Sivut

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa

Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa, 2012
Teksti: Pirjo Aaltonen
Valokuvat: Anne Hämäläinen
Kollaasit ja ulkoasu: Sanni Seppo
Kustantaja: Into
Sivuja: 77
Mistä sain kirjan: oma ostos






Kohtaaminen kirjassa


--
Mutta kellot tikittävät, kevät vaihtuu toiseen, 
taivas punertuu, kaupunkien nimet muuttuvat,
ei ole enää tapahtumain todistajia,
ei ole kenen kanssa itkeä ja muistaa, 
ja hitaasti varjot poistuvat luotamme, 
me emme enää kutsu niitä takaisin, 
niiden paluu pelottaisi meitä.
--

Tapasin Anna Ahmatovan (1889 - 1966) vasta tänä talvena. Toki olin kuullut hänen nimensä aikaisemminkin venäläisrunoilijoiden listoilla, mutta koska venäläinen kirjallisuus on minulle tarkoittanut miesten kirjoittamia klassikoita, Dostojevskin, Tolstoin, Gogolin tai Tšehovin teoksia, en ole aikaisemmin kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Ahmatovan elämän jälkeen kellot ovat tikittäneet jo kauan, keväät ovat vaihtuneet ja Leningrad on taas Pietari. Ja vasta tänä talvena tapasin hänet.

Ensimmäisen kerran tapasin Anna Ahmatovan Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme -kirjassa. Se kertoo venäläisestä runoilijasta, Marina Tšvetajevasta, ja siinä Anna Ahmatova mainitaan Tšvetajevan sielunsisarena ja aikalaisena. Ja koska Marina Tšvetajevan ja hänen tyttärensä kohtalo avasi silmäni kirjalijoiden kohtalolle Neuvostoliitossa, halusin tietää lisää - miten kävi Anna Ahmatovan?

Ystäväni lainasi minulle Jelena Kuzminan teoksen Anna Ahmatova koditon. Ahmatovan runoja on kirjassa paljon, ja ne puhuivat minulle suoraan - ne kertoivat kirjailijan elämän. Ahmatovan tyyli, toteava ja kirkas akmeistien tyyli, on selkeää luettavaa, runoutena ehdotonta ja terävää, konstailematonta. Runoissa avautuivat eteeni Venäjän historia ja yksityisen ihmisen surut, rakkaudet, toivo ja rukoukset. Marja-Leena Mikkolan suomennokset häikäisevät lukijan.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Ahmatova kirjoitti runon nimeltä Rukous:

Anna sairauden katkerat vuodet,
tukahduttava helle, unettomuus,
ota lapseni, rakastettuni
ja laulun salainen lahja - 
näännyttävien päivien jälkeen
polvistun, rukoilen Sinua:
poista pimeä pilvi Venäjän yltä,
muuta se valoksi, kunnian säteiksi.

Voisiko ajankohtaisempaa runoa olla näinä päivinä, kun sodan uhka Venäjällä on taas todellinen! Kaksi maailmansotaa, vallankumous, Leningradin piiritys, Stalinin vainot - tämän kaiken kokenut sukupolvi ei ole enää itkemässä ja muistamassa elämäänsä. Mutta runot ovat, ja niissä on muisti, joka kurottaa meidän aikaamme.

Nyt minulla on käsissäni kolmen suomalaisnaisen, Pirjo Aaltosen, Anne Hämäläisen ja Sanni Sepon taideteos, Anna Ahmatova Fontankan talossa. Tässä kirjassa on paikka, Fontankan talo, jossa kohtaan runoilijan kolmannen kerran. Fontankan talo on Seremetevin kreivisuvun palatsi Fontankajoen varrella Pietarissa, osoitteessa Liteinyi 53. Ahmatova asui siellä kahteen otteeseen, yhteensä yli kolmekymmentä vuotta. Rakennuksessa on nykyään Anna Ahmatova -museo. Ehkä seuraavan kerran tapaan runoilijan siellä.

