torstai 29. syyskuuta 2016

J. D. Salinger: Franny ja Zooey

J. D. Salinger: Franny ja Zooey, 3. painos, 2010
Alkuteos: Franny and Zooey, 1961
Suomentaja: Pentti Saarikoski
Kustantaja: Tammi
Kansi: Mika Kettunen
Sivuja: 196
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta






Viimeinen opastava sana: Meidän perheemme sukunimi on Glass. Aivan hetken päästä nähdään nuorin Glassin pojista lukemassa ylettömän pitkäveteistä kirjettä (minä voin turvallisesti luvata että se painetaan tähän kokonaisuudessaan) jonka hänelle on lähtettänyt hänen vanhin elossaoleva veljensä Buddy Glass. Kirjeen tyyli, on minulle kerrottu, muistuttaa huomattavasti enemmän kuin ohimmennen tämän kertojan tyyliä, tai kirjoittamistottumuksia, ja tavallinen lukija epäilemättä hätiköi tekemään sellaisen johtopäätöksen että kirjeen kirjoittaja ja minä olemme yksi ja sama henkilö. Hän hätiköi ja minä pelkään että hätiköidä hänen pitääkin. Mutta me jätämme tämän Buddy Glassin kolmanteen persoonaan tästä edelleen. Minä en ainakaan näe mitään pätevää syytä miksi hänet pitäisi siitä päästää. (S. 52.) 

Tällainen itseironinen kertojan äänellä leikittely iskee suoraan lukusuoneeni. Nautin kertojan luomista ansoista ja fiktion kirjoittamisen mahdollisuuksista. Kuka tämä Buddy Glass nyt oikein on? Onko hän paitsi isoveli myös kirjan kertoja? Vai onko hän itse kirjailija, J. D. Salinger? Ainakin nimi on muutettu. Olikos kirjailijalla pikkuveli, Zooey, joka voisi lukea hänen tylsää kirjettään? Oliko hänellä pikkusisko, Franny, joka on kirjan toinen päähenkilö?

Näitä on sinänsä turha pohtia, koska kirjailijahan saa pyörittää lukijaa, miten haluaa ja muunnella omaakin elämäänsä, miten haluaa. Fiktiossa kaikki on sallittua, ja lukijan on vain suostuttava mukaan kerrontaan.

J. D. Salinger (1919 - 2010) nousi amerikkalaisen proosan tähtitaivaalle komeetan lailla kirjallaan Sieppari ruispellossa (1951, suom. 1961). Teos ei todellakaan jäänyt pelkäksi tähdenlennoksi, vaan on edelleenkin yksi maailman myydyimpiä kirjoja. Nyt lukupiirimme jäsen halusi lukea Salingerilta jotain muutakin, ja niinpä meille valikoitui luettavaksi Salingerin novellikokoelma Franny ja Zooey. Teosta on sikäli vähän hassua kutsua novellikokoelmaksi, että siinä on vain kaksi novellia. Molemmille nimihenkilöille on omistettu teoksessa novelli. Franny on Franny-novellin keskiössä 45 sivun  ajan, eikä Zooeyta mainitakaan. Zooeyn tarina puolestaan kestää 147 sivun verran, eli on oikeastaan jo pienoisromaani ja Zooeyn tarinassa Frannykin on vahvasti läsnä: hän makaa hermoromahduksen saaneena kotisohvalla.

Salingerin tyyli on tutun pisteliästä ja kriittistä. Hän ruoskii amerikalaista, keskiluokkaista elämänmenoa, ja panee lukijan miettimään, voiko älykkyys muuttua viisaudeksi ja kuinka paljon kaikki on turhaa teeskentelyä? Salingerin näkemyksen voisi tiivistää jotenkin näin: viisaus on maailmassa erittäin harvinaista ja aitoutta on vielä vähemmän. Jos oikein muistan, niin aitoutta etsi Siepparin Holden Caulfieldkin.

