Heidi Köngäs: Hertta, 2015Kustantaja: Otava
Kansi: Anna Lehtonen
Sivuja: 285
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä
En tuhoudu, vaikka yritetään. En lakkaa taistelemasta, koskaan. Porvarit, te ette saa minua. (S. 9.)
Heidi Köngäksen Hertta on kertomus naisesta, rakkaudesta ja aatteesta. Sen ydin on punainen, palava ja vahva, kuten päähenkilönsä.
Ne teistä, jotka ovat erehtyneet seuraamaan blogiani säännöllisesti (Hei, äiti!) ovat ehkä huomanneet lähes pakkomielteisen intoiluni historiallisista romaaneista. Historia oli lempiaineeni koulussa, eikä palo ole aikuisenakaan sammunut. Ja tässä sitä taas ollaan: historiaan sijoittuvan romaanin äärellä huokailemassa tyytyväisenä.
Kun kuulin Hertasta, en ollut nahoissani pysyä. Köngäksen Dora Dora on nimittäin viime vuosien parhaita lukukokemuksiani, ja tieto siitä, että Hertta on myös historiallinen, toisen maailmansodan aikaan sijoittuva romaani, sai odottamaan kirjalta suuria.
Aloitin Herttaa jo kerran Vippi-lainana, mutta kirja ei ollutkaan Dora Dora, ei ollenkaan niin loistava. Lisäksi Köngäksen viljelemät pilkulla erotetut päälausejonot ärsyttivät niin, että kirja ei edennyt. Se töksähteli koko ajan. (Tästä samasta asiasta olen nillittänyt aiemminkin blogissani Köngäksen Hyväntekijä-romaanin yhteydessä.) Jouduin palauttamaan kirjan lukemattomana ja pettyneenä.
Onneksi rakas ystäväni lainasi kirjan minulle joulukirjaksi ja yritin uudestaan, nyt paremmalla ajalla ja paremmalla menestyksellä. Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon rakkaus ja poliittinen ura tempaisivat toisella yrittämällä mukaansa. Taustalla häärivä Etsivän keskuspoliisin johtaja Esko Riekki puolestaan toi kirjaan lisää historiallista ulottuvuutta, poliittisen pelin julmuutta ja pelon ilmapiiriä.
Minulle antoisinta ja kiinnostavinta antia kirjassa olivat talvisodan ja jatkosodan ajan kuvaus sekä sotien jälkeinen poliittinen tasapainoilu, joka on tavoitettu hyvin aidon tuntuisena. Sota-aika ja vaaran vuodet, koko 1940-luku, piirtyy konkreettisena lukijan eteen.
Hertan päähenkilö, Hertta Kuusinen, on kommunistisen puolueen voimanainen. Hän on Otto Wille Kuusisen tytär ja kasvanut aatteeseen. Hertta muutti jo nuorena isänsä perässä Neuvostoliittoon ja eli innostavaa uuden valtion rakennusaikaa sekä unelmoi vallankumouksesta myös Suomessa. Voiko punaisempi ollakaan? Voiko aatetta edustaa koko elämällään, hengityksellään ja rakkaudellaan? Kyllä voi, ja sen Hertta tekee. Mitä siitä, vaikka tovereita katoaa Neuvostoliitossa jonnekin tuntemattomaan osoitteeseen. Täydellisen kommunistivaltion luominenhan vaatii uhreja.
Hertta Kuusinen ei myy aatettaan, vaan hän istuu sen puolesta vankilassa, joutuu painumaan maan alle talvisodan aikana ja on turvasäilössä jatkosodan aikana. Ero omasta lapsesta on raastavaa. Aate nielee kaiken, mutta tämän naisen tinkimättömyyden tuloksista saan osani minäkin: Kuusinen oli 40-luvun lopussa ministerinä luomassa pohjaa laeille, joilla naisen asemaa parani. Hän on tehnyt töitä lapsilisien ja äitiyslomien eteen, vaikuttajinaan Aleksandra Kollontain ajatukset: Mistä pidän kiinni? Siitä nuoruudenuskosta, että meidän on luotava uusi ihminen, ja varsinkin uusi nainen. Nainen, jota ei orjuuta enää yksikään mies, ei hella eikä lapsenhoidon velvollisuus. Uusi nainen on toveri, taistelija, jotain muuta kuin vain miehensä kautta määrittyvä. (S. 119.)
