Sivut

perjantai 3. marraskuuta 2017

Juuli Niemi: Tuhat tytärtä

Niemi Juuli: Tuhat tytärtä, 2015
Kustantaja: Otava
Kansi: Päivi Puustinen
Sivuja: 89
Mistä sain kirjan: ensin kirjastosta ja nyt se on myös omassa hyllyssä



Juuli Niemen Tuhat tytärtä huvitti, sytytti ja vähän surettikin, enkä meinaa saada siitä tarpeekseni, vaan luen sitä uudestaan ja uudestaan. Runokokoelma kertoo perheestä. Se kertoo perheen tyttäristä - joita on siis ainakin tuhat - ja yhdestä veljestä, äidistä ja isästä ja kasvamisesta. Eniten se kertoo pikkusiskosta ja lapsuudesta, mutta myös siitä, miltä tuntuu olla aikuinen ja aina vaan nuorin tuhannesta tyttärestä. Runot kietoutuvat yhteen ja käyvät keskenään vuoropuhelua tavalla, joka imaisee lukijan keskelle perheen historiaa. Lopulta se kertoo myös siitä, kuinka oma sisin löytyy.

Kun runoissa muistellaan lapsuutta, nostalgian huminaa ei voi täysin välttää, mutta nostalgiasta puskee esiin teräviä piikkejä. Runossa Suku kerrotaan kaikki ristiriidat, joiden keskellä eletään lapsuutta:                                       
                                                                                           Minun äitini kertoo
                                            että tyttäret ovat hänen elämänsä viisain päätös
ja että me siskot olemme kaikki             vahinkoja.    (S. 7.)

Myöhemmin kerrotaan äidistä lisää runossa Tyttöhaaveet:
- -
Tyttöjen äiti ei välittänyt vahingoista
tai liian korkeiksi kohoavista kerrossängyistä
ennen kuin viimeinen tytär ilmoitti tulostaan.
Mutta voiko häntä siitä moittia?
Jos on jo yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän tytärtä
niin yksi lisää on toki liikaa.

Nuorimmalle äiti ei jaksanut toivoa mitään.
Niin saattaa käydä
ja siksi nuorimmista joskus tulee niin keveitä
että he kohoavat ilmaan suurina saippuakuplina. (S. 61.).


Huumori, joka syntyy liioittelusta, perhearjen ajoittaisesta kamaluudesta, sisarusten keskinäisistä väleistä ja persoonallisuuksista, on posketonta. Esimerkiksi, kun perheen historia kerrotaan otsikolla Meidän perheen autot, tunnelma on hervoton ja samalla satuttava. Ensin tyttäret istuvat autojen takapenkillä, sitten äitikin saa oman auton, eivätkä isä ja äiti enää kuljekaan samalla autolla, isän auto jää parkkiin jonnekin muualle ja hänen merkityksensä vähenee: -- Tässä jossain välissä isä oli ostanut uuden auton, tehnyt hyvät kaupat, mutta me siskojen kanssa emme vaivautuneet muistamaan auton väriä tai merkkiä tai kenen pihaan isä sen tällä kertaa parkkeerasi. Huono ajettavuus sillä on, siitä siskot tuntuivat olevan varmoja, en tiedä miksi.- - (S. 17.)

Juuli Niemen runoilu on vapaata ja suloista (Tyttöjen äidillä on tyttömäiset haaveet.), mutta suloisuuteen kätkeytyy särmää ja kiihkeää rehellisyyttä (Hän halusi tytön jokaiselle toiveelleen.). Runoissa on yllätyksiä ja uusia näkökulmia. Silti se pysyy sillä tavalla tuttuna, että perhesuhteisiin on helppo samastua. Lukijan mielessä alkavat vilistä oman lapsuuden kuvat, siskon kanssa leikityt leikit, oman perheen autot, isoäidit, seurustelut ja omat kasvun paikat ja roolit, joihin ei ehkä ole koskaan istunut, vaikka niihin on ajautunut tai saanut ne omikseen.

Tuhat tytärtä on kuopuksen kasvu- ja selviytymistarina. Se kertoo, miten perhe menee rikki, mutta eheyttäkin jää - kaikki tuhat tytärtä - ja sitä löytyy elämässä lisää. Teoksen viides osa kertoo siitä kuinka oma itse löytyy, kun saa olla sellainen kuin on. Ei ole enää vain pikkusisko, se tuhannes tytär, vahinko, saippuakupla. Rakkaus voi eheyttää, vaikkei sekään välttämättä ole helppoa, rakkauden kohdekin kun voi olla melkein kohtuuttoman rikki:
Suurimman rakkauteni keräsin palasista. 
Se oli valtava työ. - - (s. 71.)

Teos on täynnä tyttöenergiaa, leikkiä ja satua. Kun tyttäret kasvavat, tyttöenergiasta tulee naisenergiaa ja railakasta feminismiä. Runossa Hääkellot kerrotaan, miten häät hoidetaan:
Perheet kuin perseet
isosisko sanoi
tuhansia maksaneiden häidensä aattona
ja vedimme tuhannet perseet.

                                     Polttarit kestivät tuhat vuotta
                                     mutta silti kukaan ei ehtinyt kehua
                                     yhdenkään siskon persettä tarpeeksi.     - -

Perse.
Pikkusiskon odotetaan lukevan runonsa
kahvin ja kakun päätteeksi.
Ei saa sanoa kuin että rakastaa.
Ei saa unohtaa, että kuitenkin rakastaa.
Tänä ilon 
ja talon takana itkemisen päivänä
kun kaikki maailman isosiskot menevät

                                         kampaustaan vihaten

naimisiin. (S. 19.)
             

