Sivut

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Rudyard Kipling: Kertomuksia Intian ylängöiltä ja laaksoista

Rudyard Kipling: Kertomuksia Intian ylängöiltä ja laaksoista, 1893
Alkuteos: tarinat on todennäköisesti koottu eri teoksista (esim. Plain tales from the Hills, 1888)
Suomentaja: Aino Malmberg
Kustantaja: Otava
Sivuja: 107
Mistä sain kirjan: Project Gutenbergin ilmainen sähkökirja




Joken kirjanurkan 14 nobelistia -haaste on tuonut eteeni kiinnostavia teoksia, sillä otin tavoitteekseni, että luen eri nobelistien kirjoja, enkä yhtään saman kirjailijan teosta. Näin saisin haasteen kautta luettua uusia, itselleni ennestään tuntemattomien kirjailijoiden teoksia.

Rudyard Kiplingin (1865 - 1936) Kertomuksia Intian ylängöiltä ja laaksoista oli kesän lukumaratonkirjojani. Se valikoitui luettavaksi monesta syystä, eikä Joken haaste ollut ainut syy. Latasin nimittäin maratonkirjani nyt sähkökirjoina uudelle lukulaitteelleni, koska maratoonasin mökillä, enkä halunnut raahata isoa kirjapinoa mukanani. Projekti Gutenbergin ilmaiset sähkökirjat sisälsivät yllättäen aika monen nobelistin teoksia, joten tartuin niihin. Valikoin lyhyimpiä kirjoja luettavakseni, koska maratonin ajan pitää pysyä hyvä lukuvire yllä - ja minulla se pysyy parhaiten, kun vaihtelen luettavaa.

Rudyard Kiplingin tunnetuin teos on Viidakkokirja, joka sijoittuu Intian viidakkoon. Kiplingin novellikokoelma johdatteli myös nimensä mukaisesti Intiaan,1800-luvulle, Britannian suurvallan kulta-aikaan. Kertomukset ovat siirtomaaherruuden värittämiä tarinoita ja sattumuksia, joiden päähenkilöt ovat suurimmaksi osaksi brittejä. Vain muutama alkuperäisintialainen pääsee tarkan kuvauksen kohteeksi.

Kipling on britti, joka syntyi Intiassa. Hänestä tuli arvostettu lehtimies ja maailmanmatkaaja, joka sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1907. Kirjailija kaipasi koko elämänsä takaisin synnyinmaahansa ja hänen tunnetuin tuotantonsa kertookin juuri Intiasta. Polittisilta näkemyksiltään Kipling oli konservatiivinen ja näissäkin teksteissä on jäänteitä rotuajattelusta, joka puistattaa 150 vuotta myöhemmin. Mutta on niissä myös luettavissa aito rakkaus tuohon eksoottiseen maahan.

Kertomuksia Intian ylängöiltä ja laaksoista on paikoin kuin paljastuskirja, jossa brittien seurapiirien salaisuudet tuodaan julki. Intialaiset rakastajattaret ja brittien keskinäiset syrjähypyt tuntuvat olleen yleisiä, ja Kipling ottaa tarinoista kaiken irti. Voisin kuvitella, että emämaassa on mietitty, kuka kukin on, ja ehkäpä on tunnistettukin avainhenkilöitä.

Mutta jotenkin tämä nobelisti tekee paljastuksensa tyylillä. Hän ei sorru ylidramaattisuuteen tai brutaaleihin yksityiskohtiin, vaan kertoo tarinansa lämpimästi ja melkoisella huumorilla höystettynä. Tarinoinnissa on myötätuntoa ja kertomisen iloa.

Löysin montakin suosikkinovellia näiden 15 kertomuksen joukosta. Kokoelma alkaa tarinoista pisimmällä ja kauneimmalla, nimeltään Ilman kirkon siunausta. Siinä brittiläinen virkamies ostaa itselleen salaisen rakastajattaren, vain 15-vuotiaan Ameeran. Suhteesta kasvaa onnellinen, suuri rakkaustarina, jota luin henkeäni pidättäen ja liikuttuneena. Näin siitäkin huolimatta, että alkuasetelma on kammottava ja tytön äiti on varsinainen noita-akka. Kokoelma sisältää muitakin epäsäätyisiä rakkaustarinoita, joissa intialaisnaisten suhteet brittimiehiin on kuvattu tuhoisiksi. Mutta eivätpä brittien keskinäisetkään romanssit ole ruusuilla tanssimista, vaan kolmiodraamoja ja raastavia kohtaloita riittää.

