sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Pauliina Haasjoki: Pääskynen ja lepakko

Pauliina Haasjoki: Pääskynen ja lepakko, 2009
Kustantaja: Otava
Kansi: ?
Sivuja: 67
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Pauliina Haasjoen Pääskynen ja lepakko on löytänyt tiensä kirjahyllyyni kuten suurin osa runoteoksistani: pengon kirjakauppojen ale-laareista kaiken kiinnostavan mukaani. Yleensä teen hyviä löytöjä, enkä voi moittia tätäkään ostosta.

Pääskysen ja lepakon runojen kantavia aiheita ovat luonto ja muistot. Varsinkin luontoaiheeseen on suomalaisessa runoudessa pitkät perinteet. Haasjoen luontokuvat tuovat perinteeseen mukavasti uusia sävyjä, mutta samalla kiinnittyvät Aleksis Kiven ja Aaro Hellaakosken viitoittamalle tielle. Luonnossa riittää siis ihmeteltävää ja rauhaa myös nykysuomalaisille.

Kaikki Haasjoen runot eivät ole niin sanotusti runomuotoisia, vaan hän kirjoittaa myös proosarunoja. Luontoretki muotoutuu sanojen ja lauseiden jatkumoksi, joka vie kurkisuolle, muistoihin ja keskusteluihin: Me kävelimme suolla ja hän kertoi, miten kaunista hänen mielestään on sepittäminen. Kuljimme puiden ja polkujen päällä ja nauroimme makeasti. - - (S. 8.)

Haasjoen luontokuviin on turvallista sukeltaa. Kokoelman luontorunot käyvätkin eniten kohti ja sytyttävät halun päästä metsään, heti. Runojen siivinhän sinne voi lennähtääkin. Esimerkiksi proosarunosikermä Ulkosaari on kuvineen hyvin todellinen ja paikoin hauskakin. Tällaista kaipaan lisää, sillä juuri tältä voi majakanvalojen pyyhkäisyissä meren rannalla tuntua: Ihminen on uskomattoman surkea, pesäviipyinen koko elämänsä ajan, kaikki paitsi luotsit ja postiveneen soutajat (s.33).

Kokoelman lopussa on myös runosikermä Puhuttu torakalle, Puhuttu vaaksiaisella ja Puhuttu kovakuoriaiselle. Runot voi lukea juuri niin kuin ne ovat: havaintoina erilaisista hyönteisistä. Mutta tietysti sitä näkee torakan, vaaksiaisen ja kovakuoriaisen myös ihmisinä: Et sinä muuta halua kuin löytää oman lantapallon ja pyörittää sitä (s. 52).

Toinen Haasjoen vahvuus on aisteilla leikkimeinen. Vaikka kyseessä onkin perinteinen runojen keino, niin on silti virkistävää aistia hyvä olo, joka syntyy tuoksuista, kun istutaan iltaa:
Sumun tuoksu on noussut ja sekoittunut sateen tuoksuun.
Keskustelun kiivaat äänet tuoksuvat puutarhassa. (S. 10.)

Minulle mieluisimmaksi runoksi nousi En istu joen penkalla ikävissäni -runo. Siinä runon kertoja miettii, mitä kaikkea hän ehkä näkisi, jos hän lähtisi seuraamaan jänistä ja putoaisi kuiluun. Viittaus Liisan seikkailuihin Ihmemaassa toimii hienosti. Mielikuvitus vie jo mennessään, mutta sitten palataan todellisuuteen:
Mutten istu joen penkalla ikävissäni. 
Sanon nimesi aamulla ja epäröiden sanon  
nimesi illalla ja putoan nimestäsi toiseen,
päivän halki. (S.11.)

Ihmemaa ja sen ihmeelliset näyt rinnastuvat rakastuneen ihmisen päiviin ja siihen, mitä hän ehtii nähdä ja tuntea päivänsä aikana. Kaikki näyttää epätodelliselta ja erilaiselta.