Franny ja Zooey kuuluvat Glassin perheeseen. Ihmissuhteiden monimutkaisuus, kaikki ne tavat joilla rakkaat ihmiset osaavat olla tuttuja, ärsyttäviä ja rakkaita yhtä aikaa, saavat muotonsa kerronnassa. Kerronta pohjaakin pitkälti dialogiin, jossa Glassin perheen älykkyys ja rakkaus kipunoivat lämmittävästi.

Glassin perheen kaikki lapset ovat esiintyneet Viisas lapsi -radio-ohjelmassa. Nyt kaksi perheen seitsemästä lapsesta on kuollut, ja nuorimmaiset, Franny ja Zooey, kipuilevat etsiessään itseään. Äiti hössöttää ja rakastaa, mutta on myös teennäinen ja avuton, isä kaipaa aikoja, jolloin lapset loistivat ohjelman tähtinä. Lasten uskonnollinen etsintä, eksistentiaalikriisi sanan vahvimmassa merkityksessä, tuntuu käyvän heidän kohtalokseen. Vanhin veli on tehnyt kriisissään itsemurhan ja jättänyt nuoremmat sisaruksensa hämmennyksen valtaan.

Novellit on rakennettu yhden kohtauksen varaan. Ensimmäisessä novellissa Franny tapaa poikaystävänsä tämän opiskelukaupungissa ja alkaa kyseenalaistaa kaikkia arvoja, joita he ennen tuntuivat jakavan. Kohtaaminen ja keskustelu käydään ravintolassa. Lopulta Franny pyörtyy ja kokee jonkinlaisen henkisen romahduksen. Toinen novelli tapahtuu New Yorkissa Glassien kotona, jossa on parhaillaan käynnissä remontti ja johon Franny on päätynyt toipilaaksi makaamaan sohvalla, itkemään ja kieltäytymään äidin tarjoamasta kanaliemestä. Jotain tässä perheessä on pahasti kesken, kuten remonttikin.

Novellin herkullisin kohtaus tapahtuu kylpyhuoneessa ja se on ladattu täyteen äidin ja Zooey-pojan välistä ärsyttävää ja nokkelaa, mutta myös hellää dialogia, jonka keskeisin aihe on huoli Frannysta. Dialogi on kuitenkin myös kirjan heikoin kohta ja syynä on käännös. Pentti Saarikosken käsittelyssä amerikkalainen puhekieli ei ole kääntynyt suomalaiseksi puhekieleksi. Ainakin sanonnat tiedät sinä ja odota yksi sekuntti häiritsevät korvaa. Puhe on kulmikasta ja töksähtelevää ja väkisinkin mieleen pyrkivät amerikkalaisen fraasit. Käännös on keskeneräisen tuntuinen, ja luontevuus puuttuu.

Kirjan lopussa pohditaan syvällisesti Lihavan Rouvan olemusta, ja luulen, että Lihava Rouva on peräisin sanonnasta Fat Lady sings, mutta en pääse kiinni dialogin ytimeen. Täytynee hankkia alkuperäisteos jostain ja yrittää ymmärtää se toivo, joka noista pohdinnoista jää itämään: Ja etkö sinä tiedä - kuuntele mitä minä nyt sanon - etkö sinä tiedä kuka se Lihava Rouva todellisuudessa on? Voi kuule Franny. Kuule Franny. Se on Kristus. Kristus eikä kukaan muu. (S. 195.)

Kirjasta jäi vähän samanlainen olo kuin siitä ainoasta Siri Hustvedtin kirjasta, jonka olen lukenut. Amerikkalaisen älymystön ongelmat ovat kuin väkisin tehtyjä. Minulle ne jäävät etäisiksi vatuloinneiksi, ja vaikka henkilöiden välisistä suhteista huokuu lämpöä, tuntuu, että asetelmat ovat teennäisiä. Suru oli Salingerin kirjassa syvää, ja paikoin viiltävän totta, mutta jokin estää sitä tulemasta omakseni.