Nuoren sotilaan kohtalo novellissa Mennyttä kalua jäi melko hurjana mieleen. Kipling luetteleekin tarinassaan pitkän listan ironissävytteisiä ohjeita brittisotilaille ja virkamiehille: Intia on veltto maa, jossa kaikki ihmiset työskentelevät epätäydellisillä koneilla ja kaikkein viisainta on, ettei katsele ketään eikä mitään vakavalta kannalta, vaan koettaa pyrkiä niin pian kuin suinkin johonkin toiseen paikkaan, jossa huvi on huvia ja hyvä maine jonkin arvoinen (s.67).

Aikakauden ilmiöihin kuuluu tietysti myös lähetystyö. Sen vaikeuksia ja turhuutta Kipling kuvaa hersyvän hauskasti novellissa Dungaran tuomio. Lähetystyöntekijöiden tehtävän hän kuvaa yksinäiseksi ja vaaralliseksi työksi Intian viidakossa, jossa kutsumuksen toteuttamisen tulokset ovat olemattomat: Valkosen miehen urhoollisuus, erehdys, epäilys, epätoivo eikä itsensäkieltämys ole minkään arvoista verraten siihen, että joku puoli-inhimillinen sielu on pelastettu haaveellisesta uskostaan puuhaltioihin, vuoren peikkoihin ja virtamörköihin (s. 38).

Erityisen taitavasti Kipling tavoittaa pienen pojan tuntoja ja tekemisiä novelissa Wee Willie Winkie. Urhoollinen brittipoika sai täydet sympatiani, ja voisin kuvitella, että Kiplingin lapsikuvaukset vetävät vertoja Teuvo Pakkalan tyylille. Niitä lukisin mielelläni lisääkin, sillä ne ovat ehkä kestäneet aikaa paremmin kuin rotuajattelun värittämät aikalaiskuvaukset.

Kiplingin tarinoiden perusteella elämä Intiassa 1800-luvulla oli kuumaa ja arvaamatonta. Oli vaurautta ja huvia, mutta myös köyhyyttä ja koleraa. Vastakohtaisuuksia ja värikkäitä tapahtumia riitti. Lukumaratonkirjaksi tarinat sopivat vallan mainiosti, sillä hyytävän kylmästä juhannussäästä oli mukava vierailla jossain aivan muualla. Mitään huikaisevaa lukukokemusta tästä ei syntynyt, mutta varsin tyytyväinen lukija kyllä olin. Oman aikansa ja ajattelutapansa edustajana Kipling oli valaiseva. Tunnen lukeneeni hyvin brittiläistä kirjallisuutta.

Aino Malmbergin suomennos on välillä turhan kirjaimellista. Muutamat sanonnat oli käännetty niin sekavasti, että ajatus katosi. Brittikulttuuri saati Intian eksoottisuudet ovat varmastikin olleet suomentajalle vieraita. Tarinoiden tunnelma ja huumori välittyvät kuitenkin taidokkaasti. Vanhan kirjan lukeminen juuri vanhana suomennoksena on herkullinen kokemus, osa lukunautintoa.

Sähkökirjalaitokseen oli jäänyt turhan monia kirjoitusvirheitä, jotka eivät voi olla pelkästään vanhan suomennoksen syytä. Paikoin niitä oli häiritsevän paljon, mutta toisaalta - kuten Kiplingkin opettaa - Intiassa täytyy olla suurpiirteinen!

