perjantai 17. maaliskuuta 2017

Feministinen lukuhaaste - mitä luinkaan?

Sivutiellä-blogin feministinen lukuhaaste osui siinä kohtaa silmiini, kun olin laskenut viime vuonna lukemani kirjat ja saanut tulokseksi nämä pökerryttävät lukemat: miesten kirjoittamia kirjoja 34 ja naisten kirjoittamia kirjoja vain 16.

Näin kävi siitä huolimatta, että olen nainen ja feministi. Tiedän, että miesten kirjoittamia kirjoja lukevat sekä miehet että naiset ja naisten kirjoittamia kirjoja lukevat lähinnä vain naiset. Tällainen vääristymähän vähentää naisten kirjoittamien kirjojen lukijat puoleen. Viime vuonna tulin siis huomaamattani tukeneeksi vääristymää. Onko naisten edes mahdollista kohota sellaiseen suosioon kuin miespuolisten kirjailijoiden? Tähän kohtaan yleensä joku osaa heittää Agatha Christien, ehkä maailman luetuimman kirjailijan. Mutta hei, eihän yksi pääsky kesää tee. Aina voi vilkaista vaikkapa kirjallisuuden Nobelin palkinnon voittajien listaa ja laskea sieltä miehet ja naiset. Aika paljon on naisilla kirittävää.

Olen jo kauan yrittänyt omalta osaltani suosia naisten kirjoittamaa kirjallisuutta, koska sitä siis lähtökohtaisesti luetaan vähemmän. Minua tietysti myös kiinnostaa naisten kirjoittama kirjallisuus, sillä olen nainen ja äiti, työskentelen naisvaltaisella alalla ja minulla on kaksi tytärtä. Naisena oleminen, naiseen kohdistuvat odotukset ja roolimallit kiinnostavat minua, koska törmään niihin elämässäni päivittäin. Viime vuosi kuitenkin osoitti, että jos en pidä varaani, lukijan vaakakuppi kellahtaa hyvin äkkiä miesten hyväksi, varsinkin jos yrittää lukea klassikkoja.

Päätin, että tänä vuonna ei pääse käymään niin, ja kuin päätökseni sinetiksi löysinkin Sirrin haasteen. Siispä olen aktiivisesti valinnut luettavakseni omaan hyllyyni kertyneitä naisten kirjoittamia kirjoja ja pyrkinyt lainaamaan kirjastostakin lähinnä naisten kirjoittamia kirjoja. Tulosta on syntynyt: nyt olen lukenut jo saman verran naisten kirjoittamia kirjoja kuin koko viime vuonna yhteensä. Feminismin voitto se on sekin.

Tasa-arvoisemman lukemisen puolesta listaan nyt tähän mennessä bloggaamani 12 tänä vuonna lukemaani naisten kirjoittamaa kirjaa:

Chimanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
Han Kang: Vegetaristi
Leena Krohn: Mehiläispaviljonki, Kertomus parvista
Tuula Levo: Tuulenajama
Katherine Mansfield: Kanarialintu
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus
Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Seita Vuorela: Lumi
Hanna Weselius: Alma!

Näistä kirjoista selkeästi feministisiä olivat Chimanda Ngozi Adichien essee Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, Han Kangin Vegetaristi, Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina ja Hanna Weseliuksen Alma!. Niissä kaikissa sukupuolten välinen tasa-arvo oli kerronnan keskiössä tavalla tai toisella.

Adichien essee on selkeä, ja pohjoismaisesta näkökulmasta melko maltillinen, kehotus kasvattaa lapset tasa-arvoon ja parantamaan maailmaa. Han Kangin Vegetaristi kertoo naisesta, joka löytää oman alueensa, oman ruumiinsa, josta tulee hänen pakotiensä alistetusta ja näkymättömästä asemasta.

Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on runoteos, joka kertoo alkoholistin vaimon selviytymisestä, vihasta ja rakkaudesta, mutta myös sukupolvien naisten kohtaloista. Se on suomalaisen feminismin klassikkoteos. Hanna Weseliuksen Almassa! puolestaan on aitoa kiukkua, jonka kautta naiset hakevat oikeutta omannäköiseen elämään.

Luin kaikkia naisten kirjoittamia teoksia korostetun feministisestä näkökulmasta, tietoisena. Pienetkin viittaukset naisten asemaan saivat minut terästäytymään ja pohtimaan naiseuden vivahteita. Tuula Levon Tuulenajama sai kuitenkin rauhan feministiseltä tulkinnalta, sillä sen päähenkilönä on Toivo Pekkanen. Myös Pauliina Haasjoen runokokoelma Pääskynen ja lepakko oli lukukokemuksena niin sanotusti sukupuolisesti neutraali. Huomaan kuitenkin, että sukupuolisesti neutraalia kirjallisuutta ei ehkä ole olemassakaan, sillä jollakin tavalla mikä tahansa kirjallinen teos joko vahvistaa tai rikkoo myös sukupuolisia rakenteita.

Sari Pöyliön Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä ravisteli mustan huumorin kautta perinteistä äitimallia - ja siinä riittää ravisteltavaa. Heidi Mäkisen teoksen Ei saa mennä ulos saunaiholla päähenkilöt ovat naisia, ja heidän orastava ystävyytensä kuvataan hyvin voimaannuttavasti. Molemmilla on takanaan pettymyksiä miessuhteissa.

