Alkuteos: Laudatur, 2016
Suomentaja: Outi Menna
Kustantaja: S&S
Kansi: Anders Carpelan
Sivuja: ? (lukulaitteeni sivunumerointia on hidas kelata)
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Peter Sandströmin Laudatur ponnahti syksyn blogivirrasta alitajuntaani, joten kun lainasin Piki-kirjastosta e-kirjoja lomamatkalleni, tulin lainanneeksi myös sen. Ja kuinkas sitten kävikään - kirja olikin Finlandia-ehdokkaiden joukossa.
Kirjasta oli vielä lukematta puolet, kun ehdokkaat julkaistiin. Myönnän suoraan, että se olisi voinut jäädä lukematta, jos ei valitsijaraati suuressa viisaudessaan olisi sitä kuuden parhaan suomalaisen romaanin joukkoon valinnut. Nyt eletään jännityksessä, olisiko Laudatur kenties kuudesta se kaikkein paras, sillä sekään ei tunnu mahdottomalta ajatukselta, kun kirja on nyt muhinut mielessäni pari viikkoa. Naurattaa, ja vähän oikeastaan itkettääkin.
Onneksi jatkoin Laudaturin loppuun, sillä loppu kruunasi kaiken. Homma alkoi tosissaan kiinnostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun kuokka heilahti.
Kuokka heilahtaa elokuussa vuonna 1988, kun kirjan päähenkilö, Peter, tuolloin vielä opiskelija, on käymässä kotonaan ruotsinkielisellä rannikkoseudulla. Siitä kirjan tunnelma kääntyy viistoksi veijaritarinaksi, vähän niin kuin tulitikkuja lähdettäisiin lainaamaan. "On the road" -meno on vahvaa, kun elämä vilisee hoitamattomina puutarhoina silmien ohi.
Välillä piipahdetaan nykyajassa, syyskuisessa perjantaissa, jossa päähenkilö elää yksinäistä myöhäistä keski-ikäänsä avioliittonsa raunioilla. Jotain yllättävää on kuitenkin tapahtunut ja ilmassa puhaltavat vienot muutoksen tuulet. Osaako elämäänsä tyytynyt mies enää kääntää suuntaa? Sitä ei tiedä kukaan.
Vaikka Laudaturin päähenkilö on mies, kyseessä ei ole mikään äijäkirjallisuus. Tässä ei uhota eikä ryypätä, paitsi vähän. Naisistakaan ei kirjoiteta kuten äijäkirjallisuudessa yleensä, vaikka naisista kirjoitetaan koko ajan. Enemmän kuitenkin kirjoitetaan miehistä, isästä ja pojasta. Hassua, miten Peter Sandstöm onnistuukin melko tavallisista elementeistä - kolmiodraamasta, väljähtäneistä avioliitoista ja keski-ikäisistä miehistä - leipomaan aivan omanlaisensa meiningin. Tai no, Petri Tammisen Enon opetuksethan tässä tulee vähän mieleen.
Tragikoomisuus on Laudaturin paras juttu. Sen rinnalle, ellei jopa yli, nousee kuitenkin kieli: Hän on aikuinen, ajattelin. Hän on täysin avuton. (S. 117.) Sandströmin lause on lakonisuudessaan kaunis ja viisas. Se ei tee itsestään numeroa, mutta tavoittaa pienesti kaiken tarpeellisen: se lohduttaa. Outi Mennan suomennos tuntuu luontevalta ja ilahduttaa mieltä.
Kirjan loppupuolella seikkaillaan ruotsinkielisellä maaseudulla, jossa naisesta käydään ankaraa taistelua. Mutta koska ruotsinkielisiä ollaan, ei aloiteta tupenrapinoita, vaan keksitään kaikkea jättekivaa tekemistä yhdessä. Kaupunkitunnelmaankin päästään, kun päähenkilö stalkkaa vaimoaan Seepraa Turun yliopistolla. Stalkkauskin on hurmaavan höpsöä, sillä yliopistolla hipsitään kotoisaasti sukkasillaan. Kun vastaan tulevat vielä pariskunnan aikuistuvat lapset, joista kerrotaan kipeän kauniisti rakkauden sanoin, olen myyty.
Paljastan nyt vielä syyn siihenkin, miksi en heti syttynyt kirjalle. Syy on puhtaasti feministinen: Kirjan alussa kerrotaan Seepran ja päähenkilön avioliitosta, jossa nainen tekee uraa yliopistolla ja miehen valtakuntana on koti, jossa vaimo käy, jos käy. Pistäytyessään vaimo tuo aina mukanaan pyykkinsä, jotka mies kiltisti pesee.
