Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita, Merenkulkija

Iiro Küttner: Puiden tarinoita, Merenkulkija, 2015
Kuvittaja: Ville Tietäväinen
Kustantaja: Books North
Kansi: Ville Tietäväinen
Sivuja: 38
Mistä sain kirjan: arvostelukappale




Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita -sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Merenkulkija on yhtä laadukas, kuin sarjan ensimmäisetkin osat Puuseppä ja Ritari, ja sarjalle toivoisi totisesti pitkää ikää.

Meillä Merenkulkijasta nauttivat kaikki lukijat, kuten muistakin osista. Luin kirjaa ensin ääneen kymmenvuotiaille lapsille, jotka lukivatkin kirjan saman tien itse loppuun. Kahdeksanvuotias poika puolestaan luki kirjan itsekseen kannesta kanteen. Kirjan juoni on sen verran jännittävä, että se on luettava yhdeltä istumalta.

Kuten aikaisemmissakin Puiden tarinoita -kirjoissa, on nytkin kyse elämästä ja kuolemasta. Tarinat eivät siis sovellu aivan pienille lukijoille, mutta yli viisivuotiaat saavat näistä jo paljon irti. Yläikärajoitusta ei puolestaan sitten olekaan, sillä aikuisillakin on näistä tarinoista paljon opittavaa.

Nyt ollaan kaukana puurajalta, suolarannikolla, jossa ei puita kasva - enää. Meri välkehtii ja hiekkaa riittää. Kylä saa elantonsa keräämällä rannalta vuoroveden paljastamaa suolaa. Hiekasta kaivetaan myös meripihkaa, muinaisten puiden verta, jonka meri ja hiekka ovat hioneet kullanhehkuiseksi, läpikuultavaksi aarteeksi.

On kaksi veljestä. Toinen veljeksistä kaipaa rikkauksia, joilla parantaa myös kylän elämää, toinen kaipaa merille. Toinen on valmis uhraamaan kylän pyhät kalleudet, meripihkan, saavuttaakseen valtaa ja kunniaa, toinen tyytyisi laivaan. Toinen on malttamaton, toinen on sinnikäs.

Puiden tarinoiden sanoma on lohdullinen ja toiveikas. Ihmiset eivät pysty kaikkeen. Ahneus tuhoaa onnen, ja ihmiset tarvitsevat ihmeitä elämäänsä. Puut, luonto, on ihme, joka ihmisten pitäisi huomata ja arvostaa:
Basaarikauppias selitti, että Prinssin saamat siemenet olivat peräisin itsestään suuresta Maailmanpuusta, joka aikojen alussa kasvoi maailman keskipisteessä. Yksi puun haaroista antoi ihmisille katon pään päälle, yksi antoi tulen. Kolmas, se haara, josta nämä kolme siementä olivat peräisin, auttoi ihmisen ylittämään vesiä ja asuttamaan koko maailman. Juuri tämän oksan kappaleista muodostettiin muinoin ensimmäiset veneet ja laivat, ja sen versoista olivat kasvaneet kaikki ne puut, jotka olivat omiaan laivan rakentamista varten. Sillä ne olivat puita, joita meri rakasti yhtä syvästi kuin omia aaltojaan. (S. 12.)

Taas kerran sanat eivät riitä kuvaamaan Ville Tietäväisen kynänjälkeä. Jokainen kirjan kuva on kuin itsenäinen taideteos, jota voisi katsella vaikka kuinka kauan. Värit hehkuvat, vaikka niitä on käytetty maltillisesti. Piirrosjälki on huolellisesta ja elävää.

Merenkulkijan tarina on hidastempoinen, kuten puiden tarinat ovat, ja siinä on selkeä opetus, kuten saduissa pitää olla. Sen loppu on ihmeellinen, sellainen, jonka jokainen unelma ansaitsisi!


Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!

Merenkulkija on luettu myös blogeissa Kirsin kirjanurkka, Kirjakko ruispellossa ja Yöpöydän kirjat.