Vihtorin kirjaston kirjamessut 22.3.2014

Kuohuvat kirjamessut

Tammerkoski kylpi keväisessä valossa, kun astelin maaliskuisena lauantaina hotelli Tammeriin (kuvan oikeassa yläkulmassa). Iltapäivä oli pyhitetty kirjallisuudelle, eli Vihtorin kirjaston kirjamessuille. Ohjelmassa olisi Johanna Sinisalon haastattelu ja Tulenkantaja-kirjallisuuspalkintoehdokkaiden esittely ja palkinnon jako. Lisäksi oli luvassa hyvien, ihanien ystävien seuraa. Silkkaa juhlaa siis - joten juomakin valittiin sen mukaan.

Hotelli Tammer on kirjamessuille oivallinen paikka. Rakennus sijaitsee Tampereen keskustassa, lähellä kuohuvan kosken rantaa ja se on rakennettu vuonna 1929. Tilat on entisöity alkuperäismuotoon 1990-luvulla, joten vanhaa loistokkuutta on yhä tallella. Tammerin kaunis sali olikin täynnä yleisöä, mutta mitään tungosta ei ollut. Kattokruunujen säihkeessä mieli oli ylevä.

Vihtorin kirjamessuja on vietetty vuodesta 2010. Ne ovat lajissaan Suomen pienimmät, ja niissä jaetaan myös Suomen pienin kirjapalkinto, Lause-Finlandia. Tänä vuonna sen voitti Hanna Jensen lauseella "Isä eli hyvän kuoleman". Jensen oli myös paikalla kertomassa kirjastaan 940 päivää isäni muistina. Tästä haastattelusta kertoo P. S. Rakastan kirjoja -blogin Sara, jonka ihana messuraportti kannattaa käydä lukemassa.

Viime vuonna messuilla jaettiin ensimmäinen Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinto, joka on Aamulehden ja tamperelaisen Tulenkantajat-kirjakaupan yhdessä jakama kirjallisuuspalkinto. Sen tarkoituksena on nostaa esiin kirjoja, joilla olisi mahdollisuuksia menestyä ulkomailla. Palkinto jaetaan edellisvuoden teokselle, jonka käännöstyötä ja vientiä tuetaan erityisesti. Viime vuonna palkinnon voitti Seita Vuorela Karikko-teoksellaan. Palkintoraadin puheenjohtajana ja teoksen kummina oli Sofi Oksanen. Vuorelan kirjalle palkinto onkin toiminut eräänlaisena vipuvartena ja tuonut näkyvyyttä ulkomailla. Vuorela voitti myös Pohjoismaiden lasten- ja nuortenkirjapalkinnon.

Johanna Sinisalo kertoo: Millä eväillä maailmalle? 

Johanna Sinisalo on kansainvälisesti menestynyt kirjailija ja tämänvuotisen kilpailuraadin puheenjohtaja. Hän toimii myös Tulenkantaja-palkinnon voittajan kummina tämän vuoden ajan. Matti Posio kyseli hänen kokemuksistaan kansainvälisistä markkinoista.

Sinisalo latoi ensimmäisenä tosiasioita pöytän: Jos anglosaksisten maiden kirjallisuudesta vain 2 % on käännöskirjallisuutta, millaiset mahdollisuudet sinne on saada suomalaista kirjallisuutta joukkoon mukaan. Sinisalon mielestä pitää erottua jollakin tavalla, eli pitäisi olla häpeämättömän suomalainen ja erottua omaperäisellä, eksoottisella tyylillä. Niinpä hänen mukaansa esimerkiksi Suomi-kummalla olisi mahdollisuuksia menestyä ulkomaillakin, kuten hänen teoksilleen on käynyt.

Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi  -Finlandia-voittajateosta on käännetty usealle kielelle, ja kirjailija kertoi, miltä tuntuu nähdä oma kirjansa esimerkiksi venäjäksi käännettynä, kun ei osaa itse arvioida lopputuloksen laatua. "On kuin näkisi oman lapsensa naamioituneena", hän kuvaili. Kirjailija on kääntäjän ammattitaidon varassa, joten on vain hyvä, jos kääntäjä tarkistaa pieniäkin yksityiskohtia kirjailijalta. Eihän kääntäjä voi tietää alkuperäiskulttuurin yksityiskohtia. Sinisalo kertoi, että esimerkiksi Reino Helismaan Päivänsäde ja menninkäinen -laulun sanat on pitänyt liittää Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan käännöksiin mukaan, vaikka Suomessa ei tarvinnut edes miettiä sellaista, niin tuttu tuo laulu on kaikille suomalaisille.

Jo viime vuonna Sofi Oksanen korosti, että kansainvälisen menestyksen tavoittelussa on etua, jos kirjailijalla on halua ja kykyä lähteä ulkomaille markkinoimaan kirjaa. Sinisalo myötäili tätä ajatusta ja kertoi, että Finlandia-voittovuottaan hän kutsuu edelleen Sirkus Finlandia -vuodeksi, niin paljon kiertelyä ja puhetilaisuuksia siihen liittyi. Jokaisen kirjailijan pitää miettiä, kuinka paljon jakaa itseään kirjan myyntityöhön, koska se aika on pois päätyöltä eli  kirjoittamiselta.

Tulenkantaja-kirjapalkintoehdokkaat ja heidän mietteitään

Vuoden 2014 Tulenkantaja -kirjallisuuspalkintoehdokkaat olivat Kai Ekholm teoksellaan Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava, Katja Kettu teoksellaan Piippuhylly, Leena Krohn teoksellaan Hotel Sapiens, Asko Sahlberg teoksellaan Herodes, Aleksandra Salmela ja Martina Matlovicova teoksellaan Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia sekä Aino ja Ville Tietäväinen teoksellaan Vain pahaa unta. Kaikki ehdokkaat Katja Kettua lukuun ottamatta olivat saapuneet paikalle, ja Aamulehden toimittajat Matti Posio ja Markus Määttänen haastattelivat heitä. (Saran blogissa on ehdokkaista oikein edustavia kuvia. Allekirjoittanut lähti niin täpinöissään kotoa, ettei muistanut ottaa kameraa mukaansa, eikä kännykkäkuvaus kantanut salin etuosaan.)

Slovakialaissyntyinen Alexandra Salmela kertoi käyttäneensä eräänlaista kielisuodatinta kirjoittaessaan Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia -kirjaa. Hän oli käännellyt tekstiä suomesta slovakiaksi ja slovakiasta suomeksi ja arveli, että kirjassa näkyvät molemmat kulttuurit. Hän uskoi, että teos löytää lukijansa, koska lapset ovat lopulta samanlaisia jokapuolella.

Asko Sahlberg oli nähnyt Herodeksen unessaan 10 vuotta sitten. Tai oikeammin hän oli nähnyt unta miehestä, joka istui palatsissa. Oli mennyt jonkin aikaa, ennen kuin Sahlberg tunnisti miehen Herodekseksi. Loppu on historiaa - kirjaimellisesti yli 700 sivun verran. Sahlberg teki minuun vaikutuksen, sillä hän oli yllättäen ainut ehdokas, joka oli lukenut muiden palkintoehdokkaiden teoksia. Hän oli lukenut Katja Ketun Piippuhyllyn ja Leena Krohnin Hotel Sapiensin, sekä omien sanojensa mukaan oman kirjansa hyvin pintapuolisesti, kun taas muut kirjailijat myönsivät, etteivät olleet lukeneet ainoatakaan ehdokaskirjaa. Sahlberg kertoi yleisölle myös Katja Ketun terveiset.

Sitten olikin vuorossa  Leena Krohn, joka oli oma suosikkini voittajaksi. Niin paljon kuin rakastankin Sahlbergin Herodesta, Krohnin Hotel Sapiens on vienyt sieluni. Krohnin olemus on hyvin vaatimaton ja hänen puheensa niin viisasta, että voisin kuunnella häntä vaikka kuinka kauan. Hänen teoksiaan on käännetty jonkin verran, mutta kirjailija kertoi, että niitä on käännetty siten, että yksittäinen innokas kääntäjä on ottanut yhteyttä ja ilmaissut halunsa kääntäää kirjan. Krohn kieltäytyykin puhumasta mistään kääntäjäkoneistosta, vaan yksittäisistä ihmisistä, jotka voivat muuttaa historiaa.

