Ursula Poznanski: Vii5i

Ursula Poznanski: Vii5i, 2013
Alkuteos: Fünf, 2012
Suomentaja: Anne Mäkelä
Kustantaja: Atena
Sivuja: 426
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta





Tässä se nyt on: paras lukemani dekkari tänä vuonna. Ursula Poznanskin Vii5i koukutti minut täysin,  oli hyytävän jännittävä alusta loppuun ja yllätti täydellisesti. Napakymppi!

Laitumelta Salzburgin lähistöltä löytyy naisen ruumis, jonka jalkapohjiin on tatuoitu koordinaatit. Koordinanttien kohdalta löytyy muovirasiaan pakattu miehen käsi. Metsästys voi alkaa.

Idea geokätköilyn käyttämisestä jännityskirjan pohjana on loistava. Ursula Poznanski on luonut selkäpiitä karmivan palapelin, jossa poliisi jahtaa Omistajaa (kätköjen tekijää) ja yrittää ratkaista seuraavan uhrin henkilöllisyyden ennen kuin on liian myöhäistä. Peli on hurjaa, se on psykologista voimien mittelöä ja taistelua aikaa vastaan. Ja koko ajan murhaaja on askeleen edellä.

Kirjan päähenkilö on Salzburgn rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary. Hän on aika tyypillinen nykyaikaisen rikoskirjallisuuden etsivähahmo: eronnut nainen ja äiti sekä työlleen hyvin omistautunut. Hän tuntee myös traumaattista syyllisyyttä läheisen ihmisen kuolemasta. Kasparyn yksityiselämän kiemurat eivät sinänsä yllätä muuten, kuin että hänellä tuntuu olevan hyvät välit lapsuudenperheeseensä. Kuten arvata saattaa, Kaspary panee itsensä peliin liiankin kokonaisvaltaisesti ja on tietysti itsekin hengenvaarassa lähes koko ajan.

Kasparysta ei voi olla pitämättä, vaikka hän onkin kulmikas persoona. Hän saa lukijan ilman muuta puolelleen taistelemaan pahaa vastaan. Ja hänen työparinsa, sympaattinen Florin! Florin on rehti ja reilu työkaveri, ja Kasparylla ja Florinilla on aivan erityinen yhteys ja ystävyys. Mitähän siitä voisikaan kehittyä?

Geokätköilyn periaatteet tulevat hyvin tutuiksi kirjaa lukiessa. Ne selviävät lukijalle samaa tahtia, kuin poliisikin ottaa harrastuksesta selvää. Murhaaja käyttää kätköilysanastoa ja johdattaa karmaisevilla vihjeillään poliisia kätköltä toiselle. Kirjailija on itse harrastanut geokätköilyä, ja loppusanoista päätellen kirja on innostanut myös suomentajan kokeilemaan harrastusta. Jokainen kirjassa käytetty koordinantti ohjaa maastoon. Paikat löytyvät kartalta ja niitä voi käydä kurkkailemassa lukiessaan. (Tähän en pystynyt lukiessa. Olin jo aivan liikaa kierroksilla pelkästä lukemisesta. Näköhavainto tapahtumapaikasta olisi varman saanut minut pyörtymään jännityksestä.)

Täytyy myöntää, että itsekin kiinnostuin geokätköilystä. Haluaisin ehdottomasti käydä edes jonkin kätkön etsimässä lasten kanssa. Mutta en kykene siihen vielä. Kirjan aarteet olivat sen verran puistattavia, että aivan heti en uskaltaudu muovirasioita availemaan.

Nyt olisi mukava kuulla jonkun kätköilyä harrastavan arvio kirjasta. Tuntuiko kirja uskottavalta? Maallikolle tämä kolahti lujaa. Vihdoinkin löytyi myös varteenotettava kilpailija pohjoismaiselle dekkarikijallisuudelle, ja toivonkin, että kirjalle tulisi jatkoa. Ranskalainen Fred Vargas on toinen keskieurooppalainen suosikkini, ja Poznanski nousi korkealle heti tällä esikoisdekkarillaan. Haluan myös kiittää suomentaja Anne Mäkelää hyvästä työstä. Lukeminen oli helppoa,  ja tuntui, että suomentajan ja kirjailijan innostus välittyi tekstistä. (Älkää kysykö, miten minulle tällainen olo tuli, mutta teksti vaan lensi silmieni edessä.)

Dekkarin ovat lukeneet ainakin Mari A, joka ei ollut kirjasta kovin innostunut, Annami, joka piti kirjaa yhtä jännittävänä kuin minäkin, ja Annika K., joka tuntuu pitäneen kirjasta yhtä paljon kuin minäkin.

TFTC, Ursula Poznanski!