Runojen muoto vaihtelee, on runomuotoisia runoja ja on proosarunoja. Rupesin jo epäilemään, onko teos kuitenkaan runoteos, sillä siinä on myös tarinoita. Toisaalta runotkin kertovat tarinoita (Hääkellot, Kiltin siskon mies) tai piirtävät tarkkoja henkilökuvia (Tuhat isoäitiä, Kuopustyttö). Kirjan takakansi jättää määrittelyt sikseen ja kertoo, että Tuhat tytärtä on Juuli Niemen (s. 1981) viides kaunokirjallinen teos.

Kaunokirjallisuutta tämä onkin ihan parhaasta päästä. Niemi osoittaa, että perheen historian voi kertoa juuri niin kun haluaa ja parhaalta tuntuu. Saa kirjoittaa runoja, tarinoita tai vaikka hautajaispuheita. (Runoteoksen kuudes osa on otsikoitu Minä elin kaunista loppua varten. Matkalla kasvatin itselleni pinnan, ja se sisältää kaksi hautajaispuhetta: toisen siltä varalta, että runon minä kuolee nuorena ja toisen siltä varalta, että runon minä kuolee vanhana.)

Juuli Niemen taidoista kertoo sekin, että hänen kuudes kaunokirjallinen teoksensa, Et kävele yksin, voitti viime vuonna Finlandia Junior -palkinnon. Se on herkkä ja taidokas nuortenromaani, joka kertoo Adan ja Egzonin rakkaustarinan. Toivoisin sekä aikuisten että nuorten lukevan sen, enkä vähiten sen kauniin kielen takia.

Tänä vuonna olen lukenut Reader why did I marry him -blogin runohaasteeseen vinon pinon kotimaisia runoteoksia - taitaa olla jo 25 luettuna (tosin puolet tuossa pinossa odottamassa bloggaustaan). Juuli Niemen Tuhat tytärtä on yllättäjä numero yksi. Luettuani sen harmittelin, että se pitää palauttaa kirjastoon, sillä halusin sen omakseni. Kuin vastauksena (tyttö)haaveeseeni, löysin kirjan eilen erään kirjakaupan löytöpisteestä. Minulla on siis nyt myös oma Tuhat tytärtä, kirjahyllyni uusi aarre.

Tuhat tytärtä on runokirja, jonka haluaisin antaa käteen kaikille niille ystävilleni, jotka sanovat, että he eivät lue runoja, koska ne ovat vaikeita tai niitä ei ymmärrä tai niistä ei saa otetta. Nämä runot ymmärtää ja nämä runot liikauttavat esiin kaikenlaista tärkeää:

Tähänastisen elämäni aikana olen oppinut
että tunnen itseni
ja se riittää. 

Että ihmisen ei kannattaisi ostaa kalenteria.
Mutta jos sen joka tapauksessa ostaa
pitäisi siihen kirjoittaa vain: 
HAUSKANPITOA!  - -   (S. 87.)



Tuhat tytärtä on luettu esimerkiksi blogeissa Kirja vieköön, Kirjan pauloissa, Eniten minua kiinnostaa tie, Täysien sivujen nautinto ja Yhtä sun toista. HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteeseen tämä sopii esimerkiksi kohtaan 26. Sukutarina.

9 kommenttia:

  1. Taisin sössiä kommenttini, kun puhelimella kirjoitan. Toistan nyt vaan, että tykkäsin tekstistäsi ihan possuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Omppu! Luulen, että tykkäisit Tuhannesta tyttärestä vielä possummin. 😉 Haasteesi myötä on tullut hienoja teoksia vastaan. Esim. Esa ja nyt tämä ovat suorastaan riemastuutaneet minua.

      Poista
    2. Sinulle kuuluu kiitos esim. Esan löytämisestä. Olen sittemin tartuttanut Esan ilosanomaa ja löytänyt todistettuja tartuntoja.

      Niemen tyyli on hieno. Vähän niinkuin kivulias hattara.

      Poista
    3. Runoudesta löytyy näitä helmiä, koska se on niin marginaalissa nykyään. Aikanaan Eino Leino, Lauri Viita, Aale Tynni, Saima Harmaja, Aila Meriluoto ovat olleet tapauksia, ja koko kansa on ottanut heidät omakseen. Päivälehdet julkaisivat runoilija-julkkisten uusimpia tai jopa tilasivat heiltä runoja...Oi niitä aikoja!

      Esim. Esa on aivan hitti. Klassikkoainesta, jos sellaista runoudesta enää syntyy.

      Poista
    4. "Kivulias hattara" kuvaa Niemen tyyliä hyvin.

      Poista
  2. Juuri tähän kirjaan sopiva ilotteleva postaus! Pidin myös kovasti, vinkin taisin löytää Eniten minua kiinnostaa tie -blogista. Tässä oli huimaa hulluttelua, mutta myös viiltävää tragiikkaa - nuo saippuakuplat ja kiltin tytön mies esim.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisia, karmeitakin ja kipeitä tarinoita tässä oli. Ja sitä hulluttelua.

      Tästä ei varmaan voi olla pitämättä.

      Poista
  3. Pidin kirjasta kovasti. Eikä minullakaan olisi mitään sitä vastaan, että löytäisin sen jostain laarista omaan hyllyyn uudelleen (mon.) luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ilo löytää tämä omaksi! Runokirjat kun ovat sellaisia, että niitä on mukava lukea uudestaan. Kummasti vuosienkin jälkeen tunnelmat ja jopa jotkin säkeet tuntuvat tutulta. Runous, ah!

      Poista

Kiitos kommentista!