Lukupiirissä kirja herätti sekä ihastusta että ärsytystä. Kolme seitsemästä piti kirjasta, neljälle (joihin itsekin kuulun) kirja aiheutti suoranaista turhautumista sekä henkilöihin että käännökseen. Sieppari ruispellossa on kuitenkin jäänyt lukioikäiselle minälleni mieleen varsin hyvänä kokemuksena, ja siitä on myös uusi käännös. Se kyllä houkuttelisi.


Frannyn ja Zooeyn on luettu ainakin kirjablogeissa Upotus, Jokken kirjanurkka ja Keltainen kirjasto. Sieppari ruispellossa -teoksen käänöksistä kannattaa vilkaista Sallan ansiokas vertailu.

16 kommenttia:

  1. Pidin hirmuisesti Siepparista ruispellosta. Se oli hauska ja virkistävä. Taitaa Salinger olla sellainen kirjoittaja, joka jakaa aina mielipiteet vahvasti.
    Mukavaa myös kuulla, että Salingerin muissa kirjoissa on sama nuorekas tyyli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tässäkin huumoria, mutta ei tämä niin säkenöivä ollut kuin Sieppari. Siepparissa käytetty stadin slangi oli Saarikosken alaa, ja siinä käännöstyö oli mielestäni onnistuneempaa. Minäkin pidin kirjasta, vaikka en sellaistqa nuoren miehen poltetta oikein osannut kuvitella, itse kun olin kiltti maalaistyttö.

      Franny ja Zooeykin kertovat tosiaan nuorista, mutta kyllä näillä nuorilla on aika vanha sielu. Johtuu varmasti veljien menetyksestä.

      Poista
  2. Uskon hyvin näytteiden perusteella, että Saarikosken käännös ärsytti. Hassua, kuinka ne käännöksetkin voivat vanheta. Ja Saarikoski kun oli 60-luvulla kääntäjänäkin aika kovassa maineessa! Mietin tätä samaa, kun juuri luin Nabokovin Kalvaan hehkun, joka ilmestyi 1962 ja suomennettiin 2014. Kristiina Drewsin käännös on hieno ja ajattelin, että oli oikeastaan onnekasta lukea kirjasta tuore käännös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarikosken kääntäjän maine perustuu varmaan Sieppariin ja siinä käytettyyn stadin slangiin. Ja olihan hän virtuoosi kielimies, joka pystyi varmaankin kääntämään melkein kielestä kuin kielestä.

      Kristiina Drewsin käännös on varmastikin laadukas ja nautittava. Uusissa käännöksissä on tosiaankin puolensa. Tämä Frannyn ja Zooeyn painos on uusintapainos Salingerin kuolinvuodelta.

      Poista
  3. Olite valinneet varsin "vaikean" kirjan.

    Itse asiassa JD on Glassin perheestä kirjoittanut paljon enemmänkin.

    Tulkitsen äidin kylpyhuoneeseen tulon varsin eri lailla kuin sinä, varmastikin johtuen siitä, että ihmettelisin, jos äitini olisi tullut kylpyhuoneeseen touhottamaan, kun aikuisena olisin ollut kylvyssä. (En muista ulkoa, mutta polttikpo peräti tupakkaa ).Minusta kohtauksessa ei ole mitään hellää, ja minun tulkintani on sama kuin Siepparin kohdalla, että äiti ei ole päässyt yli lapsen kuolemasta ja on hyvinkin sekaisin, eikä saa otetta jäljellä oleviin lapsiinsa, eli vanhempien side lapsiin on katkennut, isä on myös pahasti "ulkona", minusta tämä on varsin nerokas, mutta vaatii sen, että on lukenut hiljattain Siepparin.

    Tätä on osin analysoitu JD Salingerin elämänkerrassa, mutta kontekstinä on koko Glassin perheestä kirjoitetut novellit ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, tämän lukupiirin kirjat eivät tosiaan ole kevyimmästä päästä. (Kesällä luettiin Berlin Alexanderplatz.) Franny ja Zooey oli todellakin hyvin syvällinenkin rukouksineen ja uskonnollisine pohdintoineen.

