sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Minna Canthin ja tasa-arvon päivä on juhlapäivä kaikille suomalaisille. On hienoa, että meillä on tällainen kansallissankari, joka on merkittävästi parantanut naisten asemaa ja tasa-arvoa Suomessa. Päivän tehtävä on myös muistuttaa siitä, että tasa-arvo ei ole itsestään selvä asia.

Muutama vuosi sitten havahduin erään ystäväni Facebook-päivitykseen: "Miten kukaan ajatteleva nainen voi sanoa, ettei hän ole feministi!" Kuinkahan monta kertaa minäkin olen kuullut naisten kieltäytyvän feminismistä: "Minähän en ole mikään feministi..." Tällaisella lausumalla kerrotaan, että omassa elämässä tasa-arvo on toteutunut riittävän pitkälle. Nythän naiset saavat nauttia vapaudestaan ja ottaa sen kaiken hyvän, joka heille pohjoismaisena hyvinvointivaltion kansalaisena kuuluu: on ilmaiset koulut, on omat pankkitilit, on äitiysvapaa ja hoitovapaa, on päivähoitoa...

Meillä suomalaisilla naisilla on hyvä elämä sukupuolestamme huolimatta. Miksi siis ryhtyä feministiksi? Siksi, että feministeille riittää maailmassa vielä tehtävää. Itse olen julistanut olevani feministi niin kauan, kun maailmassa on yksikin lapsi, joka ei pääse kouluun, koska on syntynyt tytöksi. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Madeleine Albright on lausunut: "Helvetissä on aivan erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan."

Kun sanon olevani feministi, mitä tarkalleen ottaen oikein olen? Kielitoimiston sanakirjan mukaan feministi on feminismin kannattaja. Saman kirjan määrittelemänä feminismi on puolestaan yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaalinen liike, nais(asia)liike.

Hetkinen - radikaalinen? Haen määritelmän sanalle radikaalinen, rinn. radikaali: Perinpohjaisia muutoksia vaativa, äärimmäisyyshenkinen, jyrkkä, kumouksellinen. Nyt rupesi melkein pelottamaan. Feminismihän määritellään melkein terrorismiksi. Ei ihme, että täysin järkevät naiset mieluummin kieltäytyvät feminimistä, kuin tulevat leimatuiksi jotenkin radikaaleiksi tyypeiksi.

Tunnen kuitenkin järkeviä feministejä, joista yksikään ei ole erityisen radikaali, saatii kuulu mihinkään liikkeeseen, vaikka he ovatkin vakavasti otettavia feministejä. Minäkin olen feministi vuodesta 1988 lähtien, enkä ole ollut elämässäni erityisen radikaali missään kohtaa. Silti kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja haluan toimia naisten yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi, ja kyllä, on monia sukupuolirooleja, joita haluan muuttaa.

Chimanda Ngozi Adichie toteaa esseessään Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, että feminismi-sanaan on kertynyt paljon negatiivista painolastia (s.11). Kielitoimiston sanakirjan määritelmä feminismi-sanasta tukee negatiivista mielikuvaa. Oikeasti, kuinka radikaalia on vaatia sukupuolten välistä tasa-arvoa 2000-luvulla? Onhan sukupuolten välinen tasa-arvo ollut toki Minna Canthin aikaan radikaali aate Suomessakin - siis 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alkupuoliskollakin, jolloin naiset olivat lähinnä orjan asemassa. Mutta että vielä 2000-luvulla! Olisiko aika pudottaa sana radikaali pois feminismin määritelmästä?

Adichien määritelmä feministille on paljon miedompi kuin Kielitoimiston sanakirjan määritelmä: Feministi: henkilö, joka uskoo sukupuolten yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja taloudelliseen tasa-arvoon (s. 44). Feminismi ei siis vaadi välttämättä edes tekoja, pelkkä usko tasa-arvoon riittää. 

Esseessään Adichie kertoo, kuinka hänestä tuli feministi, kun hänen hyvä ystävänsä nimesi hänet sellaiseksi jo lapsena. Aina kun häneen myöhemmin on liitetty feministin määrite, yleensä negatiiviseesa sävyssä, hän on nostanut päänsä pystyyn ja ilmoittanut olevansa edelleenkin feministi, juuri sellainen feministi kuin on.

Adichien tarinasta tunnistin jotain tuttua. En minäkään ole alun perin nimennyt itseäni feministiksi, vaan sen teki joku ulkopuolinen. Se tapahtui eräällä matematiikan tunnilla Nivalan lukiossa vuonna 1988, kun olin 18-vuotias. Tuolloin eduskunnassa oli valmisteilla laki, jonka mukaan vaimot saivat pitää oman sukunimensa mennessään naimisiin. Opettaja kysyi kesken oppitunnin, kuinka moni tyttö aikoo pitää oman sukunimensä, jos menee naimisiin. Meitä oli kaksi tyttöä, jotka viittasimme. "Senkin feministit!" tokaisi miesopettaja.

