Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti, 14. painos, 1994
Alkuteos: Kometjakten, 1946
Suomentaja: Laila Järvinen
Kuvittaja: Tove Jansson
Kustantaja: WSOY
Kansi: Tove Jansson
Sivuja: 156



Piisamirotta oli hetken hiljaa, sitten se kastoi surullisena viiksensä palmuviiniin ja sanoi: - Ei sitä koskaan tiedä... Ilmassa on jotain kummallista - aavistuksia... Minusta on aivan yhdentekevää tapahtuuko jotakin vai ei, mutta on aivan varmaa, että jotain tapahtuu.
 - Jotain kauheatako? kysyi Nipsu hätkähtäen.
 - Ei sitä koskaan tiedä, sanoi Piisamirotta uudelleen. Maailmankaikkeus on niin suuri ja maailma niin hirveän pieni ja kurja... (S. 24.)

Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti on muumikirjojen toinen osa. Näin on vähän hassua sanoa, koska muumikirjathan voi lukea missä järjestyksessä vaan. Kyseessä on joka tapauksessa ajallisesti toinen muumikirja. Muumit ja suuri tuhotulva aloitti lastenromaanien sarjan ja Pyrstötähti-tarina jatkaa sitä.

Eräänä päivänä ystävykset Muumiperikko ja Nipsu lähtevät uimaan merenrantaan ja Nipsu löytää luolan, josta tulee kirjassa tärkeä paikka. (Nipsuhan ilmaantui Muumimamman ja Muumipeikon matkaan ensimmäisessä muumikirjassa.) Kirjan alussa onkin iloinen ja seikkailullinen vire, ja esimerkiksi Muumipeikon sukelteleminen on suorastaan riemukasta. Pian sen jälkeen piisamirotta hakee suojaa kaatosateesta ja asettuu muumitaloon  Hän ennustaa onnettomuuksia, ja koska ilmassa on muitakin enteitä pyrstötähdestä, Muumipeikko ja Nipsu päättävät lähteä Yksinäisten vuorten tähtitornille ottamaan asiasta selvää.

Seikkailusta tulee merkittävä, sillä ensin he tapaavat matkalla Nuuskamuikkusen, joka liittyy heidän seuraansa. Nuuskamuikkusen, ikuisen vaeltajan, elämänasenne on aina kiehtonut minua, ja jotain äärettömän hienoa on keskustelussa, joka käydään joen varrella Nuuskamuikkusen teltan luona, kun tämä itsenäinen filosofi kohdataan ensimmäisen kerran:
- Täällä on kaunista, Nuuskamuikkunen sanoi. Katsokaa tuota mustaa samettipuuta, jonka takana on joukoittain hopeisia värejä! Ja katsokaa kaukaisia vuoria, jotka muuttuvat purppuranpunaisiksi! Toisinaan suuri, sininen puhveli peilaa itseään joessa...
 - Et kai sinä ole - tarkoitan et kai kirjoita runoja? Nipsu kysyi kainostellen.
 - Minä teen vähän kaikkea, Nuuskamuikkunen vastasi huolettomasti. Mitä milloinkin sattuu. Ja te olette nähdäkseni löytöretkeilijöitä? Mitä te aiotte löytää? (S. 42.)

Myöhemmin seikkailijoiden seuraan liittyvät myös Hemuli ja Niisku, ja tietysti hänen siskonsa Niiskuneiti. Vaikka Muumipeikko rakastuu oikopäätä, hän ei unohda Muumimammaa, vaan pitää Muumilaakson mielessään koko ajan. Hän on vakuuttunut siitä, että Muumimamma keksii keinon, jolla selviydytään uhkaavasta tuhosta.

Koko tarinan ajan pyrstötähti suurenee taivaanrannassa ja luonto käyttäytyy kummallisesti. Tunnelma on uhkaava, mutta siitä huolimatta ehditään seikkailla ja pelastua pienemmistä vaaroista, ja pannaanpa jalalla koreastikin. Oikeastaan tanssiaiskuvaus on hyvin tunnelmallinen ja koko tarina rönsyilee muitakin sivupolkuja. Pelokkaana lukijana minua häiritsi kuitenkin se, että hirvein uhka unohdettiin välillä täysin. Vaikka kirjassa oli hauskuuttakin, uhka varjosti sitä ja pysyi lukijan mielessä koko ajan.

Tuula Karjalaisen kirjoittamassa elämäkerrassa, Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta, on esitelty jokaisen muumiromaanin taustoja. Karjalaisen mukaan Muumipeikko ja pyrstötähti on syntynyt maailmansodan uhkakuvista ja pyrstötähti on kuin pommit ja erityisesti atomipommi, jonka tuhovoima oli selvinnyt koko maailmalle. (S. 146) Elämäkerrassa paljastuu, kuinka vahvasti Jansson ahdistui sodasta, ja vaikka hän tuolloin oli nuori ja osallistui juhliin ja rakasti tanssia, sota varjosti taiteilijan (kuten koko Suomen) elämää. Tempoilu jatkuvan uhan ja nuoruuden ilojen välillä näkyy mielestäni tämän kirjan tunnelmassa.

Huomasin, että lapset eivät olleet kauhean innokkaita tätä kuuntelemaan. He ovat nähneet japanilaisen animaatioelokuvaversion, ja ehkä tarina oli liiankin tuttu. Kirjan kuvat kyllä tutkittiin tarkkaan ja muutamalle kohdalle naurettiinkin, mutta tarinan jännite ei oikein pitänyt. Minä nautin mainioista kohtauksista, sekä tietysti Muumilaakson persoonallisista hahmoista. Ja kirjan loppu on kuitenkin onnellinen, kuten muumikirjoissa aina on.

Blogistaniassa juhlitaan Tove Janssonia, ja tälläkin kirjalla olen mukana Opuscolon Vuosi Toven matkassa -haasteessa. Muumipeikko ja pyrstötähti on luettu myös blogeissa Anna minun lukea enemmän, Oksan hyllyltä, Jokken kirjanurkka, Vinttikamarissa, Luettua, Kirjojen keskellä ja Lukutoukan kulttuuriblogi.