James Joyce: Kamarimusiikkia

James Joyce: Kamarimusiikkia, 2012
Alkuteos: Chamber Music, 1907
Suomentaja: Ville-Juhani Sutinen
Kansi: Ville Hytönen
Sivuja: 58 (runoja 36)
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Nojaa ulos ikkunasta, 
     kultakutrisein, 
kuulen sinun laulavan
     halki ilman iloisen. (S. 17.)

James Joycen (1882 - 1941) runokokoelma Kamarimusiikkia on suomennettu vuonna 2012. Se ilmestyi alun perin nimellä Chamber Music vuonna 1907. Romaanitaiteen uudistaja aloittikin kirjailijanuransa runoilijana.

Kamarimusiikkia sisältä 36 runoa, joiden teemana on rakkaus. Joyce oli 25-vuotias, kun kokoelma ilmestyi, ja hän oli löytänyt elämänsä rakkauden, Nora Barncalen. Suurin osa kokoelman runoista on puhetta rakastetulle (Noralle) tai ne kertovat rakastavaisten suhteesta.

Kokoelman suomentaja, Ville-Juhani Sutinen on laatinut kirjaan esipuheen, jossa hän kertoo, että Joycen toinen intohimo kirjoittamisen lisäksi oli laulaminen ja musiikki, jopa siinä määrin, että hän haaveili laulajan urasta. Useat kokoelman runoista yhdistävät musiikin ja rakkauden. Näitä Joycen runoja on myös sävelletty.

Niin lepäisin tuolla sulopovella
     (oi suloinen se on ja kaunis niin!) - - (s.18).

Runot ovat muodoltaan perinteisiä, ja suomentaja on tavoittanut niihin yli satavuotisen sanaston, riimit ja runokielen. Runot eivät kuitenkaan ole pelkkää rakkauden kuvastoa, ylistystä, kaipausta ja ikävää, vaan niissä on paljon muutakin. Joissakin on mustasukkaisuutta ja suoranaisia ohjeita rakastetulle. Kokoelman loppua kohti romanttinen rakkaudenpalo laantuu ja arkisuus astuu suhteeseen. Onpa runoissa ounastelua myrskyistä ja rakkauden ahdistavuudestakin. Silti rakastavaisten yhteenkuuluvuus tuntuu vahvalta:
Läpi silmiesi peilin kirkkaan,
   läpi suudelmien pehmeän huokauksen,
jylhät tuulet hyökkäävät ahdistamaan
   varjoisaa puutarhaa rakkauden. (S. 41.)

Kokoelman lopussa on suomentajan selitykset runojen sanastosta ja taustalla vaikuttavista runoilijan yksityiselämän tapahtumista. Ilman selityksiä kokoelma olisi jäänyt lähinnä rakkausrunolörpötykseksi. Käännösrunojen ymmärtäminen on lähes aina hankalaa, sillä niin paljon runous on sidoksissa alkuperäiseen aikaansa, kulttuuriinsa ja kieleensä, siksi selityksiä tarvitaan. Selitysten lukeminen kuitenkin hidastaa ja pirstoo lukukokemuksen. Kun luin runoja toiseen kertaan, en enää selaillutkaan selityksiä ja runot toimivat ikään kuin rakkauden tarinana.

Juhlitun ja arvostetun irlantilaiskirjailijan runot lienevät hänen kotimaassaan tuttuja koko kansalle, vähän Eino Leinon tapaan. Kamarimusiikkia toimii edelleen aikansa kuvana ja (Joycen) rakkauden ihannekuvana, mutta mitään huikeaa lukuelämystä en kokoelmasta saanut. Syitä on tietysti monia, mutta sanotaanko vaikka niin, että jos olisin alle 25-vuotias nuorimies, rakastunut (taas) ja varma siitä, että uudistaisin vielä joskus käsityksen länsimaisesta kirjallisuudesta, tämä olisi kirja, josta innostuisin. Luulen, ja toivon, että kokoelma kuitenkin auttaa myös tällaista 2000-luvun keski-ikäistä äiti-ihmistä varsinaisen haasteen lukemisessa. Aion nimittäin yrittää Odysseuksen lukemista ennen ensi kesän Irlannin-matkaani.

Kamarimusiikkia toi yhden lisäpisteen P. S. Rakastan kirjoja -blogin runohaasteeseen ja aloitti irkkukirjallisuuden lukuprojektini.