Raymond Carver: Vielä yksi asia

Raymond Carver: Vielä yksi asia, 2. painos 1999 (I painos 1988)
Alkuteos: valikoituja novelleja teoksista Where I'm Calling From ja New and Selected Stories
Suomentaja: Raija Mattila
Kustantaja: Tammi
Kansi: Eero Heikkinen
Sivuja: 272


Raymond Carver (1938 - 1988) on kiistaton novellitaiteen mestari. Olen lukenut aiemmassa elämässäni (siis ennen blogiaikaa) hänen novellikokoelmansa Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta, enkä paljon paremmasta tiedä. Siksipä päätin lukea hänen novellikokoelmansa Vielä yksi asia Reader why did I marry him -blogin novellihaasteeseen. Samalla olisi taas yksi hyllynlämmittäjä luettuna.

Odotukset olivat siis korkealla jo lähtökohtaisesti. Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta -kokoelmaa on vaikea ylittää. Novellitaiteessa nobelisti Alice Munron tuotanto tai James Joycen Dublinislaisia tai John Steinbeckin Punainen poni ja tietysti Anton Tšehov ja Katherine Mansfield kykenevät samaan: kertomaan jotain merkittävää jättämällä paljon kertomatta. Lukija on häikäistynyt. Carverin novellit ovat kirkasta, täsmällistä kerrontaa, ne ovat samalla täynnä elämää ja jotenkin myös elämästä sivussa, molempia yhtä aikaa. Niissä tapahtuu yleensä hyvin vähän, mutta sitäkin merkittävämpää.

Anton Tšehov on mainittava tässä myös siksi, että Vielä yksi asia -kokoelman viimeinen novelli, Tehtävä, kertoo hänen kuolemastaan. Se on teoksessa poikkeuksellinen novelli siinä mielessä, että se sijoittuu jonnekin muualle kuin Yhdysvaltoihin. Carverin toteava, vääjäämätön kerronta vangitsee hetken ja vie tarinaa ovelasti sivuun, mutta antaa samalla kaikille pienillekin yksityiskohdille tilaa.

Kokoelman aloitusnovellissa Kukaan ei sanonut mitään nuori poika jää muka sairastamaan kotiin, mutta karkaakin joella kalaan. Tuloksena on hieno kalansaalis, jonka myötä poika toivoo saavansa huomiota vanhemmiltaan. Ehkä näiden keskinäinen riitely lakkaisi, kun hän esittelisi saaliinsa. Vanhempien todellisuus on kuitenkin jo kaukana pojan todellisuudesta, eikä yhteyttä synny. Ristiriita, toiveet, sanat - Carver saa lukijan sydämen särkymään.

Miksi te ette tanssi -novellissa mies on kantanut kaiken irtaimistonsa pihalle vaimonsa kuoleman jälkeen. Paikalle tulee nuoripari, joka ostaa huonekaluja ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Mies soittaa levyjä ja nuoripari tanssii pihalla, ja yhden tanssin saa mieskin. Voikohan luopumista ja uutta alkua enää hienommin kytkeä samaan tarinaan?

Carverin tarinat ovat tunnelmaltaan surumielisiä mutta vastustamattomia. Niissä on usein päähenkilönä keski-ikäinen mies, jonka elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Menneisyydestä löytyy vähintään yksi ex-vaimo ja lapsia, joiden heidänkään elämänsä ei ole mennyt aivan toivotulla tavalla. Miehellä on myös ollut alkoholin kanssa ongelmia, ja saattaa olla edelleenkin. Toistuvana motiivina on myös tuhkakuppi, joka on täynnä tai täyttyy melkoista tahtia tarinan edetessä.

Kokoelman loppupuolen novelleissa on myös huumoria, kuten novellissa Norsu: Olin pahoillani velipojan harmeista. Mutta oli minulla omiakin. Maksulistallani oli äidin lisäksi monta muutakin ihmistä. Minulla oli ex-vaimo jolle lähetin rahaa joka kuukausi. Minun oli pakko. En halunnut, mutta oikeus oli velvoittanut minut. Sitten minulla oli Bellinghamissa tytär jolla oli kaksi lasta, hänelle oli lähetettävä joka kuukausi jotakin. Olihan hänen muksujensa syötävä, vai kuinka? (s. 217.) Kertomuksen päähenkilö on hyväsydäminen kaveri, joka alkaa jo vajota epätoivoon kaikkien rahaa tarvitsevien sukulaistensa keskellä. Mutta sitten hän näkee unen isästään, siitä kuinka isä leikki hänen kanssaan norsua ja kuljetti häntä harteillaan. Hän näkee välähdyksen myös omista virheistään ja herätessään päättää nähdä kaiken hyvänä. Ihailtava arjen sankari, eikä kuitenkaan sankari ollenkaan, vaan tavallinen ihminen.

Novelleihin on vangittu jokin hetki, todellisuuden kirkastuma, joka saattaa olla uusi suunta elämälle tai sitten ei. Päivänselvää-novellin mies tulee jätetyksi, mutta hän ei tahdo mitenkään käsittää sitä. Tilanne on aivan absurdi - on kirje, jonka vaimo on kirjoittanut, mutta kirje ei miehen mielestä ole hänen vaimonsa käisalaa; on sakea sumu, jonka keskelle ilmestyy kaksi hevosta ja poliisi. Mies on aivan hukassa: Vaimoni lähti taloa kohti kulkien korkeissa koroissaan varovasti läpi märän ja takkuisen ruohikon. Hän avasi ulko-oven ja astui sisään. Näin miten hän liikuskeli valaistujen ikunoiden takana, ja samassa minulle välähti: en ehkä näe häntä enää koskaan. Se ajatus juolahti mieleeni ja minä järkytyin. (S. 250.)

Suosikkejani ovat teoksen jälkipuoliskon novellit, vaikka ei alunkaan novelleissa ole moittimista. Uusia kertomuksia -osuuteen poimitut seitsemän novellia ovat kuitenkin niin todellisia, että tuntuu kuin istuisi noiden tarinoiden henkilöiden vieressä, ja he kertoisivat elämästään juuri siinä. Tupakansavun, ja ehkäpä viskilasinkin säestyksellä.

Jos joku etsii novellitaiteesta suuria totuuksia, niitä ei Carverin kerronnassa ole tarjolla. On hetki, joissa kaivataan äitiä jo ennen kuin hänestä on erottu; on hetki, jossa istutaan työkaverin autoon ja kaikki murheet tuntuvat kaukaisilta; on hetki, jolloin valvotaan vaimon kanssa ja pohditaan  omaa kuolemaa. Todellisia, kirkastuneita tunteita, ja vaatimattomia, mutta sitäkin suurempia hetkiä.


Vielä yksi asia -teoksella kuittaan HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohdan 28. Kirja kirjailijalta, jolta olen lukenut aiemmin vain yhden kirjan. Teoksen 18 novellin myötä olen nyt lukenut Ompun novellihaasteeseen yhteensä 72 novellia. Kirjan on lukenut myös Kirja vieköön -blogin Riitta.