Kotimaisten klassikoiden lokakuu

Olen jo pitkään haaveillut kotimaisten klassikoiden lukemisesta kaikkien hienojen uutuuskirjojen keskellä. Olen aikoinani lukenut niitä  läjäpäin Suomen kirjallisuudenhistorian tenttiin, ja tietysti lukenut muutamia jo peruskoulussa ja lukiossa. Monta aukkoa on kuitenkin jäänyt sivistykseeni. Niinpä kun muutamat kirjabloggaajat intoutuivat ajatuksesta, että lokakuu olisi klassikkokuukausi, olin heti valmis mukaan. Kanssani klassikoita lukee ainakin Sinisen linnan kirjaston Maria. Toisin kuin Marialla, minulla on listallani vain kotimaisia klassikkoja. Lokakuu sopii mielestäni kotimaisten kirjojen lukemiseen erityisen hyvin Aleksis Kiven päivän ja suomalaisen kirjallisuuden päivän (10.10.) ansiosta.

Ehdoton ykkösvalintani tämän kuukauden luettavaksi on Joel Lehtosen Putkinotko, jonka olen paksuutensa takia ohittanut tenttikirjana. Kun törmäsin SKS:n painokseen Työväenkirjallisuuden päivillä, nappasin sen mukaani. Muut klassikot olen poiminut omasta hyllystäni, johon ne ovat kulkeutuneet divareista tai alennusmyynneistä. Projekti 12:n mukaan aion lukea Aapelin Pikku Pietarin pihan ja Arvid Järnefeltin Isänmaan, joilla toivottavasti saan projektini alkuun.

Lapsille aion myös lukea omasta hyllystä löytyviä klassikoita tai kansanperinteen helmiä. Suomen lasten hölmölaissadut jo luimmekin, joten siitä on luvassa arvio lähipäivinä. Topeliuksen satuja ja Kunnaksen runoja olisi myös tarkoitus lukea tässä kuussa. Jarno Pennasen Kulunut kultaviitta on satukokoelma vuodelta 1971, ja se on minulle ennestään täysin tuntematon. Sormeni oikein syyhyävät, että pääsisin näitä lukemaan, joten taidankin saman tien kerätä lapsikatraani kuin Putkinotkon emäntä Rosina Käkriäinen ja saatella heidät untenmaille satuilemalla.