Fontankan talo esineineen ja valokuvineen, Ahmatova niiden keskellä tai heijastumana taustalla, yksityiskohtina kampa, peili, kauniit tapetit, valot, varjot - elämästä on jäänyt jälkiä. Huoneistossa oli paljon asukkaita, ja kirja tavoittaa ahtaan arjenkin, jota komunalkassa elettiin. Valokuvien ihmiset ja heidän suhteensa ja kohtalonsa tulevat lähelle, teksti ja kollaasitt punoutuvat yhtenäiseksi tarinaksi. Koska olen juuri lukenut Ahmatovan elämäkerran, kirjassa ei ollut minulle varsinaisesti uutta tietoa, mutta tämän kirjan tehtävä onkin toinen. Se on kunnianosoitus Anna Ahmatovalle.

Vallankumouksen jälkeen Ahmatova suljettiin kirjallisten piirien ulkopuolelle, koska hänen runonsa olivat neuvostokirjallisuuteen sopimattomia, liian uskonnollisia ja vanhanaikaisia. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että hänen teoksiaan ei julkaistu, laulun salainen lahja tukahdutettiin. Taiteilija eli tekemällä käännöstöitä. Neuvostoajan kirjailijoiden elämä oli koko ajan veitsenterällä. Väärät mielipiteet saattoivat koitua kuolemaksi, sananvapautta ei ollut. Kuten Pirjo Aaltonen kirjoittaa, Ahmatovan Rukous toteutui hänen elämässään.

Kirjan viimeiseltä aukeamalta löysin hennon kirjoituksen: Free Pussy Riot. Aluksi en oikein ymmärtänyt, mitä huomasin. Teksti on kuin osa seinäpaperin kuviota, niin että sen voisi yhtä hyvin olla huomaamatta. Mutta siinä se joka tapauksessa on, kuten ovat nykyisin olemassa ne runot, joita Ahmatova kirjoitti, kuljetti käsilaukussaan, pyysi ystäviään opettelemaan ulkoa ja sitten poltti. Ne olivat liian vaarallisia. Mutta ne olivat ja ovat olemassa, koska joku uskalsi ne ajatella ja joku uskalsi ne muistaa.



Sain viime viikolla valtakunnallisen Lukuviikon kunniaksi haasteen Opuscolon Valkoiselta kirahvilta. Hän haastoi minut kirjoittamaan jostain tärkeästä kirjallisuuden hahmosta Lukuviikon teemalla Kohtaaminen kirjassa. Kiitän haasteesta!

Kirjaan ovat ihastuneet myös Jaana, Valkoinen kirahvi, MarikaOksa, MariaSusa ja Leena Lumi.

20 kommenttia:

  1. Oi tätä ihanuutta! Parempaa kohtaamista ei voi olla♥ Vei juuri lukijani minulle lähettämän minulle aivan uuden Ahmatova runon Lumikarpalooni. Tiadan tuoda sen Lumiinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Aion kohta noutaa kirjastosta erään Anna Ahmatova kirjan, Mitä enemmän Ahmatovaa lukee, sen enemmän se vie. Pelon kirjassa tosiaankin kävi ilmi, että naiset olivat ystäviä, vaikka hyvinkin erihenkisiä, mutta silti. Marina oli näkijä, ja tajusi, mitä tulemassa on. Annasta tuli tapahtumien todistaja ja salattuihin viesteihin kirjaaja. Pikkulintuset lauloivat, että Mikkola suomentaisi Tšvetajevaa...

      Poista
    2. Ahmatovan runoista ei jotenkin saa tarpeekseen. Niitä lukee uudelleen ja uudelleen ja ne vain kirkastuvat, ovat vaan niin todellisia. Ymmärrän niin hyvin innostuksesi Ahmatovasta. Ja nyt kun saat vielä SEN kirjan käsiisi, niin arvaan, että elämäsi menee melkein sekaisin - ainakin minulla meni. Koko Ahmatovan elämä oli taistelua, vaikka runoilijauran alku näytti niin lupaavalta. Onneksi historia on nostanut hänet arvoonsa.

      Odotan Tsvetajeva-suomennoksia ja haluaisin Ahmatovan Kootut runot omakseni, mutta ne on loppuunmyyty. Onneksi elämäkerrassa ja tässä niitä on melko paljon. Kohtaamisia - niitä tarvitaan. <3

      Poista
    3. PS. Minä sain Ahmatovan Valitut runot Adlibrikselta. Siis tilasin sieltä.

      Poista
    4. Kiitos vinkistä, Leena! Yritän etsiä sieltäkin.

