Alkuteos: The Moving Finger, 1943
Suomentaja: Eva Siikarla
Kustantaja: WSOY
Kesto: 7 tuntia 46 min
Pakkauksen suunnittelu: Kai Toivonen
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Agatha Christien dekkarit toimivat äänikirjoina toinen toistaan paremmin. Nytkin näitä on kaksi pakettia kuunneltuna, mutta en halua niputtaa niitä samaan postaukseen, koska molemmat ovat niin hyviä, että ansaitsevat omat arvionsa. Lars Svedbergin luentaa on hehkutettava taas kerran, sillä niin peribrittiläiseen tunnelmaan hän osaa johdattaa ja luoda kirjan hahmoista eläviä persoonia pienillä ääneensävyn muutoksilla.
Jos edellinen Neiti Marple -juttu, Ruumis kirjastossa, ei minua vakuuttanut, niin Syyttävä sormi viihdytti taas enemmän. Tässäkin tarinassa neiti Marple astuu näyttämölle ihan liian myöhään, mutta päähenkilö, joka on myös kirjan minäkertoja - sodassa loukkaantunut lentäjä-sankari Jerry Burton - on niin sympaattinen nuorimies, että ketään ylivoimiasta etsivähahmoa tähän ei oikeastaan kaipaakaan. Päinvastoin, kun lukija (kuuntelija) alkaa aavistaa romanssia ilmassa, olisi neiti Marplen voinut vaikka jättää poiskin.
Lentäjä-sankari asettuu pieneen maalaiskylään siskonsa Joannan kanssa, sillä lääkäri suosittelee hänelle toipumiseen maalaiselämän rauhaa. Rauhaa - todellakin! Rauhahan tästä maalaiskylästä, Lymstockista, on kaukana. Pienen maalaiskylän vakiasukkaat tunkevat sisarusten luo vierailulle ja kohta Jerry ja Joanna ovat keskellä kylän seurapiirejä, halusivatpa tai eivät. Kun kyläläiset sitten alkavat saada törkeitä paljastuskirjeitä, saavat sisaruksetkin omansa. Pian eräs kyläläinen tekee itsemurhan, jonka tulkitaan johtuneen hänen saamastaan törkykirjeestä. Kuka näitä kirjeitä oikein kirjoittaa? Ja oliko itsemrha lopulta itsemurha?
Tarinassa on jotain hyvin annipolvamaista tunnelmaa, sillä toiseksi päähenkilöksi nousee poikatyttö Megan Hunter, jota koko kylä halveksii ja jota oma perhekin lyö laimin. Minäkertoja Jerry Burton tunnistaa tytössä kuitenkin aidon ja älykkään persoonan. Ja arvaahan sen, miten siinä lopulta käy!
Syyttävän sormen juoni polveilee mukavasti ja johtolangat risteävät sinne ja tänne, jotta lukijalla pysyy sopivasti pää pyörällä. Mitä kiihkeämmäksi murhaava tunnelma kylässä muuttuu, sitä terveemmäksi minäkertoja tuntee itsensä. Lymstock tosiaankin auttaa sankaria toipumaan.
Syyttävän sormen ovat lukeneet ainakin Jokke, Jonna, Nina ja Liisa. Salla puolestaan on kuunnellut äänikirjan, kuten minäkin. Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohdan 47. Kirja täyttää vähintään kahden haastekohdan kriteerit: siinä ratkaistaan rikos (24) ja kirjailija on kirjoittanut yli 20 teosta (37).
Kiitos linkkauksesta, ja siitä, että luin oman bloggaukseni, ja jostain syystä pidin lukemastani, mikä ei aina toteudu, kun omia tekeleitä lukee. Tämä oli hyvä dekkari, ja bloggaus :)
VastaaPoistaKiitos itsellesi, Jokke! Äänikirjoja kuunnellessa monet nimet jäävät epäselviksi ja unohtuvat, mutta sain sinun arviostasi oikeat kirjoitusasut tarkistettua. Ja olen samaa mieltä, että tämä Christien dekkari oli keskimääräistä parempi.
Poista