Tove Jansson -näyttely Ateneumissa

Tove Janssonin juhlavuoden näyttely Ateneumissa (14.3. - 7.9.2014) oli kesän menolistalla ykkösenä, mutta niin vain kävi, että kesä näytti hurahtavan ohi, ennen kuin sinne ehdittiin. Vihdoin 6.8. perhe pakkautui autoon ja suuntasi Helsinkiin. Matkalla kuunneltiin äänikirjana Muumipapan urotöitä ja valmistauduttiin kohtaamaan muumien luojan elämäntyö.

Museovierailun pohjustuksena oli pienoinen kasa Janssonin kuvakirjoja ja muumiromaaneja sekä käynti Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa. Lupasin lapsille lisää kuvaelmia ja muumikuvia sekä muita Janssonin taideteoksia. Mutta taisimme saada näyttelystä vielä paljon enemmän.

Näyttelyä ei voi tarpeeksi ylistää. Se on harkitusti koottu ja esittelee kuvataiteilija Tove Janssonin taiteen kronologisesti ja perusteellisesti. Oman osansa saavat myös kirjailija Janssonin luomat muumit. Oikeastaan olo on näyttelyn jälkeen ällistynyt, sillä en ollut täysin ymmärtänytkään, miten monipuolinen ja tuottelias Tove Jansson on ollutkaan: kuvataiteilija, kirjailija, sarjakuvataiteilija, pilapiirtäjä, kuvittaja...

Näyttelyn runko noudatti taiteilijan elämänkaarta ja samalla Tuula Karjalaisen kirjoittamaa elämäkertaa Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta. Karjalainenhan on juhlanäyttelyn kuraattori, joten näyttelyn seuraaminen oli vaivatonta, kuin kertaus kirjasta. Elämäkerta ansioituu Janssonin kuvataiteen esittelyssä, ja olikin hienoa nähdä taulut aitoina. Kirjan perusteella osasin etsiä niistä yksityiskohtia. Esimerkiksi Juhlat kaupungissa -freskosta tunnistin Janssonin itsensä sekä Vivica Bandlerin sekä osasin myös etsiä freskosta muumipeikon, jonka ylpeänä osoitin lapsille.

Mutta yllätyksiäkin oli tarjolla: Janssonin ystävilleen kirjoittamia kirjeitä oli pantu vitriiniin esille - ja olisinpa onnellinen, jos joskus saisin sellaisen kirjeen! Pelkästään Toven käsiala oli kaunista, mutta entäs kuvat, joita hän oli piirtänyt kirjeisiin! Sitä paitsi kirjeet olivat pitkiä, eivätkä todellakaan mitään tekstareita.

Janssonin merimaisematkin yllättivät vaikutuksellaan, ja olivatpa ne kuinka abstrakteja tahansa, olivat ne aina hienoja. Jo uran alkuaikojen maalaus Paratiisi melkein kuin ennustaa Janssonin taiteilijaelämän suuntaa. Siinä paratiisi on kuvattu saareen, jossa uidaan ja soudellaan. Meri, uiminen ja purjehtiminen tai soutaminen toistuvat muumitarinoissa ja Kesäkirjassa. Lopulta Tove Janssonilla oli ihan oikea oma paratiisinsa Klovharun saarella.

Janssonin omakuvat puolestaan muuttuivat ajan myötä, ja niistä pystyi seuraamaan taiteilijan vanhenemista ja kypsymistä. Niitä oli paljon, kuten Helene Schjerfbeckilläkin. Taiteilijan Omakuva vuodelta 1975 on hänen arvostetuimpia teoksiaan ja kokonaisuutena Janssonin abstrakti kuvataide 1960 - 1970-luvuilta viehätti minua eniten. Olisin voinut jäädä niiden värien keskelle pitemmäksikin aikaa.

Tampereen taidemuseon Muumilaaksosta tuodut muumikuvaelmat olivat tietysti myös kiehtovia. Niiden tekijöinä ovat olleet Tuulikki Pietilä, Pentti Eistola ja Tove Jansson. Niitähän voisi tutkia tuntitolkulla, eivätkä lapset tuntuneet saavan niistä tarpeekseen. Kun tullessa olimme kuunnelleet äänikirjasta, kuinka tahmatassut ryöstivät Hemulin tädin, näimme nyt tapahtuman kuvaelmana. Kunhan kuvaelmat palaavat Tampereelle, on meillä uuden museovierailun paikka.

Bonusyllätyksenä näyttelyssä oli esillä muumituotteita muumien suosion alkuajoilta. Ihanimpia olivat muumikiiltokuvat, jotka olisin halunnut omakseni.

Muumiaiheiden lukuisat luonnokset antoivat hyvän käsityksen taiteilijan työstä. Kuvat eivät synny hetkessä, vaan vaativat kehittelyä ja aikaa. Janssonin viivaa on kehuttu paljon ja pienen pienissä muumikirjojen kuvissa myös maallikko näkee, mistä on kyse. Viivoja ei tarvita kovin monta, kun niistä jo syntyy elävä hahmo.

Näyttelyn liikuttavin osa oli Tove Jansson itse. Näyttelyssä nimittäin pyörii elokuva, jossa hän tanssii riemullisesti saarellaan Klovharussa. Kun taiteilija lähestyy kameraa, hän nostaa katseensa ja hänen valloittava hymynsä on niin onnellinen, että katsoja saa muistutuksen jostain elämää suuremmasta.