Meri Kuusisto: Amerikkalainen

Meri Kuusisto: Amerikkalainen, 2014, sähkökirjalaitos
Kustantaja: Otava
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 239
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta





Vedin laukustani paperipussin, jonka läpi kanelin ja sokerin tuoksu tunki. Vedin pääni kokoisen puustin ulos ja mursin sen. Siihen ei sanoja tarvittu. Söimme puolikkaamme hiljaisuudessa. (S.68.)

Meri Kuusiston  Amerikkalainen on erikoinen tarina erikoisesta ystävyydestä. On olemassa nuori, vihainen nainen, Susette. Ja on olemassa keski-ikäinen sairaseläkeläinen, Hermanni. Heitähän on oikeastikin.

Mutta Kuusiston luomia hahmoja on vaikea saada silmistään. Susette nimittäin raahaa mukanaan amerikalaista jalkapalloa, jonka hän löytää pesulasta ja johon hän kiintyy päätä pahkaa. Hermanni puolestaan asuu katolla. Olkaa hyvät, ja katsokaa yksinäisiä ihmisiä!

Tunteista on vaikea puhua. Lapsuuden kokemukset pitää kantaa mukanaan. Läheisyys voi haavoittaa. Mutta onneksi löytyy suomalaisia keinoja, joilla rakentaa ystävyyttä: kahvihetket ja Seura-lehti. Eipä aikaakaan, kun lähdetään viettämään yhteistä lomaa maalle, Orivedelle: amerikkalainen jalkapallo vaipoissaan, päähenkilöt traumoissaan.

Kuusiston tekstiä on ilo lukea, vaikka nämä elämäntarinat eivät naurata. Kirjailija kääntää sanajärjestystä, rikkoo virkerakennetta ja luo kielikuvia ja uusia sanoja - kirjan kieli on yhtä säröillä kuin päähenkilöt. Lukijana tunnen pientä epämukavuutta, koko ajan vähän hiertää. Mutta se tekee vain terää: Sukka lumistui; Olin erikoistunut tarjoamaan sitä, mitä asiakkaat eivät halunneet; Vein lasin nenän alle ja toivoin valkeutta esiin; Siellä kävin kiinni kyljykseen. Granströmiin. Rauhalliseen ja tyylikkääseen tutkijaan, joka oli urheillut itsensä laihaksi ja henkisesti jäykäksi. 

Aluksi en ollut asetelmasta aivan vakuuttunut. Henkilöt tuntuivat tehdyiltä ja heidän toimintansa aivan kummalliselta. Kumpaankaan päähenkilöön en pystynyt samastumaan. Silti en tiedä, johtuiko se ravisuttavasta kielenkäytöstä vai tyyppien vilpittömyydestä, mutta kohtapa kääntelin sivuja melkoista ahmintatahtia. Halusin tietää, miten tämän ystävyyden käy.

Blogeissa Kuusistoa on verrattu Mikko Rimmiseen. Rimmiseltä olen lukenut vain Nenäpäivän, joten voin verrata vain siihen, ja kieltämättä yhtäläisyyksiä on aika paljon. Sekä Nenäpäivä että Amerikkalainen kertovat yksinäisistä ihmisistä, heistä, jotka unohdetaan. Rimmisen Irmaan verrattuna Kuusiston henkilöt ovat raadollisempia - ja jos mahdollista - vielä yksinäisempiä ja jo nuorena valmiita syrjäytymään. Rimmisen kerrontatahti on myös hitaampaa kuin Kuusistolla, vaikka molemmat kirjailijat harrastavat riemukasta kielellistä akrobatiaa.

Blogeissa on myös huomattu, että Amerikkalaisesta tulee nuoren naisen kasvutarina, vaikkakin epäsovinnainen sellainen. Jos nukkeleikit ovat jääneet aikanaan leikkimättä, on hyvä harjoitella vaikkapa amerikkalaisella jalkapallolla - sitä hoivaamista ja sitä tunteista puhumista. Ja kyllä tästä (pallo)nukkeleikistä saadaankin paljon irti: en varmaan koskaan unohda Suseten yritystä ilmaista tunteensa "lapselleen". (Jos haluatte tietää, miten hyvin amerikkalainen jalkapallo istuu vauvan vaippoihin, eikä teillä ole palloa eikä vaippoja, niin käykääpä vilkaisemassa Meri Kuusiston haastattelu Ylen Aamu-tv:ssä.)

Kokonaisuutena Amerikkalainen on oikein onnistunut romaani. Kerronta on värikästä, eikä kirjassa ole tylsää hetkeä. Lopulta henkilöiden elämäkin tuli hyvin läheiseksi. Kirjaa voi suositella kaikille vinon huumorin ystäville, mutta myös henkilökuvauksesta nauttiville! Lukijalle saattaa myös tulla pakonomainen tarve lievittää vastaantulijoien mahdollista yksinäisyyttä. Kahvikupillisella voi parantaa jo melkoisesti maailmaa.

(Amerikkalainen oli minulla e-kirjana lainassa kirjastosta, joten en saanut kirjasta kansikuvaa. Yritin päästä tunnelmaan pienellä rekvisiitalla, jota kotoa löytyy. Kattotunelmia kuvasin toisen kerroksen tasolta. Perspektiivi muuttui jo yhden kerroksen nousulla, joten voin vähän kuvitella Hermannin asumisoloja 7-kerroksisen talon katolla. Huimaa.)

Amerikkalainen on luettu myös blogeissa Järjellä ja tunteella, Annelin kirjat, Lukuneuvoja, Kulttuuripohdintoja ja Lukutoukan kulttuuriblogi.