perjantai 30. joulukuuta 2016

Miten kävi HelMetin lukuhaasteen 2016?

Tässä kuva suosikkikohtaani 5.


Luettua elämää kertyi tänäkin vuonna jonkin verran. Tosin sitä kertyy näköjään vuosi vuodelta vähemmän blogattavaksi asti, mikä osittain johtuu siitä, että en lue enää isommille lapsille juurikaan ääneen ja kaikista kuopukselle luetuista kuvakirjoista en kerrassaan ehdi bloggaamaan.

HelMetin lukuhaasteessa olin mukana tänäkin vuonna, eikä siinä käynyt olenkaan nin hyvin kuin viime vuonna, jolloin juhlittiin Kirjan vuotta. Tuloksena tänä vuonna on 46/50 kirjaa, enkä ole kaikista ehtinyt vielä blogata. Tässä ne nyt kuitenkin ovat:

Helmet-lukuhaaste 2016:

  1. Ruuasta kertova kirja: Ernest Thompson Seton: Villejä eläimiä (kirjassa ei syödä villejä eläimiä, mutta villit eläimet syövät kaikenlaista, muun muassa toisiaan)
  2. Matkakertomus: Antti Tuuri: Bospor Express
  3. Kirjassa rakastutaan: Hannu Väisänen: Elohopea
  4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
  5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman: Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia
  6. Kirjastosta kertova kirja: Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja : Nadja Sumanen: Rambo
  8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Günter Grass: Taikalaatikko
  9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja: Antti Heikkinen: Pihkatappi
  10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
  11. Sarjakuvakirja: Chester Brown: En koskaan pitänyt sinusta
  12. Näytelmä: Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja
  13. Kirjan nimi on kysymys: Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää
  14. Historiaa käsittelevä tietokirja: Laurent Binet: HHhH
  15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma: Svetlana Aleksijevits: Tsernobylistä nousee rukous
  16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta: Juri Tynjanov: Aliluutnantti Taas
  17. Kirjassa juhlitaan: Ian McEwan: Lapsen oikeus
  18. Lastenkirja: Jukka Itkonen: Tiira tiiraa tiiraa
  19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi: Gaute Heivoli: Etten palaisi tuhkaksi (kirjailija)
  20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan: kesken  
  21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja: Voltaire: Candide
  22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.): Jari Järvelä: Tyttö ja seinä
  23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.): Heidi Köngäs: Hertta
  24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja: Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
  25. Kirjassa on yli 500 sivua: Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz
  26. Elämäkerta tai muistelmateos: Mikko-Olavi Seppälä & Riitta Seppälä: Aale Tynni, Hymyily, kyynel, laulu
  27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: en edes aloittanut
  28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja: Terhi Rannela: Frau (historia)
  29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja: Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Mies, joka ei ollut murhaaja
  30. Viihteellinen kirja: Paula Hawkins: Nainen junassa
  31. Olympialaisista kertova kirja: Aale Tynni: Ylitse vuoren lasisen (sisältää runon, jolla Alle Tynni voitti kultaa olympialaisissa vuonna 1948 taidelajien lyriikkasarjassa)
  32. Kirjassa on myrsky: Jari Järvelä: Tyttö ja rotta
  33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja: Seita Vuorela: Lumi
  34. Keskustelua herättänyt kirja: Lauri Viita: Betonimylläri
  35. Kirjassa ollaan avaruudessa: Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun avaruusseikkailu
  36. Kokoelma esseitä tai kolumneja: kesken
  37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan: Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistossa
  38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: John Stenbeck: Routakuun aika
  39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja: John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä
  40. Eläkeläisen suosittelema kirja: Dag Solstadt: Ujous ja arvokkuus
  41. Kirjassa lähetetään kirjeitä: J. D. Salinger: Franny ja Looey
  42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja: Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli
  43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.): Jeannette Walls: Lasilinna
  44. Kirjassa joku kuolee: Agatha Christie: Herculeen urotyöt
  45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja: Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä
  46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Elsa Beskow: Pikku Puten seikkailut mustikkametsässä
  47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: kesken
  48. Kirjassa on alle 150 sivua: Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Merenkulkija
  49. Vuonna 2016 julkaistu kirja: Tommi Kinnunen: Lopotti
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Tero Tähtinen: Kuunkulkema yö
HelMetin uusi lukuhaaste on ilmestynyt tänä aamuna, ja sen kimppuun käyn tietysti ihan heti. Lähdin mukaan myös Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteeseen, jossa on tarkoitus lukea 100 kirjaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana. (Tähän lasken mukaan kaikki kuvakirjatkin, sillä muutenhan en pärjäisi ollenkaan.) Haastan kaikki blogini lukijat myös mukaan!

Oikein kirjallista uutta vuotta itse kullekin kulkijalle!

12 kommenttia:

  1. Miten ihana kuva ja hieno suoritus. Helmet-lukuhaasteessa ja Seinäjoen kirjaston haasteessa ollaan mukana (tai ainakin mä olen tossa jälkimmäisessä, Tommi ei varmaan ihan sataan pääse).
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on rakas! <3 Kirja oli kaiken lisäksi aivan älyttömän hyvä!

      Seinäjoen kaupunginkirjaston haaste etenee aika vauhdilla, koska olen nyt kunnostautunut kuvakirjojen lukemisessa kuopukselle. :)

      Poista
  2. Hieno tulos! Minäkin lähdin ensimmäistä kertaa mukaan Helmet-lukuhaasteeseen. Jännittävää!

    Lukuisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito kannustusesta, Laura! <3 Ihanaa, että olet mukana.

      Tämä päivä on kulunut aivan höpöhommissa, eli kirjalistaa suunnitellessa. Ah!

      Poista
  3. Hieno lista! Laskin että meillä on kahdeksan samaa kirjaa, mutta poimin listastasi muutaman vinkin talteen. Uusi vuosi ja uudet kirjaintoilut! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Into on kova, mutta pelkäänpä, että arki lyö sitä korville kipeästi. Yritän kuitenkin vastustella.

      Kävin tutkailemassa sinun listaasi ja se näytti niin houkuttelevalta. On ollut jännä seurata, miten erilaisia listoja ihmisillä on.

      Poista
  4. Hieno suoritus. Minuakin kiinnostaisi osallistua 100 kirjan haasteeseen, mutta en tiedä uskallanko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan vaan! Minulla näyttää kertyvän kuvakirjoja ainakin puolet, ja niillä mennään. Otan haasteen kannustimena.

      Poista
  5. Hieno saavutus! Minä jäin lukemiin 42/50, loppurutistusta ei juuri ollut tämän haasteen kanssa. :) Tässä listassa oli mielestäni useita tosi haastavia kohtia. Ensi vuoden lista vaikuttaa paljon helpommin lähestyttävältä. :) Hyvää uutta vuotta sinulle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi lista herätti heti syyhyn lukemaan. Vuoden 2015 lista onnistui, mutta tässä piti kamppailla. Muutama kirja vei hirmuisesti aikaa.

      Poista
  6. Hyvää Uutta Vuotta ja lukuiloa vuodelle 2017♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!