Antti Heikkinen: Risainen elämä, Juice Leskinen 1950 - 2006

Antti Heikkinen: Risainen elämä, Juice Leskinen 1950 - 2006, 2. painos, 2014
Kustantaja: Siltala
Kansi: kannen kuva Juho Juntunen, graafinen suunnittelu Kari Lahtinen
Sivuja: 463
Mistä sain kirjan: oma ostos


 Syksyn vaikuttavimpiin lukuelämyksiini kuuluu Antti Heikkisen Juice-elämäkerta Risainen elämä, Juice Leskinen 1950 - 2006. Syitä on monia. Varmaankin tärkein syy on se, että Juice Leskisen musiikki on ollut osa nuoruuttani - jos on elänyt nuoruutensa 1980-luvun Suomessa, siltä ei ole voinut välttyä. Kenellepä ikäpolveni lapselle eivät olisi tuttuja käsitteet Manserock tai Tuuliajolla-risteily, jotka liittyvät tuohon Suomi-rockin kultaiseen vuosikymmeneen.

Olen kotoisin Nivalasta, jossa sijaitsee legendaarinen keikkapaikka Tuiskula. Siellä Juice Leskinen Grand Slam lopetti keikkailun 19.11.1983. Olin liian nuori päästäkseni paikan päälle (alle rippikouluikäisen elämässä oli rajoitteita siihen aikaan) mutta kyllähän tapauksesta kohistiin, eikä paikkakunta ole toipunut siitä vieläkään. Myöhemmin näin Juicen Nivalan Tuiskulassa muutamankin kerran, sillä eihän Leskisen ura vuoden 1983 jäähyväiskeikkaan kuitenkaan päättynyt.

Omissa muistoissani Juice kuuluu sinne, Nivalaan ja nuoruuteen. Paitsi Tuiskulassa, Leskinen vaikutti muuallakin: Kun autot pakattiin lauantai-iltaisin  täyteen nuorisoa ja suunnattiin keikkapaikoille ympäri maakuntaa, käänneltiin autoradiossa ahkerasti c-kasetteja. Useimmiten ne olivat itse nauhoitettuja "Sekalaista"-kokoelmia, joiden taltioinnit osattiin ulkoa. Juicen biisejä hoilattiin sydänverellä, kuin olisi 18-kesäisinä kovastikin ymmärretty niiden elämäntuskaa: Marilyn, Jyrki boy, Syksyn sävel, Viidestoista yö, Musta aurinko nousee...

Koko suuruudessaan Juice Leskisen ura alkoi paljastua minulle vasta Tampereella 1990-luvulla, kun muutin kaupunkiin opiskelemaan. Mikko Alatalon ja Juice Leskisen Coitus int -kokoonpanon Per Vers, runoilijaa soitettiin jatkoilla ja Juicen opiskeluajoista liikkui Tampereella edelleen villejä tarinoita. Esimerkiksi Vanhan Domuksen opiskelija-asuntola oli kulttimaineessa, ja Leenassa ja Pekassa saattoi kohdata itse maestron. Opiskeluaikojen rakkauksia siivitti kauneimmista kaunein kappale, Klaani-elokuvasta tuttu Balladi, joka on Juice Leskisen sanoittama ja Anssi Tikanmäen säveltämä.

Tämän kaiken elin uudestaan Heikkisen kirjaa lukiessani. Eikä se ole vähän, vaan se on paljon, sillä en ole muistojeni kanssa yksin. Juice on koskettanut suomalaisten elämää sekä laulujensa kautta että persoonana. Hän on Suomi-rockin perustajia, ehkäpä jopa sen kruunaamaton kuningas, jota ilman meillä ei olisi niin vahvaa suomenkielisen rock-lyriikan perinnettä kuin nykyisin on. Leskistä tekisi mieli kutsua neroksi. Hänen virtuoosimainen suomen kielen pyörittelynsä on vertaansa vailla ja kaikkien suomalaisten (paitsi ehkä itsensä) onneksi hänellä oli myös maaninen tarve suoltaa sanoja.

Lukuelämyksestä teki vaikuttavan myös Antti Heikkisen kirjoitustyyli, joka tekee kunniaa kuvattavalleen. Hänen tekstinsä on intensiivistä, lähes maanista sekin. Jo kirjan alku, jossa kerrotaan Pauli Matti Juhani "Jussi" Leskisen lapsuudesta ja nuoruudesta Juankoskella, on kirjoitettu niin värikkään savolaisesti, että pohjalaisesta lukijastakin melkein viäntyy savolainen. Leskisen opiskeluajoistakin Heikkinen maalaa lähes runollista kuvaa: Opiskelijanuorukainen istuu punkallaan Kuljussa, Tampereen kupeessa ja kirjoittaa kirjettä. Vuoteen vieressä lojuu kirjoja, Jarkko Lainetta ja M. A. Nummista, viinapullo tyhjenee yhteistyössä sängyllään istuvan kämppiksen kanssa. Tupakka ei pala, Leskinen on vielä Tampereelle muutettuaankin savuton mies, mutta kitara soi, ja välillä Juice laulaa musisointinsa mausteeksi. Sitten kynä rapisee taas piirrelläkseen ajatuksia sinisille, vihreille ja punaisille kirjearkeille. Ikkunan takana on lokakuu, tuuli lyö ruutuun alun perin maahan matkanneita sadepisaroita. (S. 93.)

Kirja ei ole kuitenkaan pelkkää maalailua, vaan sisältää tarkat tiedot bändien kokoonpanoista, levyistä ja levytyksistä sekä muille artisteille tehdyistä sanoituksista. Leskisen biisien analysointia on paikoin jopa liikaa, sillä biisejähän riittää. Toki nekin muodostavat osaltaan tarinaa risaisesta elämästä, eikä Heikkisen kokoama kuva ole tosiaankaan siloiteltu. Ennen Heikkisen kirjaa en ole ymmärtänytkään, kuinka monta biisiä voi sanoittaa, kuinka monta keikkaa voi tehdä ja kuinka paljon voi juoda viinaa. (Vaikka eihän Leskinen viinaa juonut, vaan kaljaa ja viiniä. Niinpä niin.)

Risainen elämä oli syksyn lukupiirikirja, ja piirin kokoontuminen kääntyi muisteloiksi: Juicen biisit, Juicen keikat, Juicen jutut, Juicen persoona, Juicen kanssa vaihdetut sanat, Juicen merkitys kaikelle (suomalaiselle musiikille, kulttuurille, minulle...), Juicen älykkyys, Juicen elämä ja Juicen kuolema.

Heikkisen kirjassa on Juice. Siinä on paljon aitoa savolaisuutta, maalaispoikaa, mainetta, kunniaa, musiikkia, vermuttia, sanoja ja taas sanoja. Paljon on myös värikkäitä muistoja, joita Juicen läheiset ja Suomi-rockin legendat kertovat. Kokonaisuus on totta.



Heikkisen Leskis-elämäkerran ovat lukeneet myös Arja ja Ulla, ja ounastelen, että tämän joulun aikaan kirjan sivuja käännellään useassa kodissa. Voipa muutamallekin poskelle vierähtää kyynel, sillä Juicen elämä koskettaa.