Eeva Kilpi: Runoja

Eeva Kilpi: Runoja 1972 - 1976, 3. painos 1989 (ilm. ensi kerran 1978); sisältää teokset Laulu rakkaudesta ja muita runoja (1972) ja Terveisin (1976)
Kustantaja: WSOY
Kansi: ? (kansipaperi kadonnut)
Sivuja: 216
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä




Siis kauneutta on.
Rakkautta on.
Iloa on.

Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,
puolustakaa niitä! (S. 19.)

Eeva Kilpi on runoilijana aina asian ytimessä. Hän sanoo asiat niin kuin ne ovat, kaunistelematta ja rehellisesti. Jotkin runot voisi tulkita pamfletteina tai aforismeina ja suoranaisina toimintaohjeina, toiset taas ovat hyvinkin herkkiä ja kauniita, kuten esimerkiksi Laulu rakkaudesta, joka kertoo vanhan parin rakkaudesta. Runo on monelle suomalaiselle tuttu, enkä tiedä, voiko sitä liikuttumatta lukea. (Se löytyy myös Jenni Haukion kokoamasta runoantologiasta Katso pohjoista taivasta):
- -
Tunnustele vain:
kaikkien näiden ryppyjen alla se olen minä,
tähän valepukuun elämä meidät pakotti, 
                              mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun (s. 101).
 - - 

Eeva Kilven Runoja on ollut hyllyssäni vuodesta 1989, jolloin sain kirjan ystävältäni joululahjaksi. Teos siältää kaksi Kilven runokokoelmaa kokonaisuutena: Laulu rakkaudesta ja muita runoja vuodelta 1972 ja Terveisin vuodelta 1976. Olen lukenut kirjan moneen kertaan ja siitä huolimatta kävi taas kerran niin, että en meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni. Riemastuin ja liikutuin, teki mieli huutaa "jes" vähän joka sivun jälkeen. No, enhän tietenkään huudellut mitään, sillä runojen lukeminenhan on arvokasta ja vakavaa puuhaa, mutta miettikää nyt tätäkin:
Kuu paistaa heleästi
kuollut ajaa keveästi,
elävää naitattaa (s. 141).

Kilven huumori on vastustamatonta. Hän antaa huutia kaikenkarvaiselle tärkeilylle, miehille sekä itselleen - itselleen naisena, äitinä ja runoilijana. Joskus ei tarvitse kirjoittaa omaa runoakaan, koska: Haavikko sanoi sen jo (s. 214).

Runojen aiheet ovat kaikille ihmisille tuttuja: kaipaus, yksinäisyys, tyytyväisyys, rakkaus ja onni. Runon minä kaipaa välillä seuraa, miehiä, seksiä ja ehkä rakkauttakin, mutta sitten hän on taas tyytyväinen vapauteensa ja nauttii yksinäisyydestä, on onnellinen elämässään. Kokoelmassa Terveisin on myös osa nimeltä Reumaattisia runoja, jotka kertovat kivusta ja sairastamisesta, niin että lukijakin ne tuntee. Herkimmillään ja haavoittuvimmillaan runon minä on kuitenkin äidin roolissaan:
Lapseni pöydän ympärillä:
nämä ovat niitä ihmisiä joille minut on tarkoitettu
olemaan hyvä (s. 67).

Kilven runoissa on paljon feminismiä ja naiseutta. Runot käyvät tiivistä vuoropuhelua hänen teoksensa Naisen päiväkirja (1978) kanssa. Päiväkirja kertoo naisesta, joka vetäytyy mökille yksinäisyyteen kirjoittamaan, kuten Eeva Kilpikin teki. Tuloksena on syntynyt verevää ja rehellistä runoutta. Rehellisyydessään runot muistuttavat Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan (1978) runoja, ja kuten Tikkasen runoja, Kilvenkään runoja ei tarvitse tulkita päätänsä puhki. Suomalaisten naisten 1970-luvulla kirjoittama runous on kirkasta ja komeaa luettavaa. Lisään listaan myös Mirkka Rekolan Minä rakastan sinua -kokoelman vuodelta 1972 - ja siinä onkin niin kova runokolmikko, että heikompaa hirvittää.

Luonnon tarkkaillu ja sen kunnioittaminen ovat Eeva Kilven runouden ja kirjoittamisen ydintä. Esimerkiksi esikoisteoksen Noidanlukko päähenkilö, pieni tyttö, tarkkailee luontoa ja rakastaa eläimiä. Ihmisen ja luonnon yhteiselo ei ole esikoisteoksessa mutkatonta, eikä se ole sitä runoissakaan: Muutama runo on syntynyt siitä, että ohdakkeiden houkuttelemat perhoset joutuvat pikkulepinkäisten suuhun. Pitäisikö niittää ohdakkeet, jotta perhoset eivät joutuisi surman suuhun vai pitäisikö ryhtyä linnunpelättimeksi pikkulepinkäiselle? Raskasta seurata sivusta tätä luonnon tasapainoa ja harmoniaa, runon minä huokaa (s. 134).

Luontorunoilijana Kilpi kuuluu Aleksis Kiven, Eino Leinon, Aaro Hellaakosken ja Risto Rasan muodostaman perinteen ketjuun. Yksi tunnetuimmista Eeva Kilven runoista kuuluu yksinkertaisuudessaan näin:
Nosta jalka kaasulta:
perhonen ylittää tien (s. 115).

Loppuun on pakko lainata vielä kirjallisuuden ystävää puhutteleva runo. Olen tullut tähän asti toimeen ilman runossa mainittuja Nabokovia, Gorkia ja Tanizakia, joten vaihtaisin ainakin jonkun heidän tilalleen Eeva Kilven:
Olen minä sentään kiitollinen elämästä:
että sain lukea Tsehovia ja Blixeniä,
Nabokovia ja Gorkia
Tanizakia ja Jotunia.
Ja että sai itse tehdä
muutaman muistiinpanon. (S. 215.)



Eeva Kilven Runoja on luettu myös blogissa Kirjojen kamari. Osallistun teoksella Reader why did i marry him -blogin runohaasteeseen.