Sen sijaan Haasjoen runojen avaruudelliset kaikkeuden pohtimiset jäivät minulle etäisiksi, kuten runosikermä Äärimmäisyydet. Muistan lukeneeni jo 1990-luvulla sellaisia suomalaisten aikalaisrunoilijoiden kosmologisia runoja, että lähinnä vaivaannuin. Ikään kuin runon olemassaolo oikeutuisi sillä, että pohditaan tarpeeksi vaikeita ja isoja asioita. Sittemmin löysin Wislava Szymborskan runouden, joka nousee äärettömyyksiin hyvin pienten asioiden kautta (ja tulin entistä allergisemmaksi tähtitieteellisille runoille).

Paikoin myös Haasjoki tavoittaa tavallisen hetken, joka on yhtäkkiä kaikki. Näin käy esimekriksi runossa, jossa kuvataan ihmisiä uimalassa. (Antti Arnkill on kirjoittanut Uimala-runosta loistavan syväluku-analyysin, joka kannattaa käydä lukemassa. Hän pohtii Jano-lehden artikkelissaan myös runojen lukemista - millaista se oikein on?)

Ihmisten keskelle tullaan myös runossa Leikki, karkelo ja vauhti, jossa on kuvattu kahden ihmisen dialogi suorastaan hersyvän hauskasti, jopa nonsensen keinoin. Välillä pysytään asiassa ja saadaan puheen kautta muodostettua yhteys, välillä ei ymmärretä toista ollenkaan:
- -
Sanoin sinulle: slap, hop, pillastus, potkaisu, kannustus.
Sinä sanoit minulle: taateli, kiipeli, paraabeli, hengitys ja kengitys. (S.55.)

Haasjoen kokoelman runoissa ihastuin sekä luontoon että huumoriin. Nykyrunoutta, tai ehkäpä runoutta ylipäätään, ei pitäisi ottaa liian vakavasti. Runot, sanat, ovat ihmisen onni.



Osallistun Haasjoen teoksella Ompun runohaasteeseen. Omppu haastoi lukemaan itsenäisyyden ajan kotimaisia runoja, eikä tämä jää ainoaksi runokokoelmaksi, josta tulen kirjoittamaan. Pienoinen runokipinä on syttynyt.

Pääskysen ja lepakon kansi on ehkä kaunein kirjan kansi, minkä hyllyistäni löydän, joten HelMetin lukuhaasteen kohta 10. (kirjan kansi on mielestäi kaunis) on armoitetusti tällä kirjalla kuitattu.

37 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan kaunis kansi!
    Luen runoja hyvin vähän, mutta yritän kyllä säännöllisesti laajentaa lukualuettani niihinkin. (Tälläkin hetkellä bloggausta odottaa kaksi runokirjaa.)

    Nämä Haasjoen runot tuntuvat äkkiseltään vielä turhan lennokkailta minulle. Useimmiten ihastun tiiviisiin runohin, varsinkin sellaisiin sanoilla leikitteleviin ja oivaltaviin. Mitä utuisempaa ja lennokkaampaa runon teksti on, sitä vähemmän jaksan niistä kiinnostua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Utuisista tai vaikeasti avautuvista runoista en minäkään pidä. Runojen lukemisessa on kuitenkin jotain hetkellisen kaunista, eli jokin kielikuva voi laajentaa ajatusta huikaisevaksi täysin yllättäen. Huumori on asia, jota runoissa on yllättävän paljon: ironiaa, liioittelua, nonsenseä. Ah, siitä nautin.

      Poista
  2. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta. Kansi on upean vaikuttava ja kaunis. Ei korea, mutta kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. En kyllä tunnista taiteilijaa, enkä lintuakaan.

      Mielenkiintoisia runoja. Huumorista yllätyin.

      Poista
  3. Kuten jo kävin Ompullekin kommentoimassa, on ihanaa että kirjoitatte runoista kaltaiselleni runoja harrastamattomalle moukalle niin että pieni kipinänpoikanen saattaa iskeä. Hyvin olen niitä siis lukenut ja se mistä voisin kuvitella aloittavani, olisi Pekka Kytömäki. Jutellaan aiheesta lisää huomenna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Runoja harrastamaton moukka" -kuulostaa tosi moukalta! :D
      Olen toisaalta sitä mieltä, että runot eivät saisi karkottaa lukijoita liialla vaikeatajuisuudella. Toisaalta taas, vaikka tarttuisi minkälaisiin runoihin, yleensä jokin kohta kolahtaa, vaikkapa yksi säe tai kielikuva saattaa lyödä jalat alta. Ja se riittää.

