Arnaldur Indridason: Hyytävä kylmyys, 2. painos, 2012 (suomeksi 2009)
Alkuteos: Hardskafi, 2007
Suomentaja. Seija Holopainen
Kansi: ?
Sivuja: 288
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä
Vuosikymmeniä myöhemmin yöpyessään kerran yksin kylmässä hotellihuoneessa hän lopultakin näki unta Bergurista. Unikuva seurasi häntä heräämishetkeen, ja jossakin unen ja valveen rajamailla hän erotti tärisevän ja kokoon lysähtäneen veljensä huoneen nurkassa. niin lähellä että tätä olisi voinut koskettaa. Sitten näky katosi, ja hän oli jälleen yksin, rinnasssaan entistä voimakkaampi toive jälleennäkemisestä. Mikä ei tulisi ikinä toteutumaan. (S. 115.)
Arnaldur Indridason on Hyytävä kylmyys -dekkarin takakannen perusteella "Islannin suosituin kirjailija", enkä yhtään ihmettele miksi. Luin hänen teoksensa Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen, ja kyseessä oli nyt toinen kirjailijalta lukemani teos. Joskus vuosia sitten luin hänen esikoisdekkarinsa Räme, josta pidin paljon, ja miehen nimi jäikin mieleen. Jostain syystä en kuitenkaan ryhtynyt lukemaan käännöksiä järjestyksessä, vaan tartuin tähän pokkariin sattumanvaraisesti haasteen innoittamana.
Hyytävä kylmyys -kirjan päähenkilö on rikospoliisi Ernaldur Sveinsson, kokenut ja rauhallinen poliisi, jolla on henkilökohtainen suru kannettavanaan. Hänen pikkuveljensä katosi lumimyrskyyn veljesten ollessa pieniä, eikä perhe toipunut menetyksestä koskaan. Erneldurille onkin jäänyt pakkomielle selvittää kadonneiden ihmisten arvoituksia, ja tässäkin romaanissa hänen mieltään painavat useammat katoamiset.
Varsinainen rikosjuoni alkaa, kun eräältä mökiltä löytyy itsemurhan tehnyt nainen, ja Erneldur alkaa epäillä, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Koska mitään rikokseen viittaavaa todistusaineistoa ei löydy, Erneldur ratkoo tapausta itsekseen. Menneisyyden tapahtumat keriytyvät auki pikkuhiljaa.
Vastoin dekkarien nykygenreä Erneldurin tutkimuksista puuttuu vauhti ja näyttävät juonenkäänteet. Juoni etenee hitaasti ja varmasti, jotenkin rauhoittavasti. Itsemurhan tehneen naisen, Marian, surut tulevat tutuiksi teksteissä, joissa seurataan hänen ajatuksiaan kohti itsemurhaa. Maria on ollut erityisen läheinen äitinsä kanssa ja tämän kuoltua häntä on vainonnut tarve kurottaa tuonpuoleiseen ja selvittää, onko olemassa kuolemanjälkeistä elämää. Monessa kohtaa yhdistin teoksen teemat vastikään lukemani Laura Lindstedtin Oneironin teemoihin. Ihmisisä kohtaavat onnettomuudet ja suuret surut tulevat iholle asti.
Hyytävä kylmyys kosketti monessa kohtaa. En muista aikoihin, jos koskaan, lukeneeni niin riipaisevaa avioero-osapuolten kohtaamista, kuin Ernaldurin ja hänen entisen vaimonsa kohtaaminen tässä kirjassa on. Lukiessa tuntui, että rakkauteen liimatut surut ovat kuin pehmeä seitti, josta lukija ei edes halua pyristellä irti. Niissä on jotain hirmuisen kipeää ja kaunista, ja ehkä myös jotain lohduttavaa. Ihmeellinen dekkari.
Tuijata-blogissa Arnaldurin dekkareihin on myös yhdistetty hitaus, ja Tuija kirjoittaa osuvasti, että kirjailija hakee dekkareissaan oikeutta hiljaisille henkilöille ja johdattelee lukijan myötäelämään. Hyytävän kylmyyden ovat lukeneet myös Kirsi ja Kirjavinkit.
Olen lukenut vasta yhden Arnaldur Indridasonin eli Varjojen kujat. Talvikaupungin aion lukea omaan talvihaasteeseeni. Tämä sinun lukemasi Hyytävä kylmyys meni lukulistalleni samasta syystä. Varsin talvinen nimi.
VastaaPoistaKiitos vinkistä, Ulla! Taidan siis osallistua talvihaasteeseesi, jos tästä saan jo yhden pisteen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat syksyyn ja kylmä on monessakin kohtaa.
PoistaKirjan tunnelma on surullinen ja haikea, mutta myös hyvin kaunis. Erikoinen dekkari siis.
Minusta tuo, jos mikä sopii siihen. Kun vielä huomioi, että inhoan talvessa eniten kylmyyttä, lumi on kaunista. Yritän saada itsellenikin tuon kirjan.
PoistaArnaldur on ehdottomasti yksi taitavimpia dekkaristeja! Hänen teoksistaan pitäisi pitää enemmän meteliä, eli laitampa lukulistalle ne mitä en ole vielä lukenut. Suosittelen Haudanhiljaista - lukemistani paras! :) Luin aikoinaan näitä englanniksi kun niitä ei ollut vielä suomennettu. Saapa nähdä miten kielen vaihto vaikuttaa lukukokemukseen...
VastaaPoistaArvelinkin, että tämäkin dekkaristi on sinulle tuttu. ;)
PoistaPidin tästä vähän summamutikassa eteen osuneesta kirjasta vielä enemmän kuin Rämeestä. Arnaldurin tyyli viehättää ja melankolia tarttuu sieluun, mutta ei ahdistavasti vaan jotenkin maagisena. Taitava surusta kirjoittaja.
Jään odottamaan suomennosten vaikutusta...
Elina: pehmeä seitti! Niin hienosti ilmaistu se, miten taitavasti islantilainen siepparikirjailija pysäyttää tekstiinsä. Vauhditonta pituushyppyä ihmiseen.
VastaaPoistaArnaldurin tekstiin on jotenkin aivan kietoutunut. Havaintosi myötätunnosta on niin osuva. Tämänkin kirjan viimeiset sivut ovat haikeudessaan pakahduttavan kauniita. Voi ihmisten elämää ja suruja!
Poista