Juha Hurme: Niemi

Juha Hurme: Niemi, 2017
Kustantaja: Teos
Kansi: Jenni Saari
Sivuja: 440
Mistä sain kirjan: Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!




Istuin autossa punaisissa valoissa Tampereen Metson risteyksessä, kun kuulin radiosta tämän vuoden Finlandia-ehdokkaiden nimet. Heitin kädet ratista ja tuuletin Juha Hurmeen nimen kohdalla. Oikealla puolellani oli talo täynnä kirjoja, vasemmalla puolellani Minna Canthin patsas, ja jos olisin kääntynyt risteyksestä oikealle, olisin pian ollut Pispalassa, Lauri Viidan ja Juha Hurmeen kotinurkilla. Olin juuri aloittanut Niemen lukemisen ja tajunnut sen verran, että Juha Hurme on lukenut eräänkin opuksen kirjaansa varten ja kirjoittanut tiedoistaan sellaisen keitoksen, että hän jos kuka ansaitsee ehdokkuuden. Kirjassa mainitaan tietysti myös Minna Canth ja Lauri Viita.

Olin kuuntelemassa Hurmetta Helsingin kirjamessuilla, joten tiesin hänen uutuuskirjastaan jo yhtä ja toista. Hän muun muassa lupasi, että Niemi on väkivaltaa purkava teos. Miten sellaisen kirjan voi kirjoittaa? Se onnistuu kirjoittamalla tosiasioita historiasta, johon jokainen voi sitten nykyistä elämänmenoa verrata. Tulee suhteellisuudentajua.

Niemi on siis Suomen historia alkuräjähdyksestä vuoteen 1809, mutta kirja ei tosiaankaan ole mitään kuivakkaa dokumentointia - siitä pitää historioitsija huolen. Hän nimittäin kommentoi tapahtumia persoonalliseen tyyliinsä: Kun kolmikymmenvuotisesta sodasta ei tullutkaan tyylipuhdasta uskonsotaa, vaan sodittiin pois vanhoja kaunoja, kertojan on pakko huokaista turhautuneena Semmoista se on, saatana tai kun yhteinen taipaleemme Ruotsin kanssa loppuu, on aika hyvästellä emämaa: Heipä hei, Ruotsi. Det var skönt.

Kirjan luettuani minun on vaikea käyttää sanaa Suomi tai suomalaiset, koska olen lukenut niemeläisten historiasta. Niemi-sanan käyttö on perusteltua. Hurmeen ajatuksen lähtökohta onkin juuri siinä, että ei ole olemassa mitään Suomea tai suomalaisia. On olemassa tämä alue, niemi, joka on miljardien ja miljoonien vuosien aikana seilannut maapallon pinnalla pohjoisesta etelään ja etelästä pohjoiseen, ollut kauan jään ja veden peitossa, sitten harvaan asuttua erämaata ja jossain vaiheessa Ruotsin Itämaa. Hurme kirjoittaa vimmatusti ja tulee osoittaneeksi, että 14 miljardin vuoden aikaperspektiivissä Suomen historia on melko mitätöntä.

Entäs suomalaiset? Niin ketkä? Ne muutamat hassut, jotka tänne kylmään ilmanalaan lopulta eksyivät olivat ensin saamelaisia ja sitten kaikkia muita kaikista ilmansuunnista. Eikä heitä ole ollut kovin monta: varhaisella keskiajalla Niemellä asui noin 50 000 ihmistä. Teepä siinä sitten suurta historiaa! Kyllä Suomen historiaa on pikemminkin kuvattava sanoilla kapea, aneeminen ja heikko, kuten Hurme itse totesi kirjamessuilla.

