tiistai 31. lokakuuta 2017

Torstain messuilut: eräs väkivaltaa purkava teos ja suomalaisen kirjallisuuden uusi suunta


Messut on messuiltu ja ensimmäinen messulöytö jo luettu (Gabriel García Márquezin Kukapa evertille kirjoittaisi). Messupäiväthän ovat kirjabloggaajan vuoden juhlapäiviä, ja tänä vuonna pääsin paikalle peräti kahtena päivänä, torstaina ja lauantaina. Yritin tiivistää yhteen raporttiin, mutta totesin asiaa olevan niin paljon, että jaoin tekstin suosista kahteen osaan.

Torstaina seuranani oli rakas ystäväni, jonka kanssa lähdimme toteuttamaan kunnianhimoista päiväohjelmaa, jonka laatiminen oli ollut minun tehtäväni. Olimme paikalla hyvissä ajoin ennen kuin Juha Hurme esiintyi Akateemisen pisteessä. Vaikutuimme Hurmeen puheesta ja sivistyksestä, eikä messupäivällä olisi voinut olla parempaa alkua.

Hurme kertoi, että ryhdyttyään kirjoittamaan uutuusteostaan Niemi, hän löysikin alkusointuisen runon viehätyksen, vaikka oli siihen asti suorastaan inhonnut Kalevala-mittaa ja saanut siitä koulussa aivan tarpeekseen. Tutkiessaan historiaa hän oli ymmärtänyt, että se on ollut tarpeellinen muistamisen väline ja sitä kautta perimätiedon välittäjä Suomen alueella asuneille kansoille. Se on ehkä ollut myös syy suomen kielen säilymiseen, vaikka alueelle, tälle niemelle, on tullut maahanmuuttajia maailman joka kolkasta. 


Hurme oli päättänyt ottaa teoksensa lähtökohdaksi alkuräjähdyksen, jotta Suomen historia asettuisi oikeisiin mittasuhteisiin. Hänen väitteensä on, että kaikesta tästä kansallisesta 100-vuotismeuhkaamisesta huolimatta meidän historiaamme on "kapea, aneeminen ja heikko" - varsinkin jos vertaa kaikkeen siihen loistavaan ihmiskunnan historiaan, joka on lähtöisin Mesopotamiasta tai muualta Euroopasta. Kirjan tarkoitus on kuulemma kuitenkin osoittaa, että meillä on edessämme suorastaan loistava tulevaisuus sivistyksen puolesta taistelevana kansana. 

Hurme on huolissaan, siitä, että viime vuosina Suomessa on tehty typeryydestä politiikkaa ja silloin väkivalta on lähellä. Hän kertoo Niemen olevan väkivaltaa purkava teos. Voiko kirjallisuudella tärkeämpää tehtävää ollakaan!


Loistavan Juha Hurmeen jälkeen halusimme istua alas ja hengitellä. Päädyimme seuraamaan esikoiskirjailijoiden kolmen minuutin esittäytymisiä Aleksis Kivi -lavalla. Siellä nähtiin esikoiskirjailijat Pierre Charrel (Väinämöisen veljeskunta), Lauri Törhönen (Elämäni banaanin kuorena), Terhi Törmälehto (Vaikka vuoret järkkyisivät), Pauliina Lindholm (Komendantti), Mikko Kamula (Ikimetsän sydänmailla) sekä Satu Lepistö (Lintutarha). 
Toivotan menestystä heille kaikille! 
Olen itse lukenut vasta yhden näistä esitellyistä teoksista, Terhi Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät, ja voin suositella sitä lämpimästi. 

Esikoiskirjailijoiden jälkeen messujen divariosasto imaisi meidät syövereihinsä. Divarihyllyjen tarjonta on vuosi vuodelta kiehtovampaa ja huomaan, että voisin kuluttaa tunteja vaeltelemalla siellä vanhoja kirjoja hipelöimässä. Osasto on myöskin messujen rauhallisin, sillä siellä ei jatkuva haastattelujen häly katkaise keskittymistä - tuntuu kuin paikalla olisivat vain kirjat ja minä, vaikka toki väkeä riittää sielläkin. Tunnelma on kuitenkin harras. 

