Kirjabloggaajien joulukalenteri 1.12.2013

Tervetuloa seuraamaan Kirjabloggaajien joulukalenteria 2013!

Tässä avautuu kalenterin ensimmäinen luukku:

Tämän joulun lähenemisen huomasin, kun luokkamme rupesi jo ajoissa opettelemaan joululauluja, ensin omassa luokassamme ja vähän myöhemmin toisen luokan kanssa voimistelusalissa. Vaikka en huonona laulajana uskaltanut kuin hiljaa hyräillä toisten mukana, noiden laulujen sisällöstä alkoi alusta alkaen virrata jotain sisimpääni ja tuoda mukanaan jotain aivan uutta, hätkähdyttävää, pysähdyttävää. - -
    Ja kun jonkin ajan kuluttua yhteisiin lauluhetkiimme lisättiin piirileikitkin, tunnelmani nousi yhä korkeammalle. - - Harmonin yksinkertaiset sävelet ja laulujen yhtä vilpittömät sanat ja käsiemme kosketus pyrkivät aina kohottamaan olemustani jotain tuntematonta olotilaa kohti.
   Joulu sai ikään kuin aivan uuden merkityksen. Laulujen sanat puhuivat leikeistä ja leikkien ulkonaisista tapahtumista ja vakavina hetkinä opettajat puhuivat pian sytytettävistä kynttilöistä  ja Jeesuksen syntymästä, mutta riemujemme salaisista lähteistä he eivät sanoneet mitään. Aikuiset olivat jo ehkä kokonaan unohtaneet.
   Mitä lähemmäksi juhlamme saapui, sitä enemmän aloin kiihtyä ja sitä innokkaammin mielikuvitukseni rupesi askaroimaan. Kaikki päivät olivat ihania ja ihmeellisiä, tulin tuntemaan auringonpaisteen, saderyöppyjen, kylmien merituulien ja syysiltojen pimeän kauneuden.

Näin kuvaa kuusijuhlavalmistelujen vaikutusta itseensä pieni koululainen, Toivo Pekkanen (1902 - 1957). Otteet ovat Pekkasen teoksesta Lapsuuteni (1953). Kirja alkaa Pekkasen ensimmäisistä muistoista ja päättyy kansalaissodan jälkeisiin kuukausiin.

Pekkasen perhe asui Kotkassa ja kärsi vähitellen pahenevasta köyhyydestä, joka löi leimansa pienen pojan elämään. Pojan kasvutarina on koskettavaa luettavaa, ja yltäkylläisen joulun lähestyessä se pyörii mielessäni aivan erityisesti. Vaikka kirja on paikoin karua luettavaa, siinä on myös paljon hyvyyttä. Yksi kauneimpia kokemuksia on pojan kuvaus koulun kuusijuhlasta, josta on nyt yli sata vuotta. Jo kuusijuhlan valmistelu tuntuu johdattavan pojan jonkin uuden, taiteellisen kokemuksen ja onnen lähteille ja juhla on ehkä pojan kaunein muisto lapsuudesta:

Itse tapahtumaa on vaikea kertoa. Harmonin alkaessa soida ja tyttöjen ja poikien äänien ruvetessa kohoilemaan ympärilläni pysyin itse vaiti kuullakseni selvemmin mitä hartaat äänet kertoivat ja ymmärtääkseni mitä niillä oli puhuttavaa. Tajusin enkelin siipien suhahtelevan läheisyydessä ja näin kasvot, joita ympäröi ikuinen valo. Ulkona olin joka ilta nähnyt ihmisten rakentamia valoja, mutta tällä valolla ei ollut varjoa. Se oli täynnä kirkkautta.
   Älä koskaan usko pahuuteen, usko aina hyvyyteen, sanoin hiljaa itselleni omilla lapsellisilla sanoillani.
   Kun vilkaisin äitiäni, näin hänen silmiensä säteilevän autuudesta ja kyynelistä. Hänkin uskoi sillä hetkellä samoin kuin minä.

