George Saunders: Sotapuiston perikato

George Saunders: Sotapuiston perikato, 2016

Alkuteos: CivilWarLand in Bad Decline, 1996

Suomentaja: Markku Päkkilä

Kustantaja: Siltala

Kansi: ?

Sivuja: 208

Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

George Saundersin Sotapuiston perikato heittää lukijansa keskelle dystopiaa. Kyse ei ole mistään sadan vuoden päähän kuvitellusta ympäristökatastrofista, vaan maailmasta, jossa oikeastaan jo elämme - vai miltä kuulostavat muoviset elämyspuistot ja alipalkattu työvoima, muurien rakentaminen, köyhien köyhtyminen ja rikkaiden rikastuminen, jengisodat ja pakolaisten virrat. Niitä kaikka Saunders on kuvannut vuonna 1996.

Ei ole montakaan kuukautta siitä, kun Yhdysvaltoihin valittiin muurinrakentaja-presidentti ja Suomessa valmisteltiin ihan vakavissaan lakiehdotusta, jossa turvapaikanhakijoiden perustoimeentuloturva olisi pienempi kuin muiden Suomessa asuvien ihmisten. Suomessa heiteltiin polttopulloja vastaanottokeskuksiin. Näin eriarvoistetaan ihmisiä, näin se alkaa. Niin kauan kun meillä on laissa säädetty minimipalkka ja tasa-arvoa korostava perustuslaki, olemme jonkinlaisessa turvassa kaoottiselta ja mielivaltaiselta ihmisten hyväksikäytöltä, jota Saunders kuvaa. Saundersin maailmassa vain ne, joilla on aseet ja rahaa, pärjäävät. 

Sotapuiston perikato on Saundersin esikoisteos. Se sisältää seitsemän toinen toistaan mustempaa novellia, jotka kertovat tavallisten ihmisten selvitymiskeinoista raa'assa maailmassa. Tarinat ovat satiireja, mutta toivoisin hartaasti, että ne eivät olisi niin paljon totta kuin ovat.

Niminovellissa kerrotaan Sotapuisto-elämyskeskuksen epätoivoisesta hengissäpysymistaistelusta. Konkurssi uhkaa, koska jengit vaikeuttavat puiston toimintaa, eivätkä ihmiset uskalla enää tulla viihtymään. Novellin minäkertoja yrittää keksiä keinoja työpaikkansa säilyttämiseksi, mutta kun puistoon palkataan seonnut entinen ammattisotilas rauhanturvaajaksi, homma lähtee käsistä ja ruumiita alkaa syntyä. 

Isabelle-novellissa rujous ja raakuus sekä kauneus ja armo sekoittuvat, eikä oikeaa ja väärää voi erottaa. Hyvyys ja pahuus löytyvät jokaisesta ihmisestä. Samaa asetelmaa on Aallontekijä alamäessä -novellissa, jossa riistetty ja välinpitämätön huvipuiston työntekijä aiheuttaa hirvittävän vahingon ja joutuu elämään syyllisyytensä piinaamana. 

Novelli 200-kiloinen toimitusjohtaja on suosikkinovellini. Siinä kerrotaan yrityksestä, jonka tehtävä on eliminoida kiusalliset pesukarhut. Firma lupaa pesukarhuille vapautusta ja hellää kohtelua, mutta todellisuudessa teurastaa kaikki eläimet ja kerää kovat rahat lempeällä imagolla. Firman menestys perustuu siis silkkaan huijaukseen. Firman johtaja on psykopaatti ja työntekijät ovat ilkeitä toisilleen. Konttorissa työskentelevä 200-kiloinen Jeffrey joutuu pilkan kohteeksi, mutta yrittää pitää kiinni positiivisesta elämänasenteesta ja kuinka ollakaan, hänestä tulee sorrettujen työntekijöiden vapauttaja. Tosin onni ei kestä pitkään.  

Novelleissa Muistoja rouva Schwartzille ja Sorretun Maryn kovan onnen terrorikampanja kerrotaan myös yksittäisten ihmisten kapinasta. Mitä keinoja hmisillä on säilyttää ihmisarvonsa ja itsekunnioituksensa maailmassa, joka perustuu rahalle ja ahneudelle ja ihmisten alistamiselle? Ihmiset ovat valmiita uhraamaan jopa omat muistonsa tai vapautensa, jotta voisivat olla ihmisiä.

Runsaudenmaa on novellikokoelman pisin tarina, noin 100-sivuinen, joten sitä voisi kutsua pienoisromaaniksi. Tarina alkaa linnasta, jossa rikkaat käyvät tuhlaamassa rahojaan erilaisiin heille räätälöityihin elämyksiin. Linnan työntekijät työskentelevät ruokapalkalla, koska he ovat kaikki ns. viallisia. Heissä on vikoja, vammoja, joita geneettisesti saastuneet ja myrkylliset juomavedet ovat aiheuttaneet. 

Millaista muurien ulkopuolella on? Kannattaako viallisen paeta linnasta?: "- - Siellä on kaunista ja arvaamatonta eikä se ole riskin arvoista. Vallan kahvassa ovat vahvat ja hullut. - -  " "Älä usko", Cleary laulaa hänen takanaan. "Hän valehtelee ja haluaa vain sekoittaa pääsi. Tämä maa on paras koko maailmassa ja se on täynnä hyväsydämisiä elämää rakastavia ihmisiä." - - (S.140.)

Kuulostaako presidentilliseltä puheelta? Runsaudenmaassa Yhdysvallat on jakautunut länteen ja itään, eikä ilman asetta voi kuvitellakaan selviävänsä. Näihin olosuhteisiin Saunders kuitenkin rakentaa lopulta kauniin ja toiveikkaan tarinan, jossa ihmisen, kurjan viallisen, sinnikkyys ja kärsimys palkitaan.

Saundersin maailma on yhtä armoton ja väkivaltainen kuin Margaret Atwoodin Herran tarhurit -kirjan dystooppinen maailma. Ihmisten itsekkyys ja ahneus johdattavat maailman tuhoon, ja millainen se maailma sen jälkeen on, kuinka moni ja millaisin keinoin siitä sitten selviää. Mieleeni tulee myös Ray Bradburyn dystopiaklassikko Fahrenheit 451, jossa kansalaiset on vaivutettu viihteen avulla aivottomiksi idiooteiksi, mutta lainsuojattomina elää vielä jonkinlainen kapinallisten yhteisö, johon on pakko asettaa kaikki toivonsa. Jo Edgar Allan Poen novelli Punaisen kuoleman naamio vuodelta 1842 varoittaa muurien maailmasta. Muistattehan kauhutarinan prinssi Prosperosta, joka kerää rikkaat ystävät linnaansa ja antaa ruton riehua köyhien keskuudessa!

Saundersin tarinat ovat hurjia, mutta myös tavattoman hyviä ja viiltävän ajankohtaisia. Niiden satiiri puree syvään. Kauheudessaan ja brutaalisuudessan ne puhuvat lopulta inhimillisyyden ja ihmisyyden puolesta.  

Sotapuiston perikato on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Lukuisa, Reader why did I marry him?, Opus eka, Eniten minua kiinnostaa tie, Dysphoria ja Mitä luimme kerran. 

Osallistun kirjalla Reader why did I marry him -blogin novellihaasteeseen. Nyt olen lukenut haasteeseen 54 novellia. HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteesta kirja täyttää kohdan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.