12 kommenttia:

  1. Minulla on sama sääntö Jokken lukuhaasteessa, eli pyrin lukemaan vain yhden kirjan eri Nobelisteilta. Viidakkokirja on lukulistalla, jos vain ehdin. Aluksi ajattelin lukea vain naisnobelistit läpi, sillä heitä on vain 13, mikä minusta on suuri vääryys. Tämä haaste on siitäkin syystä opettavainen minulle, että olen lukenut monesta nobelistista heidän elämästään. Selma Lagerlöf ja norjalainen naisnobelisti (musta aukko) antoivat kultaiset Nobel-mitalinsa Suomen valtiolle sodan jälkeen jälleenrakennustyöhön (en muista tarkkaa syytä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joken haaste on yleissivistävä, sillä uusia kirjailijoita on tosiaan tullut vastaan - oikein hyvä! Minäkin olen lueskellut nobelistien elämäntarinoita Wikipediasta ja oppinut kaikenlaista...

      Lagerlöfin Gösta Berlingin taru on juuri kesken! Hän taisi lahjoittaa mitalinsa silkasta myötätunnosta Suomelle. Kunnioitettavaa.

      En tiennytkään, että naisnobelisteja on noin vähän. Pitänee lukea nyt puuttuvat nobelistit vain heidän teoksiaan.

      Poista
  2. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta. Vanhempaa kirjallisuutta on välillä tosi kiinnostava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan kirjallisuuden lukeminen on paljon muutakin kuin juoni ja kaunokirjallinen arvo. Vahingossa tulee myös opittua ajan aatteista ja tyylisuunnista ym. historiallisista asioista kaikenlaista mielenkiintoista.

      Poista
  3. Gutenberg on hieno palvelu, vanhahtava kieli ei minua haittaa, mutta huono käännös kylläkin, ilmeisesti tässä ollaan oltu sanatarkasti kääntämässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhahtava kieli on tosiaan nautinto ja mukavaa vaihtelua. En ole kääntämisen asiantuntija, mutta välillä ajatus suorastaan pätki tässä suomennoksessa ja epäilen ilmausten olleen vieraita. Alkuperäisteksti voisi valaista asiaa.

      Poista
  4. Minäkin ajattelin alunperin noudattaa tuota samaa sääntöä nobel-haasteessa, mutta nyt on jo toinen Pamuk menossa ja Lessingiltä löysin Väkivallan lapset -sarjan, jonka ensimmäinen osa on niin hyvä, etten taida malttaa odottaa ensi vuoteen jatko-osien kanssa. Hyvä juttu, jos et löydä mitään niin hyvää, että olisi pakko ahmaista useampi kirja kerralla. :) Kipling on ollut minullakin 'pitäisi lukea' -listalla. Tämä kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on yhdeksän eri nobelistia listoilla ja voi olla, että saan haasteen tällä periaatteella suoritettua. Yritän olla nopea, jotta saan ruveta lukemaan suosikeilta seuraavia teoksia. :) Jos ehdottomia suosikkeja nyt löytyy. Munro nyt ainakin on sellainen, jonka tuotantoon tartun varmasti. Beckett jäi kiinnostamaan ja Seamus Heaney myös. Kiplingin Viidakkokirja odottaisi hyllyssä...

      Poista
  5. Kuulostaa todella houkuttelevalta kirjalta!
    Luin viime vuonna Kiplingin Alkutarinoita, jossa on enimmäkseen lapsille suunnattuja eläintarinoita. Se oli hilpeä kokemus ja Viidakkokirja onkin ollut lukulistalla jo ikuisuuden. Tämä kuitenkin alkoi kiinnostaa Viidakkokirjaa enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että ahmaisisit tämän melko nopeasti. Hyvä kirja, jossa on hyvin brittiläinen ja samalla eksoottinen tunnelma ja mainiota huumoria, hyvää kerrontaa. Pitänee etsiä tuo Alkutarinoitakin käsiinsä.

      Poista
  6. Vanhat tarinat yhdistyneinä vähän vanhahtaviin suomennoksiin: Ah!
    Saitpa minut kiinnostumaan tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, Kaisa Reetta! Projekti Gutenbergissa on juuri tällaisia aarteita. Ne kertovat ajastaan paljon.

      Poista

Kiitos kommentista!