Alkuteos: Tre Katariner på Åbo slott, 1986
Suomentaja: Irma Savolainen
Kustantaja: Otava
Kansi: Pentti Kareinen
Sivuja: 201
Mistä sain kirjan: lainasin työkaverilta (Kiitos lainasta, K!)
C. J. Gardbergin historiallinen tietokirja Turun linnan kolme Katarinaa on malliesimerkki siitä, kuinka totuus ylittää fiktion kekseliäimmätkin juonenkäänteet. Ruotsi-Suomen historia 1500-luvulla on Kustaa Vaasan ja hänen poikiensa, Erikin ja Juhanan, ansiosta värikästä ja kiehtovaa tapahtumasarjaa. C. J. Gardberg (1926 - 2010), Museoviraston ylijohtaja ja valtionarkeologi vuosilta 1972 - 1992, osaa kertoa noista ajoista hyvin elävästi ja on ottanut teoksensa keskipisteeksi suomalaisille tärkeän Turun linnan.
Turun linnan kolmen Katarinan tarina alkaa Kaarina Hannuntyttärestä, joka eli Turun linnassa vuodet 1556 - 1561 Suomen herttuan, Juhanan, jalkavaimona ja synnytti tälle neljä lasta. Poliittisista syistä Juhana alkoi kuitenkin kosiskella Puolan prinsessaa, Katarina Jagellonicaa. Katarina Jagellonican hän sitten naikin komein menoin ja tuo hänet linnanrouvaksi Turkuun vuonna 1562. Tässä vaiheessa hän naittaa jalkavaimonsa Kaarina Hannuntyttären uskolliselle alamaiselleen ja lähettää hänet Kangasalle Vääksyn kartanon valtiattareksi.
Muutamaa vuotta myöhemmin muuan Katarina Maununtytär Tukholmassa alkaa miellyttää Juhanan veljeä, kuningas Erik XIV:ttä. Tämä Kaarina synnyttää Erikille kaksi lasta ennen kuin heidät vihitään ja heistä tulee kuningaspari. Kaarina kruunataan Ruotsin kuningattareksi 1568, ja hän ehtii vaikuttaa virassaan 89 päivää ennen kuin Juhana syöksee veljensä vallasta ja lähettää kuningasparin vangeiksi Turun linnaan. Katarina Jagellonicasta puolestaan tulee Ruotsin kuningatar miehensä kuningas Juhana III:n puolisona.
Erikin kuoltua epäämääräisissä vankilaolosuhteissa Juhana lahjoittaa Kaarina Maununtyttärelle Kangasalan Liuksialan kartanon hallittavaksi, kaappaa hänen nuorimman hengissä säilyneen poikalapsensa ja lähettää pojan Puolaan. Kaarina Maununtytär jää Liuksialaan tyttärensä Britan kanssa ja osoitautuu toimeliaaksi kartanonarouvaksi. Hänen työnsä jäljet näkyvät paikkakunnalla edelleen.
Oma kiinnostukseni Katarinoihin syttyi viime keväänä, kun osallistuin valloittavalle opaskierrokselle Kangasalla ja vierailin Liuksialan kartanossa. Satun asumaan vain 10 kilometrin päässä tuosta Kaarina Maununtyttären aikanaan hallinnoimasta paikasta - Kaarina Maununtytär alkoi tuntua rakkaalta naapurilta. Kun töissä kerroin innoissani oppineeni paljon uutta Kangasalan reissullani, työkaverini osasi heti suositella Gardbergin kirjaa.
C. J. Gardbergin tietokirjan näkökulma, jossa historiaa käsitellään kolmen naisen kohtaloiden kautta, toimii loistavasti. Jos kirja olisi kirjoitettu pelkästään kuninkaiden valtataistelujen kuvauksena, se jäisi hyvin etäiseksi, mutta kun näkökulma onkin naisten ja sitä kautta myös heidän lastensa kohtaloiden värittämä, tarinat tulevat hyvin lähelle lukijaa. Katarinojen kohtalot yhdistyvät Turun linnassa, joka eli kukoistuskauttaan 1550 - 1580-luvuilla, ensin Juhana herttuan asuinlinnana ja sittemmin hänen ja Katarina Jagellonican asuinpaikkana.
Kiitän kirjaa siitä, että loppuun on lisätty selkeät sukutaulut ja niiden keskiössä ovat nimenomaan Katarinat, eivät heidän miehensä. Lopussa on myös vuosi vuodelta etenevä tapahtumakalenteri, josta historialliset faktat voi vielä kerrata pikakelauksena. Gardbergin käyttämä lähteistö on monipuolinen ja hänen tutkimuksellinen otteensa ja ennen kaikkea innostuksensa on hurmaavaa. Kirja on kuvitettu mustavalkoisin valokuvin, jotka nykytekniikalla voisi varmaankin uudistaa. Irma Savolaisen suomennos on paikoin kovin 80-luvun tyylinen, mutta yhtä kaikki kokonaisuus on vetävä.
Suosittelen kirjaa kaikille historiasta kiinnostuneille, ja niin suosittelee Anna-Leena Härkönenkin, joka kirjoittaa vierailustaan Turun linnassa kolumnikokoelmassaan Ihana nähä! ja muita kirjoituksia näin: Linnan kauppapuodista ostin C. J. Gardbergin kirjan Turun linnan kolme Katariinaa, joka kertoo linnassa aikoinaan vaikuttaneista naisista, Kaarina Hannuntyttärestä, Katarina Jagellonicasta ja Kaarina Maununtyttärestä. Kiinnostava, ahimittava kirja! Välillä tosin meni pää sekaisin enkä muistanut kuka oli kenenkin jalkavaimo ja kuka kenenkin velipuoli, mutta ei se tahtia haitannut. (S. 40).
Eino Leinokin on mainittava tässä kohtaa, sillä pari vuotta sitten luin hänen runokokoelmansa Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja (1919), joka on intohimoisen rakkauden runoutta kannesta kanteen ja myötäilee historiallisia tapahtumia. Juhana Herttuan ja Katarina Jagellonican avioliitto oli ilmeisen onnellinen, ja Leino peilaileekin runojen kautta omaa rakkaussuhdettaan Aino Kallakseen. Sekin tarina on oma lukunsa sarjassa, jossa fakta ylittää fiktion.
Loppuun kerron vielä omista kuulumisistani: Tästä bloggauksestani tuli hirveällä tavalla ikimuistoinen, sillä olin juuri viimeistelemässä tekstiäni kirjablogien Tietokirjapäivän tempaukseen 1.9., kun tunsin ensimmäiset sydäninfarktin oireet tässä koneen ääressä. On ihme, että sain lopulta kirjoittaa tekstin loppuun ja julkaista sen nyt, kuukausi tapahtuman jälkeen.
Kiitän ammattitaitoisia ensihoitajia ja Taysin Sydänsairaalan kultaista ja taitavaa henkilökuntaa hyvästä hoidostani! Lisäksi kiitän ystäviäni, naapureita ja työkavereita, jotka ovat auttaneet perhettäni selviämään arjessa ja tukeneet vaikeina hetkinä. Jokainen tekonne ja sananne on auttanut eteenpäin.