      Ompun runohaaste innosti ahmimaan runoja. Yritän jo vähän hidastella... Onhan tässä muutakin luettavaa. ;)

      Poista
  4. Haa! Runokipinä se onkin sellainen kipinä, että kun se syttyy, niin sitä ei niin vaan saakaan sammuksiin. :D

    Pelotti ja jännitti tulla tätä lukemaan, koska juuri pohdin Haasjoen Planeettaa, jossa on paljon tuollaista avaruudellista ja isoa, josta tämänkin kokoelman yhteydessä mainitset.

    Tästä olet löytänyt kiinnostavia tuokiokuvia ja tämä vaikuttaisi olevan Planeetta helpommin lähestyttävä. Huom! En tarkoita, että jos runo on vaikeasti lähestyttävä, että se silloin olisi huono tai toimimaton. Lukija tsempatkoon enemmän! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runokipinä voi yltyä roihuksi, kuten jollekulle tuntui käyneen Erämajan runoja luettuaan. ;)

      Olen tosiaan allerginen noille runojen avaruuskuvioille. "Planeetta" runokokoelman nimenä ei lupaa hyvää... :D

      Lukija voi tsempata johonkin pisteeseen kyllä, mutta jos lukeminen alkaa käydä työstä, niin silloin on kyllä runossakin vikaa. Hyllyssäni oli toinenkin Haasjoen runokokoelma, vuodelta 2002. Sitä sen muista silloin lukeneeni, mutta tämän olin lukenut aiemminkin. Iso osa huumoria oli kuitenkin mennyt ohi ensimmäisellä kerralla. Aika mahtavaa, että runo avautuu aivan eri tavalla uusintaluvussa.

      Poista
  5. En lue runoutta kovin paljon, mutta tämä vaikuttaa kiinnostavalta. Ja kuten useampi muukin on sanonut, kansi on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpompaakin runoutta kyllä on, mutta kiinnostavaa tämä on, se on totta. En väitä kyllä kaikkea ymmärtäneeni.

      Kansi ei voisi juuri hienompi olla.

      Poista
  6. Aloin juuri tänään lukea Haasjoen Planeettaa. En lue paljon runoja, mutta teos päätyi minulle, kun voitin arvonnassa kaikki Runeberg-palkintoehdokkaana olleet kirjat. Olen noin puolessa välissä ja samantyylisiä havaintoja olen tehnyt kuin sinä tuosta Pääskynen ja lepakko -kokoelmasta. Luontoa kuvaavat runot ihastuttavat ja kosmologiset pohdinnat etäännyttävät. Niitä on ehkä Planeetassa vielä enemmän, kokoelman nimikin viittaisi siihen. Sen verran minuunkin iski runokipinä, että voisin tutustua tähänkin kokoelmaan. Ehkä noita luontorunoja voisi nautiskella kesällä saaressa rantakalliolla istuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, en tiennytkään, että Haasjoki oli Runeberg-ehdokkaana! Sittenhän hän onkin ajankohtainen. :)

      Planeetta runokokoelman nimenä vähän hirvittää. Mutta Haasjoki kulkee kyllä luonnossa näissä runoissaan varsin mukavasti. Hänen mukaansa kannattaa hypätä kurkisuolle tai ulkosaarille. Nämä sopivat ehdottomasti kesään.

      Poista
  7. Kansi toimisi myös tauluna! Kerrassaan upea, joskin heti tiirailin että missäs se lepakko on, takakannen puolellako? :D
    Luontorunot ovat rauhoittavia, niihin on helppo samaistua ja aina toivoo, että kumpa jokainen kaupunkilainen betonilähiöissä tavoittaisi saman tunteen tai kokemuksen. Tämä pitää lisätä lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on jokin taulua, mutta en saanut selville kenen ja mikä. Lepakkoa ei näy takakannessa. Mietin, olisiko nimen taustalla jokin uskomus, että pääskynen muuttuisi yöllä lepakoksi. Onko tällaista olemassa?

