Leena Krohn: Mehiläispaviljonki, Kertomus parvista

Leena Krohn: Mehiläispaviljonki, Kertomus parvista, 2. painos 2006
Kustantaja: Teos
Kansi: Dog Design
Sivuja: 197
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Tervetuloa Vaihtuvan todellisuuden kerhoon: tervetuloa elämään 2000-luvun Suomeen! Leena Krohnin Mehiläispaviljonki on paikka, jossa erilaisia todellisuuksia tavataan joka huoneessa, mutta yhteisessä kokoontumistilassa todellisuudet voivat hetken aikaa kohdatakin.

Mehiläispaviljonki on kaupungin vanhimpia rakennuksia, ja tietysti purku-uhan alainen. Rakennus on ennen ollut sielullisesti sairaiden tukiasema ja juoppojen yömaja, mutta nyt siellä kokoontuvat toinen toistaan kummallisemmat seurat, kuten muun muassa Herpetologinen yhdistys ja Dahlgrenin syndrooma -seura, Lipograafit, Honottajat, Kyynikot ja Tieteellisen maailmankuvan uhreiksi joutuneiden apu. Perjantai-iltaisin mielisairaanhoitajien entisessä taukotuvassa kokoontuu myös Ei-inhimillisten henkilöiden kerho.

Krohn vyöryttää lukijan eteen kummallisia (nyky)ihmisiä, jotka haluavat palavasti tuoda ilmi erikoisuuttaan, mutta samalla hakeutuvat yhteen, parviksi: Mutta taloilla ja kaupungeilla on sielunsa, vaikka ihmisillä ei olisikaan. Jokainen talo varastoi muistonsa, pimeät ja valoisat, kitkerät ja makeat. Ajan myötä sieluttomienkin ajatukset ja teot tihentyvät yhteissieluksi kuten mehiläis- tai muurahaispesän nimettömien ahertajien työ pesän voimaksi ja merkitykseksi tai niiden kyvyttömyys ja itsekkyys sen taakaksi ja turmioksi. (S. 20.)

Kirjan minäkertoja ajautuu vähän vahingossa Vaihtuvien todellisuuksien kerhoon, jossa ihmiset kertovat vuorotellan heille sattuneita kummallisia, selittämättömiä kokemuksiaan. Kohta kertoja huomaa viettävänsä Mehiläispaviljongissa enemmänkin aikaansa, tekee havintoja muidenkin seurojen jäsenistä ja kuulee heidän tarinoitaan.

Mehiläispaviljongissa parveilevat sielulliset - tai kenties sieluttomat - persoonat on kuvattu sellaisin yksityiskohdin, että lukija huomaa ensin hymyilevänsä ja kohta pyrskähtelevänsä ääneen. Mitä kaikkea järjetöntä ihmiset ovatkaan ajankulukseen keksineet! Miten monimutkaista voi todellisuudestaan tehdä - tai ehkäpä liiankin yksinkertaista, kuten Hengittäjät, jotka yrittävät elää pelkällä auringonvalolla.

Tarinoita yhdistää kuuro-mykkä siivooja Lahja, jonka työpanosta arvostetaan ja joka tuntee sekalaisten seurojen tilan ehkä parhaiten. Hän on verkostoitunut myös yksityisten henkilöiden koteihin, koska käy siivoamassa heidän luonaan. Ja jos luulette, että siivoaminen on tylsää, niin ette ole koskaan siivonneet pornopuotia, ettekä ehkä tienneet, millaisista esineistä pölyjä voi pyyhkiäkään. Lukija näkee Lahjan elämän myös laajemmalti kuin kukaan Mehiläispaviljongissa kokoontuvista henkilöistä.

Kirja on jaettu 44 pieneksi kertomukseksi, jotka limittyvät toisiinsa. Eri yhdistysten jäsenet putkahtelevat yllättävissä tilantessa uudestaan esiin. Lopulta voi ehkä kysyä, miksi vaivautua kokoontumaan vain omiensa kanssa, koska Vaihtuvien todellisuuksien kerho parveilee kaikkialla.

Mehiläispaviljonki on ironiassaan hauska kirja, ja sen lukeminen tekee hyvää. Se on älykäs, muttei vaikea. Kirjassa on myös suoraa puhetta, jota ei paljon tarvitse tulkita:  - - toisinaan epäilen, että monet aikalaiseni ovat myös läpikäyneet lobotomian. Olen tavannut monia älymystöön kuuluvia henkilöitä, jotka ovat sitä mieltä että oikean erottaminen väärästä, hyvän pahasta ja kauniin rumasta on surkuteltavaa taantumuksellisuutta ja että "todellisuudessa" tai "luonnossa" ei ole oikeaa eikä väärää, ei hyvää eikä pahaa, ei kaunista eikä rumaa ja että siksi ihmisenkin on aivan turhaa erotella niitä. (S. 123.)


Jos kirjan lukujen otsikot ovat tällaisia: Sallimus, kaitselmus, kohtalo ja sattuma; Äitejä ja profeettoja; Kaksipäisen kuoriaisen talo tai So sorry, vastaan voi tulla mitä vaan. Varmaa on ainoastaan se, että lukijan mieli pääsee myllytykseen. Päässä salamoi ja jyrisee, melkein kuulee, kuinka hermoradat vaihtavat paikkaa.

Vuonna 2006 ilmestyneessä Mehiläispaviljongissa seurat kävivät lopulta yhdessä puolustamaan pesäänsä, paviljonkiaan, purku-uhkaa vastaan. Parvet kokoontuivat yhteissieluksi, joka käänsi voimansa tekemään hyvää. Miten on nyt? Pystyvätkö omissa kuplissaan elävät ihmiset kääntämään voimansa hyvään vai ajavatko kaikki vain omaa etuaan? Krohnin teos kertoo, miten suuri tarve ihmisillä on löytää toisensa, vaikka todellisuus on hajonnut pieniksi muruiksi, joista jokainen yrittää kerätä omansa. Leena Krohnilla on taito kääntää lukijan katse peiliin: tätä kaikkea on ihmisyys.

Kirjoitus on osa Ylen Kirjojen suomi -tapahtumaa, jossa kirjablogit ovat mukana Kirjablogit ja 101 kirjaa -otsakkeen alla.