Lisäksi Krohn muistutti, että suuren lukijamäärän hankkiminen ja kansainvälisen menestyksen saavuttaminen ei ole tärkeintä - onhan suomen kirjallisuudella ja kielellä itseisarvo!

Kai Ekholm, kansalliskirjaston johtaja, oli sympaattinen ja hauska mies - ei todellakaan mikään kuivakka virkamies, kuten voisi ehkä ammatin perusteella luulla. (Tosin kirjabloggaajan mielestä kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajan virkaa jännittävämpää ammattia tuskin voi olla.) Hänen teoksensa Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava on kuulema dekkari, jonka juoni kiertyy kirjoihin - haluaisin lukea sen heti. Markus Määttänen vertasi sen juonta jopa Dan Brownin mutkikkaisiin juoniin, mutta kertoi, että kirjassa on persoonallista huumoria. Itseironinen Ekholm kertoi kuulleensa jo monelta taholta ohjeita, miten kirja olisi pitänyt kirjoittaa. Hän oli periaatteessa sitä mieltä, että on ihan hullua kirjoittaa, jos maailmassa ilmestyy 3,5 miljoonaa kirjaa vuosittain ja haluaa teoksensa siihen soppaan. Kaikki kirjallisuus on välttämättä myös kierrätystavaraa, eli tuttujen tarinoiden uudelleen kirjoittamista. Kaikesta huolimatta Ekholm totesi, että luovuus on kuitenkin niin mahtava olotila, ja jos siihen virkamies pystyy, niin sehän on hienoa.

Lopuksi Ville Tietäväinen kertoi Vain pahaa unta -kirjan ideasta ja rakenteesta sekä sen valmistumisesta. Tietäväisen Aino-tytär oli ruvennut kertomaan uniaan isälle, koska isän mukaan painajainen ei enää pelota, kun sen kertoo. Isä kirjoitti unet muistiin ja alun perin olikin tarkoitus tehdä niistä kirja vain lähipiirille, mutta lopputuloshan nousi myös Finlandia Junior -ehdokkaaksi.

Ja palkinnon voittavat Aino ja Ville Tietäväinen teoksellaan Vain pahaa unta

Palkintoraadin puheenjohtaja Johanna Sinisalo julkisti voittajan, Aino ja Ville Tietäväisen teoksen Vain pahaa unta, ja kehui kirjan ansioksi erityisesti sitä, että mitään vastaavaa ei ole maailmalla tullut vastaan. Palkintosumma on 5000 euroa, joka 8-vuotiaan Ainon mielestä jaetaan tasan kahtia. Toivon kirjalle menestystä maailmalla!

Kirjabloggaajan unelmailtapäivä huipentui palkinnonjaon jälkeen kirjailijoiden omistuskirjoituksiin. Ne ovat nyt tallessa kirjahyllyssä, ja jos tulette kylään, niin esittelen ne teille jokikisen aivan varmasti. Mutta kerron tässä siitä suloisimmasta: Ostin tilaisuudesta voittajateoksen ja sain siihen lapsilleni osoitetun omistuskirjoituksen sekä isältä että tyttäreltä. Aino Tietäväisen kauniisti piirtämät sydämet ilahduttivat erityisesti, ja niitä on ihailtu täällä kotona. Kirja on luettu jo kolmeen kertaan, ja kun nyt aloitan blogissani Lastenkirjaviikon, jonka haastajana on Sininen keskitie -blogin Bleue, voitte olla varmoja, että Vain pahaa unta tulee esitellyksi lähipäivänä.

Kiitän järjestäjiä ja kirjailijoita hienosta, lämpimästä ja innostuneesta tunnelmasta! Ja sitten vaan odottamaan ensi vuoden Vihtorin kirjaston kirjamessuja!

Se om moro!