Alkuteos: Noah Barleywater Runs away, 2010
Suomentaja: Laura Beck
Kuvittaja: Oliver Jeffers
Kustantaja:Bazar
Kansi: Oliver Jeffers
Sivuja: 223
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
John Boyne lienee yksi tunnetuimmista irlantilaisista nykykirjailijoista. Häneltä on viime vuosina suomennettu teos jos toinenkin, muun muassa sellainen megahitti kuin Poika raidallisessa pyjamassa, jota en ole pystynyt aiheensa takia lukemaan.
Kun sitten sain vinkin, että Boynelta on ilmestynyt myös lastenkirja, ajattelin tutustua sen kautta kirjailijan tuotantoon. Koska kirjan päähenkilö on kahdeksanvuotias, se sopisi oikein hyvin iltalukemiseksi samanikäisille lapsilleni.
Tavallaan kirja olikin toimiva, tavallaan ei. Alkupuoli sujui vähän väkisin. En syttynyt millekään kirjassa. Kerronta oli hidasta. Teos tuntui omituiselta sekoitukselta oikeaa maailmaa ja sen huolia ja satumaailman puhuvia eläimiä ja liikkuvia ovia. Kuulijakuntakin painosti Harry Potterin tai Akujen pariin.
Kaiken lisäksi kirjassa jaariteltiin. Juoni eteni teennäisen dialogin varassa sivutolkulla. Ja kuvitus oli tylsää. (Taas kiittelen suomalaisten kuvittajien mielikuvitusta ja taituruutta.) Vähän niin kuin tunnollisuudesta jatkoimme lukemista, ja yhtäkkiä kuulijat olivat koukussa. He nimittäin havahtuivat Nooan kotiolojen salaisuuteen ja halusivat tietää, miten käy. Pisteet heille empatiakyvystä.
Tässä vaiheessa kuulijat riistivät kirjan itselleen luettavaksi ja minä luovutin sen heille ilomielin, sillä kirja oli monella tapaa puiseva. Lapset siis syttyivät kuin syttyivätkin tarinalle ja ahmivat kirjan loppuun. Vasta muutaman viikon tauon jälkeen jaksoin itse tarttua vielä kirjaan, ja kieltämättä loppu pelasti paljon. Se sitoo teoksen satujen perinteeseen (mutta edelleenkään en ole varma, tuliko pelastus liian myöhään).
Lopulta jäin kaipaamaan tiivistämistä, räväkkyyttä, huumoria, vauhtia (vaikka kirjassa juostaankin lujaa) ja aitoutta. Ehkä kaikkea sitä, mihin suomalaisessa lastenkirjallisuudessa olen tottunut.
Koska olen viime kuukausina etsinyt käsiini erityisesti irlantilaistaista kirjallisuutta, olen lukenut myös muutamia irlantilaisia lastenkirjoja. Chris Haughtonin kuvakirjat Voi sinua, Sulo ja Ihan hukassa ihastuttivat vilpittömyydellään ja Roddy Doylen Hihittäjähoito ja Rover pelastaa joulun ihastuttivat hulluudellaan. Boynesta ei tullut suosikkiani tämän teoksen perusteella, mutta Kuudes mies tuossa kirjapinossa odottaisi lukijaa. Voi olla, että siihen vielä tartunkin.
Lopulta on kuitenkin pakko siteerata dialogista riemastuttava ote. Sen myötä lähetän terveiset lukupiiriläisille, joiden kanssa luin viime vuonna skottikirjallisuutta ja tänä vuonna irkkukirjallisuutta - ehkä maailman älykkäintä kirjallisuutta:
" - -Mutta he päättivät ettei Skotlanti ole sittenkään prinssille hyvä opiskelupaikka."
"Ei hyvä opiskelupaikka?" kuningas karjui. "Mutta skotlantilaisethan ovat maailman toiseksi älykkäimpiä ihmisiä, heti irlantilaisten jälkeen." (S. 133 - 135.)