Varsinaisen ohjelman pariin palasimme, kun Jukka Petäjä haastattteli Miki Liukkosta ja Jaakko Yli-Juonikasta kello 15.00 Aleksis Kivi -lavalla. Nuoret miehet oli kutsuttu keskustelemaan aiheesta "Suomalaisen kirjallisuuden uusi suunta" ja molemmilla olikin varsin kunnianhimoisia näkemyksiä kirjallisuudesta. 

Miki Liukkoselta on ilmestynyt tänä vuonna teos nimeltä O ja Jaakko Yli-Juonikkaalta on ilmestynyt Jatkosota-ekstra -niminen teos. Molempien miesten romaaneissa on rakenteellisena erikoisuutena alaviitteiden käyttö eikä kummastakaan voi antaa juonitiivistelmää. Liukkonen kertoi, että hänen romaanissaan on 102 henkilöä ja se sisältää mahdollisimman paljon havaintoja ja aspekteja todellisuudesta. O on kuvaus siitä, miltä infoähky tuntuu. Jatkosota-ekstra puolestaan on oikeistopopulismista kertova kirja, johon Yli-Juonikas kertoi keränneensä aineistoa kauan. Samalla kirja on kirjailijan esikoisteoksen, Neuromaanin, jatko-osa. 



Molemmat kirjat ovat massiivisia. Liukkonen kertoi, että hän oli joutunut karsimaan  teoksestaan 400 sivua ja siihen jäi vielä 858 sivua. Kustannustoimittaja oli ehdottanut tiivistämisiä ja ei-tärkeiden kohtien pois jättämistä - ja niitä kohtia oli paljon -  mutta Liukkosen mukaan niitä piti jättää romaaniin juuri siksi, että ne ovat turhia. Liukkosen tavoitteena on kuitenkin, että mahdollisimman moni ymmärtäisi teoksen, eikä se jäisi liian vaikeaselkoiseksi. Samalla hän tavoittelee näkemyksen tuoretutta ja yrittää aina miettiä, miten saisi kerrottua ideansa uusista näkökulmista. Hänen mukaansa yksi hänen unelmistaan on täyttynyt, kun hänen romaaniaan, avantgardismia, myydään Kärkkäisellä koiranruokien vieressä.

Yli-Juonikkaan teoksessa on 600 sivua ja sen graafinen ilme on osa kirjan tulkintaa. Petäjä esittelikin yleisölle kirjan lopun erikoista muotoa. Yli-Juonikas kieltää ajattelevansa kirjoittaessaan, että hän olisi jotenkin tietoisesti uudistamasta suomalaista kirjallisuutta. Hän on tavoitellut romaaniinsa labyrintti-rakennetta, joka vaatii lukijalta luovimista. 

Vaikka en etukäteen ollut järin innoissani nuorten miesten kirjoista, niin Jukka Petäjän innostus tarttui. Lupaan ainakin yrittää lukea molemmat. Haastattelun perusteella odotan kirjallisia seikkailuja  ja haasteita.

Torstain messupäivä kului loppuun aivan liian nopeasti. Monta mielenkiintoista keskustelua jäi kaikumaan halliin, kun jouduin kiiruhtamaan junaan. Hiukan minua kuitenkin lohdutti tieto siitä, että pääsisin messuille lauantaina uudestaan. Siitä sitten raporttia tunnempana. 


10 kommenttia:

  1. Kommentoin yhtä, epäilemättä sivuasiaa raportissasi. En ole lukenut Miki Liukkosen O:ta, mutta jos alaviitteet ovat molemmissa uusissa teoksissa yhteisiä, haistan sylttytehtaan hajua. Minusta se polku vie David Foster Walleceen ja on ainoa asia, josta en hänen teoksissaan pidä. Se on pelkästään rasittava ja lukijaepäystävällinen piirre. Lisäksi se ja ylipäätän tekstimassojen kasvu liittynee nykyisiin kirjoitusvälineisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. David Foster Wallacesta puhuttiinkin ja Liukkonen myönsi pomineens alaviitteiden käytön juuri häneltä. Voi olla, että asia on kuten sanot, eli alaviitteet ovat lukijaepäystävällisiä. Haluan kuitenkin kokeilla O:n lukemista.