Juhlassa lauletaan ensin virsi ja sitten opettaja kertoo sadun, joka sijoittuu keskelle lumista maisemaa ja kertoo köyhästä perheestä, jonka joulun kirkkaus myös saavuttaa: Köyhyydessäkään ei ollut pahuutta eikä rumuutta. Tiesin sen varmasti. Ja se todistettiin minulle vielä toisellakin tavalla. Laulun taas päätyttyä meillekin jaettiin lahjat, pieni paperipussi jokaiselle, ja kun avasin sen ja puraisin siellä olevaa omenaa, tunsin hyvyyden ja kauneuden kielelläni.

Mutta paras osuus on vielä edessä. Poika on kokenut juhlassa sekä kauneutta että hyvyyttä, mutta hän saa tuntea myös kuuluvansa johonkin: Tähän asti olin ollut vain kuuntelija ja katselija, mutta kun piirileikit alkoivat, en ollut enää katselija ja kuuntelija, olin itse tapahtuma. - - Uusien laulujen sisältö alkoi elää minussa ja kun tartuin tytön käteen, en ollut enää yksin, minut sidottiin siihen kaikkeuteen, missä hyvyys ja kauneus virtaavat ja missä valo on aina ilman varjoa.

Pekkasen Lapsuuteni on nykylukijalle lähes käsittämätön kuvaus köyhyydestä. Pieni poika kokee kuusijuhlassa hyvyyttä ja kauneutta, joiden olemassaolosta hän saa vahvan tunteen. Hän kokee myös kuuluvansa joukkoon. Myöhemmin kaikki nuo varmat tunteet joutuvat koetukselle, sillä paheneva köyhyys uhkaa kaikkia juhlassa koettuja näkyjä ja tuo mukanaan häpeän, joka eristää muista ihmisistä. Siltikin, kaikkea tulevaa uhmaten, joulun sanoma kirkastuu pienen pojan kuusijuhlatunnelmissa:

Usko aina hyvyyteen, älä koskaan usko pahuuteen. Näe aina kauneutta, älä koskaan näe rumuutta. Äläkä koskaan ole yksin.
   Nämä sanat soivat mielessäni, kun opettaja lopuksi puhui meille jälleen joulusta ja joululomasta ja kun viimeinen laulu aloitettiin. Ne soivat vielä silloinkin, kun väsähtäneenä astuin äidin kädestä pidellen kaduille. Ulkona oli pakkanen ja matalalla lepäävät pilvet olivat mustanharmaita, mutta sittenkin ne soivat mielessäni ja minä vakuutin itselleni, että aina uskoisin hyvyyteen ja kauneuteen ja etten olisi koskaan yksin.



Kirjabloggaajien joulukalenterin seuraava luukku avautuu huomenna Kirjakko ruispellossa -kirjablogissa!

Hyvää joulua!

Klikkaile itsesi kirjalliseen jouluun - tässä on lista kaikista kirjablogeista, joissa kalenteriluukut avautuvat:

1.12. Luettua elämää
2.12. Kirjakko ruispellossa
3.12. Kaikkea kirjasta
4.12. Todella vaiheessa
5.12. Järjellä ja tunteella
6.12. Kirjallisena. Minna
7.12. Notko, se lukeva peikko
8.12. Tarukirja
9.12. La petite lectrice
10.12. Luen ja kirjoitan
11.12. Kulttuuripohdintoja
12.12. Luettua
13.12. Lurun luvut
14.12. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
15.12. Kirsin kirjanurkka
16.12. Pinon päällimmäinen
17.12. Calendula
18.12. Kulttuuri kukoistaa
19.12. Tea with Anna Karenina
20.12. Lukutoukan kulttuuriblogi
21.12. Anna minun lukea enemmän
22.12. Kolmas linja
23.12. P.S. Rakastan kirjoja
24.12. Orfeuksen kääntöpiiri
25.12. Matkalla Mikä-Mikä-Maahan