Alice Munron loistavat, kirkkaat novellit kertovat useimmiten tavallisten naisten tarinoita. Naiset oivaltavat elämästään jotain, näkevät asiat uusin silmin. He ovat usein pettyneet rakkaudessa tai elävät melko ahtaassa roolissa, mutta löytävät omat hetkensä. Katherine Mansfieldin novelleissa naiset ja miehet ovat päähenkilöinä melko tasapuolisesti, mutta naisen asema on hyvin perinteinen ja miehistä riippuvainen, kuten 1900-luvun alussa on varmasti ollutkin. Leena Krohnin Mehiläispaviljongin eräässä tarinassa sivutaan Sigmund Freudin naispuolisen oppilaan ja potilaan, Emma Ecksteinin, kohtaloa. Lukekaa ja kauhistukaa, mitä tieteen nimissä on tehty naisen seksuaalisuuden suitsimiseksi!

Sekä Seita Vuorelan Lumessa että Emma Puikkosen Eurooppalaisissa unissa on kuvattu muiden tarinoiden ohessa myös pakolaisnaisten tarinoita. Molemmissa kirjoissa käy ilmi, että naisen asema muualla kuin Pohjoismaissa on lähtökohtaisesti huono, eikä Pohjoismaissakaan ole heille tarjolla tasa-arvon paratiisia, sillä täällä he poikkeavat valtaväestöstä. Paljon on feministeillä vielä työtä maailmassa.

Feministinen lukuhaaste innosti minua lukemaan yhä enemmän naisten kirjoittamia kirjoja, ja se on jo pieni askel kohti tasa-arvoisempaa maailmaa. Komppaan tässä myös Klassikkojen lumoissa -blogin kirjoittajaa, Lukumatoa, joka omassa koontipostauksessaan kirjoittaa mielestäni oivaltavasti feminismistä: Feminismi edustaa minulle olettamisesta luopumista - - Maailma olisi varmastikin parempi paikka, jos sukupuoleen liittyviä oletuksia ja rooleja tehtäisiin näkyviksi ja purettaisiin.


Kiitän Sirriä innostavasta ja avartavasta lukuhaasteesta!

4 kommenttia:

  1. Jotenkin hauskaa, että olet suorittanut tämän haasteen lukemalla naisten kirjoittamia kirjoja. Ei minulla käynyt mielessäkään, että näin voisi tehdä. Ehkä olen jo niin syvällä omassa "radikaalissa" intersektionaalisessa feminismissäni ja sateenkaarimaailmassa, etten edes pysty määrittelemään kirjailijoiden, en edes kirjojen hahmojen, sukupuoli-identiteettiä, jos sitä ei ole erikseen mainittu. Tästä syystä en laske nais- ja mieskirjailijoiden määrää. Osaltaan myös siitä, että en haluaisi olla vahvistamassa binääristä jaottelua, vaan pyrin siihen, että sukupuoli on sinänsä merkityksetön asia.

    Tuo kuitenkin on totta, että jokainen teos vahvistaa tai heikentää jollakin tavalla sukupuolisia rakenteita. Rajanveto feministisen ja ei-feministisen teoksen välille on hyvin vaikeaa.

    Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -teos kiinnostaa kovasti. Ehkä vielä jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kesyksihän tämä jäi, sillä en kuitenkaan tarttunut mihinkään haastaviin teoksiin. Minulle rajuinta feminismiä on tällainen naisten kirjoittamien kirjojen lukeminen. :D Kuten tuossa kirjoitin, se on kuitenkin pieni askel kohti tasa-arvoa sekin.

      Luulenpa, että Adichien essee on sinulle liian kevyttä kamaa, koska jopa minä pidin sitä melko kesynä. Vuosisadan rakkaustarina tai Alma! pesevät sen 6-0. Myös Kangin teos on mielestäni turhan pinnallinen verrattuna noihin kotimaisiin kirjoihin.

      Nyt muistin myös, että suunnittelin kirjoittavani tähän Sadan vuoden yksinäisyyden naisista, mutta olin niin fiksoitunut noihin naiskirjailijoihin, että unohdin. No, tämä postaus oli nyt naisille omistettu, viime vuonna omistin 34 postausta miehille ja 16 naisille, joten ehkä nyt oli naisten vuoro.

      Poista
    2. Myös tämä on yhtä lailla tärkeää ja feminististä. Sehän on vaan hyvä, että luetaan ja suoritetaan haasteita eri tavoin.

      En uskokaan, että Adichielta löytyy mitään maata mullistavaa, mutta kohun takia se kiinnostaa. Vielä kun luin perussuomalaisten teoksen, joka on kirjoitettu seurauksena siitä, että ärsyynnytään feministisen teoksen jakamisesta, olisi kiva tietää minkälainen teos on taustalla. Ei se ainakaan mikään pitkä ole, jos niin kesyä on.

      Poista
    3. Huomasin, että olit lukenut persujen teoksen, jonka olemassaoloa en tahdo käsittää varsinkaan luettuani Adichien teoksen. Meidän kaikien pitäisi olla feministejä on vain 45-sivuinen, joten sen pystyy hotkaisemaan nopsasti ja se on selkeä, kertoo aika paljon niitä arkisia (nigerialaisia) tilanteita, joissa sukupuoli ratkaisee, kuinka ihmistä kohdellaan. En ymmärrä, miten tällaisista tilanteista tiedostuminen uhkaisi ketään.

      Poista

Kiitos kommentista!