Chris Cleave: Little Been tarina

Chris Cleave: Little Been tarina, 2011
Alkuteos: The Other Hand, 2008
Suomentaja: Irmeli Ruuska
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 369
Mistä sain kirjan: oma ostos


Kun olin pieni, kaikki oli yhtä onnea ja laulua. Silloin sellaiseen oli yllin kyllin aikaa. Ei ollut kiire minnekään. Meillä ei ollut sähköä, ei raikasta vettä eikä suruakaan, koska niitä ei ollut vielä yhdistetty meidän kyläämme.

Chris Cleaven Little Been tarina kertoo nigerialaisen pakolaistytön tarinan. Little Been kylään astuu suru, ja se astuu sinne länsimaisen öljy-yhtiön muodossa. Pienet kylät hävitetään väkivalloin - asukkaat tapetaan, jotta ei jäisi ketään todistamaan hirvittävää riistoa ja tuhoja, joita seudulle kylvetään.

Kirjan kertojina ovat vuorotellen Little Bee itse, 16-vuotias pakolaistyttö, joka pääsee pakenemaan Englantiin ja asuu kaksi vuotta ulkomaalaisten säilöönottokeskuksessa. Siellä hän opiskelee entistä hienomman englannin ja alkaa olla valmis astumaan vapauteen. Mutta onko vapaus mahdollista? Hänellä on kauniita muistoja kotikylästään, mutta myös niin hirveät traumat kannettavanaan, että länsimainen ihminen ei pysty niitä edes kuvittelemaan. Lisäksi on koko ajan olemassa uhka, että hänen tilannettaan ei arvioida tarpeeksi hengenvaaralliseksi, vaan hänet palautetaan Nigeriaan, jossa hänet ilman muuta tapettaisiin, koska hän tietää liikaa öljy-yhtiöiden julmuuksista.

Tarvitaan edes yksi myötätuntoinen ihminen, joka ottaa Little Been elämän pelastamisen asiakseen. Sellaiseksi kirjassa päätyy Sarah Summers, englantilaisen aikakauslehden päätoimittaja, jonka elämä ja kohtalo kietoutuvat yllättävästi Little Been elämän. Naiset nimittäin kohtaavat jo Nigeriassa, ja myöhemmin Englannissa, kun Little Bee etsii Sarahin käsiinsä.

Kirjan alkuasetelma on riipaiseva. Täytyy myöntää, että ilman tätä kirjaa en olisi havahtunut muistamaan autoni polttoaineen alkuperää. Kuinkahan moni öljypisara maailmassa maksetaan veripisaroilla? Olin jo unohtanut Nigerista kuulemani öljysotauutiset - onhan niistä jo muutama vuosi. Vai onko? Millaista mahtaa olla paikallisten elämä nyt? Tuskin öljy-yhtiö on lopettanut toimintaansa alueella taatakseen alkuperäisasukkaille entisen, rauhallisen elämän. Edelleenkin Lähi-itä levottomuuksineen ja Siperian alkuperäiskansojen kohtalot kietoutuvat monin kerroin öljyyn, mustaan kultaan. Raha puhuu, eikä ihmishengellä ole arvoa.

Toinen tärkeä aihe kirjassa oli pakolaisten kohtelu sijoitusmaassa. Säilöönottokeskuksissa odottaminen ei ole ihmisen elämää, jos se jatkuu kauan ja ihminen joutuu koko ajan pelkäämään palautusta hengenvaarallisiin oloihin. Turvapaikanhakijoiden maailma on täynnä pelkoja: esimerkiksi Little Bee miettii jokaisessa uudessa paikassa, miten hän saisi siellä riistettyä hengen itseltään, jos "ne miehet" löytäisivät hänet.

Kirja siis sai minut ajattelemaan ihmisarvoista elämää ja suosimaan entistä enemmän julkista liikennettä. Kaunokirja vaikutti, kuten sen oli varmasti tarkoituskin vaikuttaa.

Kaunokirjana teos oli kuitenkin pinnallinen ja kömpelö. Tarinassa on huippukohtansa, mutta se koetaan jo alkupuoliskolla. Sen jälkeen vatuloidaan länsimaisen naisen ja hänen rakastajansa suhdetta, kuullaan hienoja viisauksia 16-vuotiaan nigerialaistytön suusta, seurataan pientä nelivuotiasta, jolta ei saada Batman-pukua pois päältä. Länsimaisten ihmisten tyhjänpäiväiset ongelmat ja pohjaton itsekkyys sekä afrikkalainen elämänviisaus ja yksinkertainen onnellisuus asetettiin alleviivaten vastakkain.

Myös tunteita alleviivattiin: kirjassa itkettiin hartiat vavahdellen niin moneen kertaan, että minua suututti - ei itkettänyt, vaikka olisi pitänyt. Podin lukijana huonoa omaatuntoa tästäkin. Tuli ikävä Sofi Oksasen Puhdistusta, jossa kirjan hirvein kohtaus kerrotaan kymmenellä sanalla vihjaten ja joka vaikuttaa vieläkin niin, että tunnen pakahduttavaa surua, kun sitä ajattelen. Voisinpa tehdä jotain  kärsimyksen vähentamiseksi maailmassa! Ja ehkä jotain voinkin.

Little Been tarina oli kummallinen sekoitus viihdekirjaa ja ponnisteluja syvälliseen pohdintaan, joka ei kantanut kuin parin virkkeen verran. Jos tämä ei olisi ollut lukupiirikirja, olisin jättänyt sen kesken, samoin kuin eräs toinenkin piiriläinen ilmoitti. (Lisää huono omaatuntoa.) Kirjaa toisaalta kehuttiin nopealukuisuudesta. Lukupiirissä käytiin myös keskustelua Nigerian nykytilanteesta ja pakolaisten kohtelusta ja väkivallan määräämästä maailmankuvasta. Eli myötätunto oli herännyt - hyvä. Mutta kaunokirjana teokselle ei paljoa pisteitä herunut. Vain yksi ilmoitti aikovansa lukea ehkä toisenkin Cleaven teoksen, muille taisi riittää tämä.

Erityiskiitos kuuluu kirjan kannelle, joka on mielestäni kaunis. Kirjan olemus muutenkin houkuttelee lukemaan, ja etuliepeessä pyydetään, ettei tarinaa paljastettaisi - salaperäisyydellä saadaan takuulla lisää lukijoita. Kirja onkin luettu lähes jokaisessa blogissa, joten arvioita riittää. Yleisvilkaisulla näyttää siltä, että blogeissa kirjasta on pidetty paljon ja se on herättänyt tunteita. Ja jos maailma yhtään paranisi Little Been tarinan lukemisella, niin kannattaahan se lukea.