Tässähän on perinteinen sukupuoliroolitus käännetty päälaelleen, ja se on tietysti hienoa, mutta samalla tapahtuu jotain kirjan kannalta merkittävää. Pyykinpesun kautta miehestä tulee hiukan tossukka, vähän eksyksissä haahuileva, erilainen mies: hänestä tulee kiinnostava persoona. Mietin, kuinka paljon pyykinpesua tarvittaisiin, että naisesta tulisi kirjassa kiinnostava persoona. Vastaus on, että ei yhtään, koska naiset odotuksen mukaisesti pesevät pyykkiä, eikä naisten pyykinpesu kiinnosta ketään. Pyykkiä pesevä nainen (tai miehensä pyykkejä pesevä nainen) ei lähtökohtaisesti olisi kiinnostava persoona, vaikka hän olisi yhtä lailla elämänsä liepeissä roikkuva ihminen, kuin Peter on. Myös Peterin vaimosta tulee kiinnostava henkilö siksi, että hän on seikkailija ja tutkija, salaperäinen ja itsenäinen nainen, eikä ollenkaan perinteinen vaimoihminen.
Tällaisen ajatusketjun seurauksensa suorastaan ärsyynnyin. Onneksi kuitenkin se kuokka heilahti ja onneksi F-ehdokkuuskin paukahti ja pääsin mukaan elokuiselle automatkalle vuonna 1988.
Huomenna nähdään, mikä on Suomen paras romaani tänä vuonna. Päätöksen tekee Baba Lybeck ja voittaja julkaistaan kello 15 aikoihin. Nyt en ala ruotia Finlandia-palkinnon mielekkyyttä tai siitä kisaavien kirjojen parhaimmuutta suomalaisen kirjallisuuden kentällä, vaan totean, että ehdokkaina on oikein hyviä kirjoja: Peter Sandströmin Laudatur, Tommi Kinnusen Lopotti, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista, Sirpa Kähkösen Tankkien kesä, Riku Korhosen Emme enää usko pahaan ja Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet. Laudatur, Lopotti ja Akvarelleja Engelin kaupungista on nyt luettu ja seuraavaksi haluaisin tarttua Emma Puikkosen teokseen, jolla on kiehtovan kaunis nimi. Korhosta ja Kähköstä olen joskus lukenut, enkä ole kummastakaan silloin innostunut, mutta lupaan lukea voittajateoksen, vaikka se olisi heidänkin. Onnea matkaan kaikille ehdokkaille - ja sitten vaan jännittämään.
Laudaturin ovat ehtineet lukea jo ainakin seuraavat bloggaajat: Kaisa V, Mari A, Ulla, Omppu, Katja, Krista, Kirsi ja Jonna.
Valkea kuulas teki minuun voimakkaan vaikutuksen, mutta tämä Laudatur jätti miedomman lukujäljen. Ehkä tuo roolien vaihto ärsytti minua liikaa. Jännä nähdä F-tulos tänään. Enemmän omat odotukseni ovat Runebergissa, ehkä se on enemmän minun makuuni. Ainakin HS:n esikoinen oli minulle mieluinen.
VastaaPoistaValkea kuulas on minulta mennyt aikanaan täysin ohi, mutta haluaisin nyt ehdottomasti lukea sen. Kannatti tutustua tähän veijarimaisen ja melankolisen tyylin taitajaan. Sandtrömillä on persoonallinen kerrontatapa.
PoistaHS:n esikoinen kiinnostaa minuakin kovasti.
Kyllä nyt jännittää.
Muistaakseni siteerasin samaa lausetta 'Hän on aikuinen, ajattelin. Hän on täysin avuton.' Tragikoominen ja absurdi - juu. Tulos jännittää!
VastaaPoistaSandströmin kielessä on juuri tuollaista pientä, ironista elettä ja toisaalta myös vilpitöntä toteavuutta, joka menee suoraan asian ytimeen.
PoistaAbsurdit tilanteet naurattivat. En varmasti unohda muutamia kohtauksia tästä ikinä.