      Nautin luontorunoista ja tässä suomalaisille rakasta aihetta oli käsitelty raikkaasti ja huumorilla.

      Poista
  8. Oon kans joskus ihastunut tohon kanteen! Planeetta pitäis muistaa etsiä käsiinsä jostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nythän tuo Planeetta alkaa kiinnostaa minuakin.

      Runokokoelmalla ei tämän kauniimpaa kantta voisi kai ollakaan.

      Poista
  9. Pidän luontolyriikasta. Ehkä se johtuu tosiaan kansallisesta perinnöstä, Kivestä ja Kalevalasta. Erinomaisen esittelysi perusteella tässä tuntui olevan jotain samaa, perinteisiä kaikuja, olkoonkin että muoto on modernimpi. Vaikuttaa helposti lähestyttävältä teokselta, johon olisi helppo tarttua monenlaisen lukijan. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muoto on tosiaan modernimpi ja hauskakin. Toki viiltäviäkin kuvia oli muutama.

      Kannattaa tutustua! Olen nyt vähän hurahtanut runoihin, joten muitakin taitureita on tullut luettua. Nykyrunoudessa on paljon sellaista, jota en oikein ymmärrä, mutta luonto puhuttelee aina.

      Poista
  10. Onpa mukava, että mainitset kirjoituksessa suosikkirunoilijani Szymborskan. Tästä Haasjoen kokoelmasta en oikein tiedä. Luen niin vähän runoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Szymborska on myös minun lempirunoilijani. Hänen sanomansa on niin vaivatonta ja silti syvää.

      Nykyrunoutta vaivaa joskus tyhjyys. Sanotaan, vaikkei ole sanottavaa.

      Poista
  11. Viehättävä kansi. Katsoin ensin, että onkos tuossa jotain värikkäitä paratiisilintuja, mutta ilmeisesti ei. :) Tämä kuulostaa helposti lähestyttävältä runokirjalta (nimim. ei-lue-runoja :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne taitavat olla jonkin sortin paratiisilintuja mutta kuvasin ne silti lumisen kuusen oksalle. :D

      Nyt vaan runoja lukemaan! Kyllä kannattaa!

      Poista
  12. Minä yritän viritellä itsessäni runopöhinää sillä minullakin Maijan lailla odottaa muutama kiinnostava runokirja hyllyssäni. Mutta kyllä te bloggarikaverit laitatte pöhinäni alle tulta, tämä sinun postauksesikin oli ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! <3

      Runopöhinä on kivaa pöhinää. Odotan postauksiasi. <3

      Poista
  13. Kansi on tosiaan kaunis, mutta se tuo mieleeni lintukirjan runokirjan sijasta. En siis ehkä odottaisin runoja törmätessäni tähän kirjaan. Mutta ei haittaa: kansi on houkutteleva eli saattaisin tarttua kirjaan ja selailla sitä pelkästään sen takia. :)

    Pauliina Haasjoesta en ole kuullut ennen. Huomaan olevani jo melko pihalla suomalaisesta kirjallisuudesta runoudesta puhumattakaan. Pidän kyllä runoista, mutta olen jämähtänyt niiden suhteen jonnekin menneisyyteen. Hyvin harvoin luen nykyrunoutta, mutta nämä Haasjoen runot kyllä kiinnostaisivat. Luontoteema ja luonnon vertauskuvauksellisuus on loputon ja innostava! <3

    Hieno kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi voi houkutella yllättäviin tekoihin - kuten runojen lukemiseen.

      Suomalainen nykyrunous on karannut jo kauas minunkin näköpiiristäni. Säännöllisesti tartun johonkin, mutta valintani ovat täysin sattumanvaraisia. Siksikin hämmästyin, että Haasjoki olikin ajankohtainen Runeberg-ehdokkuutensa takia.

      Poista
  14. Minä olen kauhean huono lukemaan runoja. En oikein edes tiedä miksi. Ehkä olen vain huono rauhoittumaan keskittymistä vaativaan lukemiseen.
    Kansi on kaunis :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runot vaativat kyllä keskittymistä, se on totta. Huomaan myös, että luen runoja moneen kertaan, eivätkä runokirjan sivut kääntyile ollankaan niin nopeasti kuin romaanin sivut. Saatan palata alkuu ja lukea edestakaisin. Ihanaa hommaa, kun saa sen keskittymishetken.