Vaikka en täysin syty Köngäksen kielelle, sytyn hänen historiallisille aiheilleen ja vahvoille henkilökuvilleen. Vaikka Esko Riekki jäi etäiseksi, lähinnä draamalliseksi henkilöksi, niin Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino ovat lihaa ja verta. Leinon vehkeilyistä ei ole historiallisia todisteita, mutta Köngäs luo hänestä eräänlaisen tulkinnan. Leinon ministeriajan kuvaus on kirjassa oivaltavasti kerrottu ja heijastelee koko Suomen pelottavaa poliittista tilannetta.
Ennen kaikkea Hertta kannatti lukea Hertan itsensä vuoksi, kuten Kaisa V lupasi blogissaan. Hertasta tuli varsin vaikuttava lukukokemus. Punainen ja hengästyttävä.
Hertan ovat lukeneet ainakin Omppu, Margit, Jonna, Jaana, Katja, Kaisa Reetta, Tuija, Lukuneuvoja, Bleue, Annika K. ja Arja. Kuittaan Hertalla HelMetin vuoden 2016 -lukuhasteen kohdan 23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja.
Minä sytyin Köngäksen kielelle ja tarinoinnille :)
VastaaPoistaMinulle nimenomaan Köngäksen kieli on kompastuskivi. Tosin Dora Dorassa se ei häirinnyt ollenkaan. Tässä kieli on välillä loistavaa ja sitten taas töksähtää noihin päälausejonoihin.
Poista"Punainen ja hengästyttävä."
VastaaPoistaHyvin sanottu! Minulle Hertta oli pettymys Dora, Doran jälkeen. Viehätyin kyllä siitä, miten Köngäs osaa kirjoittaa historian henkilöt osaksi fiktiota, mutta pidin kokonaisuutta silti vähän tasatahtisena.
Pettymys tämä oli minullekin ensin, juuri samasta syystä. Dora Dora on niin hieno.
PoistaOnneksi kuitenkin annoin Hertalle toisen tilaisuuden. Loppua kohti pidin teoksesta aina vain enemmän. Historiallisesti kirja oli niin kiinnostava ja Leinon ministerikausi aivan häkellyttävän hyvin kuvattu.
Minullekaan ei kieli ollut ihan mieleen ja tekstissä oli suorastaan häiritsevän paljon toistoa, mutta silti tarina ja punainen palo pitivät otteessaan! Nyt pitäisi lukea tuo kaikkien kehuma Dora Dora.
VastaaPoistaAatteen palo tässä korostui hienosti, ja tietysti Hertta - kuten sanoitkin. En voinut hänen karismalleen lopulta mitään. Toimelias nainen, lannistumaton.
PoistaMinä olin tästä ihan tiloissa. Jotenkin tuo, että ihmisellä on niin vahva missio, että uhraa sen takia kaiken, on vaan ihan hirveän kiinnostavaa, vaikka se tietysti on myös hyvin kamalaa.
VastaaPoistaKaiken nielevä aate on tosiaankin kiinnostavaa ja kamalaa. Hertta paransi maailmaa hinnalla millä hyvänsä, tosin maailmakin oli varmasti mustavalkoisempi. Mikä ristiriita siinäkin, että kommunistit ajoivat tasa-arvoisempaa maailmaa ja heidän toimintansa oli laitonta! Parannettavaa tosiaan oli.
PoistaHienosti sanottu: "Punainen ja hengästyttävä." Vaikuttava hahmo on Hertta, ja vaikuttavasti Köngäs häntä kuvaa. Samaa mietin kuin Omppu tuossa edellä, että on kiinnostavaa lukea siitä, miten joku on niin vahvasti aatteessa kiinni.
VastaaPoistaKirjan alussa hengästytti Hertan rakkaus, lopussa Leinon kujanjuoksu. Kaiken väritti aate, pelko ja rakkaus. Hertassa oli tosi vahvoja teemoja.
PoistaHistoria tosiaankin värittyy fiktion kautta ja tulee eletyksi uudestaan.
Minulle Hertta oli ennen kaikkea mielenkiintoinen kurkistus historiaan. Tuota kielioppia en tullut nyt edes pohtineeksi. Täytyypä ottaa ja selailla kirjaa sillä silmällä uudelleen! :)
VastaaPoistaHistoria oli kiinnostavasti kuvattu. Hertan persoonan kautta siihen tuli uusia sävyjä ja Hertta itsessään oli ehdottomuudessaan kiehtova.
PoistaKielellinen nillitys voisi olla ammattitauti, mutta yleensä en huomaa mitään "vikoja". En tiedä, miksi nuo Köngäksen virkkeet hyppivät silmilleni. Pikkujuttuja, kun väri on kuitenkin tärkein. :)