En tiennyt sitä ennen olevani feministi. Nostin käteni ylös, koska sukunimeni haltijoita oli Suomessa vain kymmenkunta, enkä voinut kuvitellakaan luopuvani siitä. Naimisiinmeno oli täysin toisarvoinen seikka. Minusta tuli siis feministi vähän niin kuin vahingossa, matematiikanopettajani nimeämänä. Vahinkoja sattuu.

Vai sattuuko? Olen kasvanut perheessä, jossa on kaksi tytärtä. Meille ei koskaan sanottu, että meidän pitäisi toimia jotenkin tietyllä tavalla, koska olimme tyttöjä. En myöskään muistä, että meidän olisi oletettu käyttäytyvän tai pukeutuvan jotenkin tyttömäisesti, koska olimme tyttöjä ja kasvamassa naisiksi. Ammatinvalintaani ei koskaan ohjattu. Miten sukupuoleen kasvattaminen pääsi unohtumaan vanhemmiltani?

Kysyin asiaa äidiltä viimeksi kun tapasimme. "Ei kai me tuollaisia ohjeita ehditty teille antaa", äiti nauroi. Ruuhkavuodet olivat tosiasia jo 70-luvulla. Äiti kävi töissä pidempiä päiviä kuin isä, ja lisäksi hänellä oli lyhyemmät lomat kuin isällä. Näistä syistä hänellä oli myös parempi palkka kuin isällä. Koska äiti oli paljon töissä, isä kuljetti meitä tyttäriään joka paikassa mukanaan. Kalastettiin ja ongittiin, rakennettiin majoja, tehtiin heinätöitä mummolassa. Isä teki ruuat, paistoi perunoita ja silakoita tai savusti kalaa.

Ennen kouluikää paras kaverini oli poika: Kiipeiltiin puissa ja luettiin. Leikittiin joskus kotiakin. Kun peruskoulu alkoi, koulun pihassa leikittiin rosvoa ja poliisia, pelattiin pesäpalloa ja jalkapalloa - sekajoukkueissa. Harrastin partiota ja kuoroa, ja molemmissa harrastuksissa liikkui sekä poikia että tyttöjä. Nuorina kokeilin alkoholit ja tupakat poikien kanssa yhdessä. Valitsin lukiossa pitkän matematiikan ja fysiikan kurssit. Elin ihan tavallisen suomalaisen lapsen ja nuoren elämää.

Ja sitten yhtäkkiä, kesken matematiikan tunnin, minusta tuli feministi.

Feminismistä en ole päässyt eroon sen koommin. Se sai tuulta ollessani Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana ja seuratessani siellä kotiäitien elämää. Se vahvistui kirjallisuudenopinnoissani Tampereen yliopistossa, kun luin Minna Canthin tuotannon ja tein graduni Aino Kallaksen Sudenmorsiamesta. Olen töissä naisvaltaisella alalla, joten olen feministi vähintäänkin palkkapäivinä. Vaimona ja äitinä olen törmännyt aivan uskomattomiin oletuksiin, joita ympäristö näihin rooleihin lataa edelleen - ja niistä on sukupuolten välinen tasa-arvo kaukana. Kahden tyttären äitinä minulla on suoranainen velvollisuus olla feministi.

Kiitos tasa-arvoisesta suomalaisesta yhteiskunnasta kuuluu Minna Canthille ja muille 1800-luvun lopun radikaaleille naisasialiikkeen naisille, aikansa feministeille. Kiitos kuuluu myös niille intelligenteille valtiomiehille, jotka antoivat naisille äänioikeuden ja muitakin ihmisoikeuksia 1800-1900-luvun vaihteessa. Tasa-arvo ei kuitenkaan ole valmis, vaan sen eteen on tehtävä edelleen töitä. Silti sitä kannattaa myös juhlia.

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! 