      Kaikkea en väitä ymmärtäväni nykyrunoista ja joskus oikein suututtaa lukiessa, jos en pysty tulkitsemaan jotain kohtaa.

      Poista
  15. Runoja tulee nykyisin luettua liian harvoin ja sitten, kun päädyn lukemaan, onnistun tarttumaan johonkin liian vaikeaan, ellen palaa oman hyllyn vanhoihin tuttuihin. Tästä runoilijasta en ollut edes kuullut aiemmin.

    Kummallista, ettei kannen tekijästä ole tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä vanhoja hyviä runoja on aivan ihana lukea. Itse olen nyt aivan hulluna Lauri Viidan runoihin. Tampereen Työväen Teatterin Viita 1949 -näytelmäsää ne olivat hienosti esillä sävellettyinä ja laulettuina. Ah, mitä sanojen taituruutta!

      Odottelen, että joku tunnistaisi taulun ja kertoisi, kenen ja mikä se on.

      Poista
  16. Kauppojen alelaareista on kyllä helppo tehdä runolöytöjä ja usein kyllä löytyy jotein muutakin kivaa. :) Luen runoja satunnaisesti, kun olen suht nirso niiden osalta, mutta tämä vaikuttaa kyllä riittävän helposti lähestyttävältä ja kokeilemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä Veera! Luulen, että Haasjoen luontorunot kolahtaisivat kaikkiin suomalaisiin. Niissä oli nin mainiota huumoriakin.

      Poista
  17. Onpas tässä ihana kansi! Mennyt kokonaan ohitse. Kiitos siis tämän esittelystä. Tykkään runojen lukemisesta, etenkin suomalaisten naisten kuten Saima Harmajan ja Katri Valan tekstistä. vahav luontokokemus on minulle tärkeää runoissa. Oletko Lukenut jo Jonna Ruuskan esikoiskokoelman Kuovin huuto? Luulen että saattaisit pitää siitä. Uusien runoilijoiden joukossa suosikkini. Tekstissä on vahva Eino Leinon luontorunojen vaikutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saima Harmaja ja Katri Vala ovat hienoja - moelmpia luin erityisesti opiskeluaikana. Viime kesänä löysin Alle Tynnin ja nyt olen sitten taas hurahtanut Lauri Viitaan.

      Kuovin huuto kuulostaa tutulta. Olisinkohan lukenut? Panenpa nimen muistiin.

      Poista
  18. Kirjan kansi iski heti silmään kauneudellaan. Ehkä pitäisi rohkaistua (olen usein ihan pihalla kirjaston runohyllyllä) ja hypätä peesissä mukaan runohaasteeseen. :)

    VastaaPoista
  19. Hienoa, että runot nousevat nyt esille kirjablogeissa, en ole ainakaan itse niihin kovin usein törmännyt. Haasjoesta en ole kuullut aikaisemmin, mutta kokoan tällä hetkellä itselleni vinkkilistaa luettavista runoilijoista ja runokokoelmista, ja ehkäpä hänkin pääsee listan jatkoksi.

    Kiinnitin huomiota siihen, että mainitsit Szymborskan. En lue runoja kovin usein, mutta ihastuin kovasti hänen viime syksynä lukemaani Täällä-teokseen ja nyt minulla on kesken kokoelmateos Hetki.

    VastaaPoista
  20. Kiitos, tämä esittely innosti!

    Runoihin yhdistetään niin usein vaikeaselkoisuus, erityisesti kun halutaan korostaa "kulttuurista korkeutta" ja muuta ylevää. Ihan turhaan, sillä eikös hyvä runo siinä kuin hyvä teksti yleisemminkin ole kuin sipuli? Uusia kerroksia paljastaessaan tuore ja ajatuksia herättävä.

    Talletan tämän vinkin, ja tutustun ihan varmasti. Tämä tuntuu pätevältä reitiltä sellaiselle, jonka runolukeminen ei vielä ole kovin edistynyttä.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!