      Poista
  2. Lainasin Ahmatovaa tällä viikolla. Kyseessä olisikin minulle ensimmäinen Ahmatovan runokokoelma :). Olipa ihana lukea tämä postaus ennalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varo vain, Ahmatova vie mennessään! Suosittelen Kuzminan elämäkertaa - siinä runot selittyvät elämällä.

      Poista
  3. Tämä on ihana kirja! Lainasin kirjan ensin kirjastosta, mutta sitten ostin sen omaksi, sillä haluan palata Fontankan taloon aika ajoin. Ja Anna Ahmatova, koditon on lukulistalla myös; pitää muistaa varata se toisesta kirjastosta, kun aiempien lainojen pino vähän madaltuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletkos sinäkin blogannut tämän? Riennän tutkimaan asiaa ja linkitän oitis!

      Minäkin halusin tämän omakseni, ja arvaa haluaisinko elämäkerran myös omakseni, mutta sitä ei näytä pyörivän missään. Olisiko uusintapainoksen aika? Kootut runotkin on loppuunmyyty. Ahmatova on taas niin ajankohtainen.

      Poista
  4. Tämä oli jotenkin syvästi pakahduttava ja koskettava kirjoitus - kiitos tästä ystäväni! <3 Minäkin lähestyn Ahmatovaa, sillä olen viime aikoina törmännyt häneen niin monesti (muun muassa Dovlatovin ja Brodskyn kanssa), mutta me emme ole vielä aivan kohdanneet. Odotan kovasti.

    Ja voi noita runoja. Niiden kauneus ja ajankohtaisuus vetävät hiljaiseksi.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista, ystäväni! <3 Yhtä hyvin Marina Tšvetajeva olisi voinut olla minulle tämän talven tärkein tapaamiseni, kun silmien avaamisesta on kyse. Riikka Pelon kirja oli niin voimakas lukukokemus. Odotan Tšvetajevan runojen suomennoksia.

      Ahmatovalla on paljon koskettavia runoja, jotka kertovat suoraan hänen sukupolvensa kärsimyksistä. Ikävä kyllä sananvapaus ei edelleenkään ole itsestäänselvyys maailman joka kolkassa, ei Venäjälläkään. Siksikin pitää lukea näiden rohkeiden naisten sanoja.

      Poista
  5. Minunkin tajuntaani Ahmatova ilmestyi suuremmalla voimalla oikeastaan vasta viime talvena, toki nimen tunsin, mutta... Tämä kirja täytyy lukea, kiitos hienosta bloggausestasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi lue ihmeessä tämä! Ahmatovan Valitut runot on nyt etsinnässä, sillä haluaisin sen omakseni. Onneksi näissä elämäkerrallisissa teoksissakin on paljon runoja.

      Poista
  6. Voi, tämä oli aivan mennyt ohitseni! Ihana kirjoitus ja kertakaikkisen huikea kirja!
    Todellinen kohtaaminen, joka jättää jäljet koko elämäksi. Kirja, joka kulkee rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista, Valkoinen kirahvi! Kiitos myös haasteesta, joka inspiroi ajattelemaan ja on tuottanut monia hienoja tekstejä blogeihin.
      Anna Ahmatova tuli tänä talvena tietoisuuteeni, ja tämä kirja vain vahvisti tuttavuutta

      Poista
  7. Olen iloinen siitä, että Anne Hämäläisen, Sanni Sepon ja minun yhteinen kirja Anna Ahmatovasta on löytänyt lukijansa. Marja-Leena Mikkolan suomennosvalikoima Ahmatovan runoja on ollut pitkään loppuun myyty. Kustantajaa pitäisi varmaan painostaa, että se ottaisi uuden painoksen edes pehmeäkantisena. Meidänkin kirjamme on jo myyty loppuun. Terveisin Pirjo Aaltonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Pirjo! Toivoisin kirjallenne paljon lisää lukijoita!

      Olen etsinyt Ahmatovan runoja omakseni, mutta täytynee kääntyä kustantajan puoleen. Tovottavasti myös teidän kirjastanne otetaan lisäpainoksia. Ahmatovan runot ja elämä ovat ihmeellisiä, eikä niitä saisi unohtaa.

      Poista
  8. Ostin tämän kauniin kirjan tänään Vihtorin kirjastosta, 2. painos vuodelta 2015.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuinen into olisi käydä Ahmatovaa tapaamassa Fontankan talossa. Kirja on hieno, mutta niin ovat Ahmatovan runotkin.

      Poista

Kiitos kommentista!