keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi

Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi, 7. painos, 2004 (ilm. 2003)
Kustantaja: Like
Sivuja: 134
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi nostatti vuonna 2003 melkoisen kohun ja sitä myytiin runokirjaksi erikoisen paljon. Muistan kyllä kohun, mutta en muista, miksi en silloin tarttunut kirjaan. Reader, why did I marry him -blogin runohaateeseen etsin sitten käsiini kotimaisen nykylyriikan rakkausrunoja, ja teos tuli tietysti vastaan.

Kotron esikoisteos on nimensä mukaisesti kannesta kanteen rakkauden tarinaa, eikä muuta yritä ollakaan. Se on runon minän puhetta sinulle, rakastetulle. Suurimman osan aikaa rakastettu on kylläkin jo ex-rakastettu, mutta kuitenkin. Teosta pidettiin rohkeana ja suorana puheena rakkaudesta, ja siinä onkin luettavissa tietynlaisia yhteyksiä Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinaan, joka myös panee rakkaussuhteen rehelliseen, kaunistelemattomaan pakettiin. - - se oli vuosisadan virhe rakas, Kotro runoilee (s. 129).

Kotron teos on jaettu neljään osaan, jotka on nimetty numeroin: Yksi (alku), Kaksi (post festum) Kolme (in vino veritas) ja Neljä (Helsinki, kolme vuotta myöhemmin). Alaotsikot kertovat osien sisällöt ja rakkaussuhteen koko elinkaaren.

Yllätyin siitä, miten vähäinen osuus rakkaudella ja rakkauden sanastolla runokokoelmassa lopulta on. Odotin hekumaa ja rakkaan ylistystä. mutta suurin osa teoksesta onkin melko katkeraa tilitystä ja analyysia siitä, mikä meni pieleen. Itsesääliltä ja juopottelultakaan ei aivan vältytä. Jokainen, joka on kokenut elämässään suuren, mutta epäonnistuneen rakkaussuhteen, voi samastua kirjan joka sivuun ja varmasti useimpiin säkeisiin aivan täysin. Onneksi kaikki päättyy kuitenkin kaipaukseen:

minä en voi lakata kaipaamasta sinua

lähdit luotani mutta
minusta et poistu koskaan - -  (s. 133).


Sanovat sitä rakkaudeksi on helppolukuinen ja selkeä, eikä sitä tarvitse liiemmälti tulkita. Naisen kirjoittamana sama teos olisi ohitettu olankohautuksella - koska Tikkanen sanoi sen jo. Miehen kirjoittamana Sanovat sitä rakkaudeksi on rohkea ja avoin tilitys ja on varmasti saanut useat miehetkin tarttumaan runoihin. Ja puhumaan rakkaudesta.

Omassa lukuhistoriassani Kotron teos vertautuu Petri Turusen rakkausrunoteokseen Oodeja kuun orvokille, joka myös kertoo erään rakkaussuhteen tarinan. Siinä, missä Kotro analysoi ja on akateemisesti rehellinen, Turunen räiskii kaiken rakkauteen kuuluvan himon ja tuskan lukijan eteen. Minua Turusen runot naurattivat ja koskettivat aidommin, mutta tunnistin itseäni toki Kotron tarkkuudestakin. Katkeruus on seurausta suhteen merkityksellisyydestä, sillä eihän niitä turhia tyttöystäviä muistella edes katkeruudella:
lähtemättömän vaikutuksen voi tehdä vain hän
joka lähtee (s.133).

Hauskimmillaan Kotro on, kun hän vertaa miehiä ja naisia. Havainnoissa on totuuden siemen. Oivallukset naurattavat, mutta sitten taas toisaalta kertovat karua tarinaa siitä, että parisuhteessa törmätään aina myös (sukupuoli)rooleihin. Mitä ympäristö meiltä odottaa ja miten se meitä tulkitsee? Miten paljon rooleissa on liikkumavaraa:
- -
kun mies syrjäytyy se on 
   hänen omaa syytään

kun nainen syrjäytyy se johtuu 
    kulttuurin patriarkaalisista rakenteista

kun mies juo liikaa hän on vastuuton ja
   terrorisoi perhettä

kun nainen juo liikaa hänellä täytyy 
    olla paha olo - -   

kun mies esittää eroottisia ehdotuksia
   hän on ahdistelija

kun nainen esittää eroottisia ehdotuksia
    hän on moderni tasa-arvoinen nainen - -  (s. 63 - 65).


Vaikka Sanovat sitä rakkaudeksi ei noussut lempirunokirjojeni joukkoon, siitä jäi sellainen olo, että paljon on opittu ja rakastettu vielä enemmän. Lukijan täytyy kuitenkin vähän hillitä sanomisiaan, sillä runon minä neuvoo ihan aiheellisesti kaikkia sydämensä särkeneiden hmisten ystäviä:

älkää hyvät ihmiset
  mitä vain muuta mutta

älkää hyvät ihmiset tulko sanomaan että
onnellinen sietäisi olla kun on
kokenut sellaista rakkautta jota

moni ei kai koskaan - - ( s.109).




Kirjasta on kirjoitettu ainakin blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Pihin naisen elämää ja Lukematon maailma.

Sanovat sitä rakkaudeksi sopisi erinomaiseti Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteen kohtaan 2. Kotimainen runokirja. Itse en voi sitä siihen sijoittaa, koska luin sen jo viime syksynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!