Nooa Notkoniittyä on pääasiassa kehuttu blogeissa: Tarinoiden taikaa, Lumiomena, Kirjakirppu, Kirjojen keskellä ja Kujerruksia. Lastenkirjahyllyssä on esitelty kirjan kuvitusta ja kritisoitu kirjan kliseisyyttä, vaikka kiitettävääkin oli löytynyt.
Minä pidin tästä enemmän kuin Boynen uudemmasta lastenkirjasta, joka sekin on mielestäni mainio, mutta ei niin anarkistinen kuin voisi (siinä siis poika leijuu pois kotoaan). Nooa Notkoniityltä en tietenkään anarkistisuutta hakenutkaan. ;) Koin kirjan koskettavana ja sujuvasti, joskaan ei kovin omaperäisesti kirjoitettuna.
VastaaPoistaEhkä jäin juuri odottamaan jotain omaperäistä tai yllättävää. Aikuisena aavistin kotiolot jo kirjan alussa, lapset heräsivät todellisuuteen vasta kirjan lopussa, joten kirja toimi heille paremmin. Harmitti, etten itse päässyt kirjan maailmaan mukaan.
PoistaMainio tuo sitaatti. :D Tätä kirjaa en ole lukenut (enkä tuota Katjan mainitsemaa uutuuttakaan, Leijuvaa poikaa), mutta kolme aikuistenromaania kylläkin (Pojan raidallisessa pyjamassa - joka minusta on siis todellakin aikuisten kirja! -, Tarkoin vartioidun talon ja Kuudennen miehen). Noista kaikista olen pitänyt paljon. Kokeile sitä Kuudetta miestä! Se on osin myös ennalta-arvattava ja vähän yksioikoinen, mutta samalla hieno ja koskettava tarina, joka jättää vahvan jälkimaun ja herättää paljon ajatuksia. Boyne on myös mielestäni oikein hyvä tarinankertoja, vaikka kieli onkin melko simppeliä.
VastaaPoistaKuudes mies jää ilman muuta kirjapinooni, sen verran sitä on kehuttu ja luulen, että Boynen aikuisten kirjoja kannattaa yrittää. Ennalta-arvattavuus ei haittaa, jos tarina on kerrottu hyvin. Sitä paitsi, siitä tulisi yksi kirja lisää Ihminen sodassa -haasteeseen... Kerään myös rohkeutta Poika raidallisessa pyjamassa -kirjaa varten.
PoistaIrlantilaiskirjailijat ovat jääneet minulta ihan liian vähälle huomiolle. Onneksi sinä pidät lukijasi ajantasalla heidän suhteensa :)
VastaaPoistaIrlanti-teema on ollut melkoinen ilo. Vielä tuossa on monta kirjaa pinossa, mutta luulen, etten kaikkia ehdikään lukea ennen matkaa. Suosittelen irkkunobelisteja!
PoistaPoika raidallisessa pyjamassa on todella hieno kirja. Kannattaa uskaltautua sen pariin, vaikka aihe onkin rankka ja ahdistava(hko).
VastaaPoistaEhkä jonain päivänä saan kerättyä rohkeutta tarttua siihen. Toivottavasti se on tyyliltään hiukan erilainen kuin tämä.
PoistaHitaasta alusta olen ehdottoman samaa mieltä. Lopuksi olin näemmä tähän ihastunut, mutta täytyy myöntää että kirja ei jättänyt kovin pysyvää jälkeä sillä muistan sen enää vain hämärästi. Lopusta pidin joka tapauksessa paljon enemmän. Mukavaa, että tämä iski lapsilukijoillekin, minä ajattelin tätä kuitenkin loppujen lopuksi vähän enemmän aikuisten satuna.
VastaaPoistaLoppu oli vähän vauhdikkaampi ja siellä oli se yllätyskin. Ehkä tämä olisi aikuisille sopiva, enkä osannut ajatella tätä sellaisena, vaan odotin menoa ja meininkiä suomalaiseen tyyliin. Lapsilukijat pitivät tästä lopulta enemmän
Poista