Tragikoominen, se on yhdellä sanalla siinä! Kiintoisa teos pulppuaa rikkaita kielikuvia ja silkkaa hyväpoljentoista ja omaleimaista kerrontaa, jota Outi Mennan käännöstaiturointi iloksemme tuo. Isä muistelee suunnittelemiaan puutarhoja, jotka hoitamattomina mätänevät, kuihtuvat ja kuolevat, mutta hoidettuina kukoistavat ja tuovat tyytyväisyyden ja ilon tuntemuksia, - kuin itse elämäkin...
VastaaPoistaHienosti vertaat puutarhaa elämään, Takkutukka! Juuri näin!
PoistaMinusta Sandströmillä on vahva, oma ääni. Absurdit tilanteet ja lakoninen kerrontatyyli jotenkin ihastuttivat. Loppu kohti yhä vahvemmin, kun tapahtumat lähtevät vielä viistomapaan suuntaan. Aion lukea tältä mieheltä myös esikoiteoksen Valkea kuulas, jota on kovin myös kehuttu, mutta josta en ollut kuullutkaan aiemmin.
Olen lukenut Laudaturin nyt kahdesti ja tarkoitus olisi kirjoittaa vielä toinen bloggaus muutamista jutuista, jotka ekan kerran jäivät askarruttamaan.
VastaaPoistaMainitset tragikoomisuuden ja lauseen. Ne ovat minustakin tärkeitä ja oleellisia kivijalkoja Laudaturissa, kuten omassakin tekstissäni kirjoitin.
Sitten tuosta pyykinpesusta. Voisihan ajatella niin, että Sandström murtaa sukupuolirooleja esittämällä meille Peterin, joka pesee pyykkiä. Eikö tämä ajatus tunnu hyvältä? Ei se oikein tunnu. Mikä siinä on? Kirjoitat juuri tuosta, että vaimo onkin seikkailija ja tutkija, ja Peter sitten vähän enempi haahuilija ja menneisyyden muistelija. Tämä on kyllä kiinnostava kohta, jokin häiritsee vai häiritseekö. Tuntuu, että häiritsee.
No nyt varmaan ymmärrät, miksi halusin lukea uudestaan. Laudaturissa on lukemattomia kohtia, jotka lähtevät moneen suuntaan, vaikka ensin vaikuttaa, että asia on jotenkin. Ei ole. Sandström on todella taitava.
Jep, ymmärrän. Minulla meni muutma hetki, että pääsin tuosta pienestä ärsytyksestäni ja rpesin antamaan päähenkilölle tilaa. Monet tilanteet tosiaankin aukeavat moneen suuntaan ja vaihtuvat kuin vahinossa unenomaisiksi ja elämää suuremmiksi jutuiksi.
PoistaIsän ja pojan suhdetta ja avuttomuutta haipuvan elämän edessä oli myös koskettavaa lukea. Joitakin kohtauksia en saa silmistäni.
Pyykinpesuun saa yllättävän paljon merkitystä, jos sitä rupeaa tarkastelemaan lähempää. Täysin aliarvostettu kirjallisuuden aihe siis. :) Se toi myös sellaista hypnoottista, rauhallista tunnelmaa kotiin, jossa puoliso on turvallisesti sohvalla, eikä liehu jossain tavoittamattomissa. Silti Peter ei tavoita häntä kotisohvaltakaan, ei oikein osaa olla. Kaipausta on paljon tässä kirjassa, myös pyykinpesun lomassa.
Sandstöm on todellakin taitava.
Minä en oikein tiedä miksei tämä Laudatur jaksa kiinnostaa, vaikka periaatteessa se voisi olla kirjani. Valkea kuulas kiinnostaa kuitenkin. No, kaikille on kirjansa jne.
VastaaPoistaPuikkosen kirjaa suosittelen suurella lämmöllä! Olisin itse antanut sille F-palkinnon, jos valta olisi ollut käsissäni ;)
Suosittelen lukemaan, Katri! Luulen, että pitäisit kovastikin.
PoistaPuikkonen on ilman muuta lukulistallani, sitä kun on kehuttu niin paljon.
Minulla on hieman samanlaiset fiilikset kuin Ompulla, että pitäisiköhän Laudatur lukea uudestaan. Tunnistan siinä kielen älykkyyden ja paljon muutakin taidokasta, mutta silti jäin liikaa siitä etäälle. Totta tosin, että loppu imaisi paremmin kyytiinsä. Hieno teos.
VastaaPoistaMinulle kirja tuli ehkä liiankin liki juuri tuon alkuärsytyksen takia. :)
PoistaLoppu oli aivan hulvatonta. Onneksi tartuin tähän tosimielessä ja pääsin isän ja pojan kanssa reissuun.