12 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Hyvää tasa-arvon päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiitos samoin! Tasa-arvoa kannattaa liputtaa. :)

      Poista
  2. Kun kysyt: "Olisiko aika pudottaa sana radikaali pois feminismin määritelmästä?" haluan esittää vastakysymyksen: "Olisiko syytä korvata feminismi-nimitys jollain molemmat sukupuolet huomioivalla nimityksellä?" Tuota feminismin määritelmää en ollut koskaan kuullutkaan, mutta feminismi-nimityksestä tulee niin itsestään selvästi naisasialiike mieleen, että sen pitäminen tasa-arvoliikkeen nimityksenä tuntuu oudolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feminismi ja naisasialiike eivät yhdsty minun mielessäni enää ollenkaan, vaan feminismini on järjestäytymätöntä ja aika kotikutoista. Olet varmastikin oikeassa tuossa, että jokin neutraalimpi sana tarvittaisiin, koska sanaan on latautunut paljon negatiivista sisältöä. Toisaalta feminismilläkin on vielä paljon töitä, jotta saavutettaisiin todellinen tasa-arvo miesten rinnalla.

      Poista
  3. Elina, onpas hyvä henkilökohtainen kirjoitus.
    Minä ajattelen feminismistä juuri kuten sinä. Feminismi on minulle oikea asenne, ei sen radikaalimpaa. Haluan myös tukea kehitysmaiden naisia.

    Ja ajattele, meillä on nyt nainen pyrkimässä presidentiksi, Merja Kyllönen. Kyllös-Merja (kuten Kainuussa sanotaan) on selkeä, rempseä ja aikaansaapa ihminen, ehkä kuten Minna Canth,joka joutui kyllä olemaan paljon radikaalimpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feministinen asennekin parantaa maailmaa kummasti, jos ei muuta niin omaa arkea. Nuorena olin ehkä radikaalimpikin, koska maailmakin oli epätasa-arvoisempi. Aika paljon on kuitenkin tasa-arvokin kehittynyt 1980-luvulta: silloin taisteltiin naispappeudesta ja naisen oikeudesta omaan sukunimeensä, nyt saatiin tasa-arvoinen avioliittolaki. Maailma kehittyy koko ajan - olen optimisti.

      Äitinä ja vaimona olen joutunut avaamaan suuni sellaisista käytännön jutuista, joihin en uskonut edes törmääväni, koska oma lapsuudenkotini oli loppujen lopuksi hyvin tasa-arvoinen paikka kasvaa. Tulevaisuus näytää, miten onnistun edistämään tasa-arvoa omien lasteni kasvatuksessa. Tuleekohan heistä uusia Kyllös-Merjoja?

      Poista
  4. Hieno kirjoitus Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä! Minä vasta aloittelen Minna Canthiin tutustumista, mutta on hän liputuspäivänsä ansainnut.
    Hyvää tätä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, sinulla on taistelevaan Minnaan tutustuminen vielä edessäsi! Se on tie, jolta ei ole paluuta...

      Hyvää tasa-arvon päivää joka päivälle.

      Poista
  5. Hieno postaus! On kieltämättä aiheellista kysyä, mitä radikaalia on tasa-arvon vaatimisessa. Senhän pitäisi olla itsestäänselvyys, että siihen pyritään. Olen kyllä itsekin huomannut, miten ahtaita stereotypioita feminismiin ja feministeihin liitetään. Vihamielisellä "radikalismilla" ei tietenkään saa mitään aikaa, mutta en ole itse koskaan mieltänyt feminismiä sellaiseksi. Minusta kyse on vain uusien käytänteiden oppimisesta ja toisten kuuntelemista - sekä tietysti siitä, että kaikilla olisi, sukupuolesta ja yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta, samanlaiset mahdollisuudet toimia ja olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosiaankin aika järkyttynyt tuosta Kielitoimiston sanakirjan määritteestä - se tuntuu niin vanhanaikaiselta.

      Tasa-arvo on kirjattu perustuslakiin, mutta käytännössähän sitä koetellaan joka päivä. Feminismin tehtävä on pitää melua aiheesta ja muistuttaa, että maailma ei ole vamis.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Olipa hieno kannanotto! Feminismi-sana kantaa nykyään turhiakin painolasteja mukanaan, olen siitä samaa mieltä. Tasa-arvon kannattaminen ei minun mielestäni vaadi sitä, että pitäisi asettua poteroihin ja hakemalla hakea asioihin rajuja vastakkainasetteluja.

    Myös minä olen saanut kasvaa perheessä, jossa tasa-arvo oli puhtaasti oletusarvo. Meidät lapset kasvatettiin täysin samojen periaatteiden mukaan, ympärillämme oli voimakkaita, itsenäisiä naisia, jotka toimivat esikuvina minun ja sisareni valinnoissa. Kasvoimme tasa-arvoisiksi ja toimimme sen mukaan. Ehkäpä siksi koen ainakin kovan linjan feminismin itselleni hiukan etäiseksi. Samalla ymmärrän, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

    P.S. Poistin edellisen kommentin typojen vuoksi. :)

    <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!