Helmikuu oli runokuukausi blogissani. Luin runoja, luin runosatuja, luin runoilijasta kertovan romaanin, luin runoilijan elämäkerran.
Miksi luen runoja? Joillekin runot ovat tylsistä tylsintä kirjallisuutta, toisille muka liian vaikeita. Väittäisin, että silloin on kohdalle osunut huonoja runoja, sillä tokihan niitäkin on - mitäänsanomattomia, kielikuviltaan tyhjiä, etäisiä, teennäisiä. Mutta kun... Sitten on niitä, jotka vain ovat. Tavoittavat jotain elämää suurempaa
Miten runoja luetaan? En tiedä. Onhan runojen lukemiseen jotain apuja: lähilukua, runomittaa, kielikuvia, tyylisuuntia. Mutta kai periaate on se, koskettaako runo vai ei. (Sama periaate toiminee kaikkeen kirjallisuuteen.) Runot vaativat ainakin minulta keskittymistä, ehkäpä joskus jopa vähän vaivaa. Ne ovat useimmiten niin täynnä merkityksiä, että ne tuntuvat räjäyttävän tajunnan, eli ne ovat liiankin vaikuttavia. Runot ovat myös vaativia luettavia sen takia, että niissä on niin paljon. Yksi sana, yksi säe, yksi säkeistö - muutamia sanoja, jotka kaikki ovat kohdallaan, harkittuina ja merkityksiä täynnä. Osa jää mysteereiksi, eivät avaudu. Hyvä on, olkoot sitten. Yleensä niistäkin jää mieleen jotain, jokin kielikuva, yllätys tai sana - yksikin riittää.
Tässä runokuukauteni:
1. Runokokoelmat:
J. L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat
James Joyce: KamarimusiikkiaJames Joyce: Runoja pennin kappale
Seamus Heaney: Ukkosvaloa
2. Runoilijasta kertova romaani:
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme3. Runoilijaelämäkerta:
Jelena Kuzmina: Anna Ahmatova koditon
4. Runosadut:
Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Kornei Tsukovski: Puhelin
5. Lastenrunokokoelmat:
Kirsi Kunnas: Pippurimylly
Tuula Korolainen: Kuono kohti tähteä
Kuukausi oli lukemisen juhlaa. Varsinaisia pettymyksiä ei osunut kohdalleni, vaikka James Joycen runot jäivät etäisiksi. Luulenpa, että niidenkin musiikillisuus pääsisi alkukielisenä oikeuksiinsa. Vänrikki Stoolin tarinat, Kuono kohti tähteä ja Kuka lohduttaisi Nyytiä? olivat vanhoja ja rakkaita tuttuja. Puhelin oli ystäväni lasten aarre ja Tiitiäisen pippurimylly pippurinen, uusi tuttavuus minulle ja lapsilleni.
Kuukauden kärki on kuitenkin kiistaton: Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, Jelena Kuzminan Anna Ahmatova koditon ja Seamus Heaneyn Ukkosvaloa. Sana, sanat - elämä, elämät.
Maaliskuu on myös teemakuukausi. Aloitin taas klassikkokuukauden, mutta toisin kuin viime lokakuussa, jolloin luin kotimaisia klassikoita, nyt luen irlantilaisia klassikoita. Luvassa on vaikka mitä mukavaa. Eilen vielä tein sellaisia löytöjä Hervannan loistavasta kirjastosta, että olen aivan täpinöissäni. Vauva nukkui, joten kiertelin hyllyjä autuas hymy huulillani ja pakkasin vaunut niin täyteen irkkukirjallisuuta, että meinasivat kaatua...
Kuulumisiin!
P. S. Vaikka runokuukausi oli ennen kaikkea runokuukausi, sain muutamia haastepisteitäkin kerättyä: Tove Jansson -juhlavuosi eteni (Kuka lohduttaisi Nyytiä?), Venäjää valloittamaan -haaste eteni ja päättyikin jo (Jokapäiväinen elämämme, Anna Ahmatova koditon ja Puhelin), Ihminen sodassa -haaste eteni sotamiehen arvoon (Vänrikki Stoolin tarinat), 14 nobelistia-haaste alkoi (Ukkosvaloa) ja irkkukirjallisuuttakin luin jonkin verran (Kamarimusiikkia, Runoja pennin kappale, Ukkosvaloa).
Onpa sinulla hieno runokuukausi takana!
VastaaPoistaOn sääli, että niin moni päätyy jonkun huonon runokokemuksen myötä toteamaan, ettei pidä runoista. Väitän, että kyllä jokaiselle, jota runous yhtään kiinnostaa, löytyy jotain sopivaa. Jos yksi runokokoelma ei kolahda, ei se automaattisesti tarkoita, että kaikki runous on huonoa/vaikeaa/tylsää.
