Tulenpunainen, mustaa savua joukossa ja alanurkassa kallellaan kirkko, jossa on ortodoksiristin tilalla atomin merkki. Tämä on vaikuttava.

      Poista
    4. Arvasin kyllä, että teidän taloudessa luetaan keskivertoa enemmän. :) Eräs hyvä ystäväni lainaa myös uutuuksia pienen mökkipaikkakuntansa kirjastosta, koska niitä saa sieltä paljon paremmin kuin täältä kaupungista.

      Jään odottamaan arviotasi Aleksijevitsin kirjasta. Minusta se teki entistä vakuuttuneemman ydinvoiman vastustajan.

      Poista
  4. Kirja oli järkyttävä lukukokemus. Mutta tarpeellinen. Pahinta melkein oli loppupuolen "Lasten kuoro". *sanaton*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa kohtaa juuri näin. Heti ensimmäinen tarina löi lukijalta niin sanotusti ilmat pihalle. Ei tähän riitä sanat.

      Poista
  5. Heti sen jälkeen, kun Aleksijevits sai Nobelin oli kova halua lukea häntä. Ostin tämän kirjankin, mutta hyllyssä se vielä nököttää. Odottaa varmaan lukijan fiilistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea fiilis tulee vielä, Omppu! Arvaan, että saat tästä paljon irti ja vaikutut.

      Lukupiirissä odotettiin ehkä kaunokirjallisempaa ilmaisua, mutta näin jälkeenpäin tunnen kirjan hyvinkin kaunokirjallisena. Venäläinen melankolia, ihmisten omat tarinat, filosofiset pohdinnat jopa, kaikki se sekoittuu eräänlaiseksi kärsimyksen saagaksi, jota ei voi unohtaa.

      Poista
  6. Usein kirjablogitekstin luettuani sanon, että tämä tai tämä kirja pitäisi lukea. Ja pitäisikin. Mutta nyt vaikutuin todella ja sanon, että tämä täytyy oikeasti lukea. Romaani vaikuttaa tärkevältä, ravistelevalta, tärkeältä.

    Muistan, kun uutiset Tšernobylin katastrofista alkoivat saavuttaa Suomea. Olin kuudennella luokalla ja jotenkin asiaa ei voinut ymmärtää (eikä voi nytkään), mutta tajusin sen vakavuuden. Ehkä aika tai uutisointi tästä romaanista on vaikuttanut siihen, että olen viime aikoina surffaillut netistä tietoa
    Tšernobylin nykytilasta. Pysäyttäviä kuvia, mykistäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsernobyl on edelleen ajankohtainen, varmaan aina. Se on katastrofi, jonka suuruudesta voi saada jonkinlaisen käsityksen Aleksijevitsin kirjasta ja lehtiartikkeleista. Silti sen kokeminen on ehkä ollut jotain vielä karmeampaa.

      Minäkin muistan painostavan uhan tunteen. Olin 16, kun onnettomuus tapahtui. Vaikka ihmisiä rauhoiteltiin, aavistus jostain järkyttävästä oli selvä. Eivät suomalaiset olleet tyhmiä. Mietimme lukupiirissä myös sitä, olisiko onnettomuus voinut tapahtua Suomessa ja miten silloin olisi toimittu. On vaikea uskoa, että vastaavaa pimitystä olisi ollut silloin.

      Onnettomuudesta tulee 30 vuotta ja luulen, että se on vaikuttanut myös Aleksijevitsin Nobel-palkintoon. Täysin ansioista hän sen sai. Kirja on hieno kunnianosoitus Valko-Venäjälle ja sen kärsimyksille.

      Poista
  7. Sain tämän juuri luettua. Vaikuttava oli! Erityisen mielenkiintoinen oli minusta kirjan muoto. En muista lukeneeni koskaan mitään vastaavaa aiemmin. Jotenkin liikuttaa ajatella, että kirjalija liikkuu kylillä kuin folkloristi keräämässä ihmisten tarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan muoto oli puhutteleva. Ihmisten tarinat kuulostivat aidoilta ja tulivat hyvin lähelle. Pidin siitä, että kolme pistettä tauotti tekstiä - saattoi kuulla ihmisten huokaavan tai nyyhkivän.

      Poista
  8. Huh. Todella vaikuttava ja puhutteleva arvio varmasti vaikuttavasta ja puhuttelevasta kirjasta. Järkyttävää, ja ihan kauhean surullista. Tämän kirjan aion ehdottomasti lukea, ja nyt taidankin valita tämän yhdeksi talvilomakirjoistani.

    Ja tässäkin kohtaa on taas pakko sanoa, että lue Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta! :) Sen tematiikka on osin sellaista, että näiden kahden kirjan välille muodostuu yhteys.

    Rakas ystävä, kiitos vielä lauantaisesta, koko ihanasta päivästä - ja myös niistä keskusteluista, joita tämä kirja sai aikaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu ihmeessä tähän pian, Sara!

      Olit aivan ajanhermolla tuon Iida Rauman kanssa. Hyvä sinä! <3 Niin vaan tuli Tulenkantajat-palkinto hänelle. Mahtavaa!

      Kiitos itsellesi retki- ja teatteriseurasta. <3 Otetaan uusiksi!

      Poista
  9. En tiedä, pstynkö lukemaan Aleksijetvitsin kirjaa - lähestyn sitä hitaasti, ehkä rohkaistun tarttumaaanin. Tsernobyl oli helvetti, jonka ei koskaan soisi enää toistuvan.

    Kiitos, kerroit tästä tärkeästä kirjasta hienosti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Kaisa Reetta! <3

      Kirja on lempeästi kirjoitettu, joten luulen, että selviäisit siitä. Olen sitä mieltä, että kirjasta pitäisi pitää kovasti elämää. Se on hyvin tärkeä ja vaikuttava kirja. Jospa vaihtoehtoisia energiamuotoja löydettäisiin ja pian.

      Poista
  10. Minä näin kerran dokumentin Tsernobylin eläimistä, jotka ovat asettuneet asumaan hylättyihin taloihin. Siellä oli karhuja ja siitä pienempiä nisäkkäitä etc vaikka kuinka. Se on kummallinen seuraus onnettomuudesta, mutta näyttää kuinka ahtaalla eläimet ovat ihmisen väestöräjähdyksessä. Vain tällaisessa saastuneessa ympäristössä niillä on lopulta tilaa. Vähän linkolalainen näkökulma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassakin kuvattiin autioituneen seudun villiintymistä, ja kuitenkin kirjan haastattelujen keräämisen aika oli jo 10 vuotta tapahtuman jälkeen. Luonto ottaa äkkiä vallan, jos ihminen väistyy sen tieltä.

      Poista
  11. Luin tämän vuosia sitten ja aina uudelleen, jos kirjastossa käsiin sattui. Olenkin odottanut uutta painosta ostettavaksi. Nämä tarinat eivät unohdu koskaan ja ansaitsevat tosiaan tulla kerrotuksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!