Niemen historiasta putkahtelee esiin kuitenkin pieniä tähtiä siellä täällä. Nelipolvinen trokee, joka on säilönyt kansan tiedot ja hupailut parin tuhannen vuoden ajalta, saa kirjassa riemastuttavan osansa. Messuilla Hurme kertoikin ymmärtäneensä sen merkityksen Niemeä kirjoittaessaan. Kaikki kehitys - kirjoitustaito, rautakauden työkalut, filosofiset aatteet, maailmankirjallisuuden merkkiteokset - ovat saapuneet Niemelle vuosisatoja myöhässä. Täällä on keskitytty metsästykseen ja kalastukseen, hengissä selviämiseen, ja siitä huolimatta tavallinen kansa on ylläpitänyt laulua ja leikkiäkin. Kunnes kansan kiusaksi saapuivat eri suunnilta kristinuskon monet muodot, jotka alkoivat piinata niemeläisiä ja karsivat kansasta lähes kaiken ilon.

Kirja vilisee sekä Suomen että maailmanhistorian merkkihenkilöitä ja kulttuurivaikuttajia. Hurme yhdistelee ja vertailee heidän ajatuksiaan ja heittää maailmanhistorian tapahtumia ja filosofien ajatuksia kepeästi keskelle Suomessa vaikuttaneiden kirkonmiesten ahtaita aatoksia. Lukijasta alkaa tuntua siltä, että on suoranainen ihme, että täällä on jaksettu elää. Varsinkin Agricolaa ja hänen puritaanisia tekstejään voimme syyttää suurin piirtein kaikista ongelmistamme: Sen lisäksi, että me täällä Niemellä olimme suunnilleen planeetan viimeinen rupusakki, joka oppi omalla kielellään lukemaan, niin tuommoista elämän ja ilon kieltävää moskaa tarjoitliin. Ei ihme, että osa kantaväestöstä yhä synkistelee turhan tähden ja äänestää vaaleissa väärin, suhtautuu kaikkeen uuteen ja muuttuvaan väkivaltaisen torjuvasti ja palvelee baareissa kohtuuttoman töykeästi hienostuneiden alkoholijuomien kohtuullista ystävää. (S. 55.)

Hurme kirjoittaa kaikkea pönötystä ja tärkeilyä vastaan. Hänen kommenttinsa saavat nauramaan ääneen, sillä näyttäväthän historian tärkeiden herrojen teot aivan typeriltä nykypäivästä katsottuna. Tämä havainto on myös jotenkin lohduttava. Saan toivoa ja kuvitella, että tämän ajan vihapuheet ja ihmisiä eriarvoistavat aatteet nähdään parin sadan vuoden päästä täysin naurettavina.

Hurme nostaa historiasta esiin hauskoja tapahtumia, sattumia ja kummallisuuksia siihen tahtiin, että päätä pyörryttää. Tietoa tulee tuutin täydeltä, mutta silti kirjan sivut kääntyilevat tiuhaan eikä tekstiin väsy. Hurmeen kirjoitustyyli on vetävää. Paitsi kommentointia, hän käyttää muutenkin värikästä kieltä. Sanatkin tuntuvat kiinnostavan Hurmetta, sillä hän selvittää jonkin verran myös suomen sanojen etymologiaa. Nyt tiedän, mitä alun perin tarkoitettiin sillä, että pantiin pillit pussiin.

Hurme on innostunut historioitsija. Siinä missä historian kummalliset tapahtumat saavat hänet äimistelmään ja huudahtelemaan kommentteja, minä äimistelen hänen tietomääräänsä, yleissivistystään ja lukeneisuuttaan. Hurmeella on kyky kirjoittaa niin, että lukijakin innostuu.

Nimesin Hurmeen Nyljetyt ajatukset 2000-luvun Suomen tärkeimmäksi kirjaksi kaksi vuotta sitten. Kirja on mieletön Suomen kirjallisuuden historia ja sellaisena kulttuuriteko. Niemi on puolestaan mieletön Suomen historia ja sellaisena kulttuuriteko. Siitä sopisi vaikka riimutella:
Juha. Hurme. Kirjoitti. Kirjan.
Lue. Se. Matkamies.
Pane. Pillit. Pussiin.
Laula. Ja. Tanssi.
Kyllä. Nyt. Kelpaa.