Klassikkokuukausi kuulostaa kiintoisalta. Jään siis odottelemaan postauksiasi irkkukirjallisuudesta! :)
Oli ihana kuukausi!
PoistaOlen samaa mieltä runoudesta. Aivan takuulla löytyy puhuttelevia sanoja jokaiselle. Huumoria, riimejä, aforisemja, kaikkea on tarjolla. Kunpa vaan osuisivat oikealle kohdalle! Ihmisethän kuuntelevat päivittäin runoja = laulujen sanoja, joten miksei niitä voisi lukeakin välillä.
Klassikkokuukaudesta olen innoissani. Jospa löytyisi nyt lukuaikaa, kirjoja kyllä on!
Tyylikäs, laadukas, tunnelmallinen kuukausi!
VastaaPoistaMinä luen runoja joka päivä ja tuon niitä myös blogiini, vaikka en osaa yhtään niitä arvioida. Väliäkö hällä: Annetaan runon kulkea, lentää, löytää uusia ystäviä.
♥
Kiitos, Leena! Laatua riitti, venäläistä ja irlantilaista tunnelmaa, pakahduttavaa tunnetta. Taidan ottaa tämän joskus uusiksi.
PoistaRunon arviointiin riittänee tunne ja ilo lukemisesta! <3
Runokuukautesi oli todella hieno. :) Aion osallistua runohaasteeseen, mutta en ole vielä rohkaistunut niitä lukemaan. Sen sentään jo tiedän, missä runot majailevat kirjastossa (sekin piti tarkistaa, tällä asteella täällä ollaan...). Haaste on ainakin minun kohdallani hyvä motivaattori, niin hakusessa runojen luku minulla on. Mutta tiedä häntä, ehkä innostun niistä. :) Hyvää klassikkokuukautta!
VastaaPoistaOlethan jo hyvällä alulla! :) Runohaaste on minullakin tähtäimessä ja tässä kuussakin siihen tullee lisää suorituksia. Arto Lappia ja Risto Rasaa voin suositella heti aloitukseen, Eeva Kilpi iski minulle joskus suoruudellaan... Luulen, että runohylly vie mennessään. Szymborskaa toivoisin kaikkien lukevan, siinä on runoutta, joka ei kikkaile. Nobelisti, joka tulee lähelle.
PoistaKlassikkokuukausi on jo vauhdissa, ainakin kirjasto kortti vinkui eilen...
Oi, Risto Rasa on muuten ihana! Ja sopii mielestäni hienosti runotaipaleen alkuun varsinkin, jos luonto on yhtään sydäntä lähellä.
PoistaRisto Rasa on taitava luontokuvien luoja ja sopii varmasti kaikille. Hänen runoistaan tulee hyvä mieli.
PoistaVau, hieno runokuukausi! Minä välillä luulen, etten "ymmärrä" runoja, mutta kun luen Eino Leinoa, vaikka se on niin tuttua, niin ihokarvat nousevat pystyyn runojen upeuden vuoksi ja jos yritän toistaa vaikuttavan säkeen miehelle, niin pitääkin ruveta rykimään, ettei paljastaisi liikutustaan. Hän ei tajua tällaista itkupilli-eläytymistä.
VastaaPoistaLuin hiljattain Lars Huldénin runokirjan "Ei tähtiä tänä yönä sir", josta esim. Leena Lumi on blogannut. Sen saattoi lukea kuin romaanin. Vanha mies elämänsä risteilyllä.
Eräs hyvä puoli runoissa on sekin, että ne ovat yleensä lyhyitä.
Eino Leinoa ei voi kuivin silmin lukea, hän on suomalaisten sielussa! Aina yhtä koskettava!
PoistaLuin Huldénin kirjasta Aamulehden arvostelun ja kiinnostuin. Hyvältä kuulosti.
Runojen lyhyys ei aina tarkoita nopealukuisuutta. Välillä pitää sulatella ja lukea uudestaan. Kaikkea ei välttämättä edes ymmärrä, mutta silti voi nauttia.
Juuri niin! Nyt otan bussimatkalle tuon Huldénin kirjan ja alan lukea uudelleen.
PoistaSe yleinen käsitys, että runoja ei voi ymmärtää, tulee varmaan juuri noista runoista, joiden tunnelmasta ja rytmistä voi nauttia eikä ole ehkä tarkotuskaan sen kummemmin ymmärtää.
Niin varmaan tulee. Käännösrunous on myös joskus todella vaikeaa, koska rytmit ja riimit on pakko jotenkin sommitella suomeksi, eikä lopputulos aina ole kovin luonteva.
Poista