      Hyvä havainto tuokin, että tekstimassa lisääntyy, kun ei kirjoiteta käsin. ;)

      Poista
  2. "Kirjan tarkoitus on kuulemma kuitenkin osoittaa, että meillä on edessämme suorastaan loistava tulevaisuus sivistyksen puolesta taistelevana kansana." - voi juma, Hurme on kyllä mahtava tyyppi. Olisinpa ollut kuulemassa tämän, mutta oli normi työpäivä, joten väliin jäi.

    O:n suhteen ähkyynnyin jo noin sadan sivun kohdalla ja kirja on tällä hetkellä kesken. Jos sen tarkoitus on kertoa, miltä infoähky tuntuu, niin miksi lukisin sen loppuun, kun olen jo ähkyn kokenut? :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän Hurmeen tyylistä, jossa hän kääntää tarinat näkymään eri vinkkelistä. Nyt kun on hehkutettu hienoa historiaamme, hän väittää sen oleva aneeminen ja sitten hän vyöryttää Suomelle sivistyskansan vastuun. On myös hienoa, että hän uskaltaa sanoa täysin asiallisesti, että typeryydestä on tehty politiikkaa. Typeryys kun on oikeasti vaarallista.

      Saapa nähdä, miten minun käy O:n kanssa! Aion yrittää. :) Infoähky on kyllä pelottava ajatus.

      Poista
  3. Tiedätkö, tajusin tämän luettuani, että unohdin kokonaan käydä divariosastolla! :O Se kävi mielessäni jossain vaiheessa lauantaina, lähdin jo suunnistamaankin sinne suunnalle, mutta sitten taisi nälkä yllättää ja meninkin syömään. Sen jälkeen koko asia haipui mielestäni, kun lähdin taas seuraamaan jotain ohjelmaa. Nyt kyllä harmittaa, vaikka en mitään tiettyä kirjaa olisi etsinytkään. Olisi vain ollut mukavaa tutkia niitä vanhoja kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna sitten divariosastolle tekemään löytöjä - siellä niitä syntyy, vaikkei olisi mitään erityistä etsimässäkään. Vanhoilla kirjoilla on rauhoittava vaikutus.

      Poista
  4. Ei satuttu näkemään messuilla. Olisipa ollut mukava nähdä. ♥

    Minäkin vaikutuin Hurmeen puheista, tosin eri ohjelman aikana, mutta kuitenkin. Innostuin niin, että aloitin Niemen jo eilen. Se kertonee jotain kirjamessuesiintymisten voimasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin vilaukselta vain muutaman bloggaajan, sillä en uskaltanut sopia mitään tapaamisia, koska lapset keksivät kaikenlaista vipinää omasta takaa. Bloggariaamiainen on lauantaisin aivan liian varhain ja drinksut puolestaan liian myöhään, jos perhe on mukana.

      Hyvä, että sinustakin on tulossa Hurme-fani. Hän on hyvä puhuja ja kertoo oivalluksensa selkeästi. Olisin voinut kuunnella hänen viisaita sanojaan vaikka kuinka kauan ja odotan kirjaltakin paljon.

      Poista
  5. Tämä blogiteksti välittää kirjanrakastajan messutunnelmia niin hyvin! Olen itse kokenut O:n kanssa jo monenlaisia tunteita ja itsekin olen jämähtänyt siihen sivulle 100. Liukkosen teos on todella hieno, en tosin tiedä, milloin voin lukea teoksen loppuun.
    Itse otin neljän päivän messuputken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä päivää messuilla kuulostaa mahtavalta! Tosin lompakko keventyisi varmastikin melkolailla.

      O kiinnostaa minua nyt niin kovasti! Katsotaan, mihin asti sen kanssa selviän. Nyt on kolme tiiliskiveä jonossa, ennen kuin uskallan siihen tarttua.

      Poista

Kiitos kommentista!