      Hauskaa, että lukupiirissä eräs miesjäsen oli myös närkästynyt äidin tungettelevaisuudesta. Poikien äitinä voisin hyvin kuvitella tekeväni juuri kuin Glassin perheen äiti, eli meneväni pojan juttusille jostain mieltäni painavasta asiasta vaikka sitten kylppäriin, jos poika sattuu siellä olemaan. :D Näin heidän sanailussaan paljonkin hellyyttä (mutta tämä voi olla äidillistä tulkintaa), ja totta on, että äiti on menetyksistään sekaisin ja pelosta suunnitaltaan tyttärensä hermoromahduksesta. Ja tupakkia vetivät ketjussa kaikki Glassin perheen jäsenet koko ajan, muistat aivan oikein.

      Glassin perhe ilmeisesti ainakin jonkin verran on kuin Salingerin oma perhe aikoinaan.

      Poista
    2. Tämä on juuri hienoa,vettä eri taustoista kumpuaa eri tulkintoja eikä niin kuin useinn, että olisi vain yksi tulkinta.
      JD varmasti kirjoittaa oman perheen tarinaa, hänellä tosin oli vanhempi sisar ei veljiä.

      Poista
  4. Minä pidin tästä aikoinaan kovasti, mutta haluaisin lukea kirjan uudelleen, koska jo lukiessa tuntui, että kirjassa on niin paljon ajatuksia ja ajateltavaa, etten pysty sisäistämään puoliakaan. Kirja jätti hyvällä tavalla ymmälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoituksellinen ja kiinnostava, mutta myös ärsyttävän amerikkalainen. Aika ristiriitainen kokemus. Sieppari pitäisi lukea uudestaan.

      Poista
  5. Aijai, kylläpä heitit hienon arvion!
    Häpeäkseni tunnustan, etten ole Salingeria lukenut. Tuo vääryys täytyy kyllä ehdottomasti korjata.

    Kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta! ❤

      Suosittelen tutustumaan. Ihmisen eksistentiaalinen etsintä on kiinnostavaa tutkittavaa, vaikka joskus saattaa kääntyä vatuloinnin puolelle.

      Poista
  6. Tämä kuulostaa kirjana tavallaan houkuttelevalta ja varsin mielenkiintoiselta, mutta tuo käännöksen kankeus saa epäröimään jo ennen kuin olen lukenut kirjasta sivuakaan. :D Pitänee ehkä kuitenkin kokeilla joskus. Ja arvaa, nyt hävettää: Minulla on Siepparikin vielä lukematta. Kääk! Ehkä aloitan kuitenkin siitä.

    Mutta oikeastaan tärkeämpi asiani on nyt se, että olet kirjoittanut aivan jäätävän hienon arvion, ja tuo kirjakuvakin on aivan upea. Vau! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ystävä rakas! ❤ Sieppari kannattaa lukea, ja se muistaakseni toimi myös Saarikosken slangikäännöksenä, vaikka uusikin käännös on olemassa. Toisaalta 3/7 lukupiiriläisistä tykkäsi tästä, joten tämäkin voi toimia ihmisille aivan hyvin. Puhekielen kirjoittaminen ei ole helppoa, saati sen kääntäminen.

      Poista
  7. Hieno arvio. :) Luin tämän viime keväänä ja pidin kyllä. En aivan yhtä paljon kuin Siepparista joka on yksi lempikirjoistani. Tämän mukana oli paikoin vaikeakin pysyä perässä, dialogi on lennokasta ja ajatuksia paljon. Päällimmäiseksi on jäänyt mieleen juurikin tuo kylpyhuonekohtaus. Äiti rööki huulessa, kimono päällä hössöttämässä. Pop-kulttuuri on luonut mulle ainakin stereotypian, että tämmöisiä ne new yorkilaiset ovat: neuroottisia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!