Sivut

perjantai 12. tammikuuta 2018

Rosa Liksom: Everstinna

Rosa Liksom: Everstinna, 2017
Kustantaja: Like
Kansi: ?
Sivuja: 195
Mistä sain kirjan: ostin itselleni joulukahjaksi



Rosa Liksomin Everstinna oli minulle syksyn odotetuimpia kirjoja ja hankinkin sen lopulta itselleni pikkujoululahjaksi, koska en millään jaksanut odottaa pukin vierailuun asti. Luin kirjan sitten nopsaan tahtin ja aatonaaton aamuna sain sen loppuun. Mikään varsinainen joulutunnelman tuoja se ei tosiaan ollut, sillä se ei ollut mitään knapsakkaa luettavaa - sen verran totisia aiheita siinä käsitellään.

Everstinnan esikuvana on kirjailija Annikki Kariniemi, ja kirja kertoo fiktiivisesti hänen elämästään ja väkivaltaisesta avioliitostaan jääkärieversti Oiva Willamon kanssa. Kirja ei siis missään nimessä ole elämäkerta, vaan vankkaa, taidokasta romaanitaidetta. Räväkkä minäkertoja ja hänen käyttämänsä murre ankkuroivat kirjan vahvasti kaunokirjallisuudeksi.

Minulle kirjan antoisin osuus oli lopulta sen kieli. Liksomin kirjoittama peräpohjalaismurre leviää kuin räkkäsavu lukijan ympärille. Se on totista, lujaa ja luontevaa, eikä sen lukeminen ole missään kohdassa vaikeaa. Kun saksalaisnimet kirjoitetaan, kuten ne peräpohjolaisittain sanotaan, täytyy nykylukijan vetää suutaan hymyyn. Köppels, Köörinki ja Vyyreri eivät kuulosta yhtään pelottavilta tyypeiltä, vaikka pitivät maailmaa polvillaan. Fasistinen aate näyttäytyy kirjassa naurettavana kukkoiluna, vaikka se tekee syvän vaikutuksen suomalaisiin, myös Everstinnaan.

Everstinnan elämä jättääkin minut osittain kylmäksi. En pystynyt ymmärtämään hänen valintojaan oikein missään kohtaa. Lapsuus ja nuoruus Lapissa on vielä onnellista aikaa, mutta siinäkin on jotain, mitä nykylukija ei tahdo käsittää. Se on fasistisen aatteen palo, joka tuntuu  jo nuoren Everstinnan luissa ja ytimissä: Vihasimma temokratiaa, liperalismia, ryssiä ja kommunisteja, kannoima huolta oman rakhaan isänmaan kohtalaosta talouellisen kriisin kynsisä ja unelmoima nationalistisesta ihannevaltiosta, missä on vain yksi puolue, yksi johtaja ja yksi kansa. (S. 35.)

Aikuisen naisen elämä on myös hyvin dramaattista, sillä Everstinnan avioliitoista jokainen tuntuu käsittämättömältä. Everstin vaikutuspiirissä ei ehkä kuitenkaan ollut kyse valinnasta, vaan silkasta nuoruuden hulluudesta ja hullaantumisesta sekä naiiviudesta: Meilä oli sama askelten ja hengityksen tahti, meilä oli samat tavat ja arvot ja sama elämänrytmi. Minun rakhauen voima oli niin suuri ja väkevä, että mie voin hänet parantaa luonnevikasuuesta, jos semmosta ilmenee. Nuoruuen kaikkivoipasuuessa mie toitotin itteleni, että pystyn kääntähmään Everstin syämen kohti hyyää. (S. 67.)

Olkoon Everstinnan aatemaailma ja rakkauselämä kuinka rajua tahansa, ne eivät ole kirjan ainoat tasot. Kielen lisäksi luontokuvaus on kirjassa niin vahvaa, että lukijalle tulee tunne kuin näkisi posoaapoja, nevoja ja jänkiä silmissään. Everstinna vie myös Everstinsä luontoon rauhoittumaan. Erämaassa heidän rakkautensa on parhaimmillaan eikä sinne yllä mikään heitä häiritsemään.

Liksomin teos on kuin pyörremyrsky. Everstinna tulee ja sekoittaa lukijan pään omalla värikkäällä ja epäsovinnaisella elämällään, tarjoaa muutamat suvantokohdan erämaassa ja jatkaa eteenpäin elämän koskissa.



Everstinna on luettu useissa blogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena, Leena Lumi, Mitä luimme kerran,  Tuijata, Kirjasähkökäyrä ja Pihakuiskaajan puutarhaHelmetin vuoden 2018 lukuhaasteeseen kirja sopii ainakin kohtaan 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana. Kirjassa myös muutetaan ja (1) ja siinä luetaan kirjaa (16).

10 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Everstinna on ollut kovasti mielessä ja mukana keskusteluissa, mutten siltikään ole saanut oikein selvää kuvaa, millaisesta kirjasta oikein on kyse. En tiedä onko se tarpeenkaan, lukijan tehtävähän on ottaa siitä selvää :D Mutta joo, sinun postauksesi avasi arvoitusta mukavalla tavalla. Ja kyllä tämä pysyy edelleenkin mielessä ja lukulistalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat kirjan kyllä lainaan ja luulenpa, että hotkaiset sen nopsaan tahtiin. Liksom on yksi Suomen parhaista aina vaan!

      Poista
  2. Olen huono lukemaan murteella kirjoitettuja kirjoja, joten tämän päädyin kuuntelemaan. Äänikirjana tarina toimi oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lukeminen sujui kyllä vaivattomasti. Murteen rytmi ja painotukset alkoivat soida päässä ja kirja eteni mukvasti. Tosin olen kuullut paljon kehuja myös äänikirjasta!

      Poista
  3. Elina, tämä tarina on kuin suopursun tuoksua, mätästä, sammalta, himoa, mutta myös väkivaltaa ja sitten sitä

    että Suomessa ihan oikeasti on ollut vanhva natsimyönteinen virtaus. Jopa omassa suvussani toisen vanhemman puolelta, mutta ei antisemitismiä, sitä ei. Sitten satuin liikkumaan lapsena parhaan ystäväni kautta liki heitä, jotka tätä aatetta ylläpitivät, oikein tukivat ja siellä oli valtaa ja rahaa.

    En ikinä voi ymmärtää ihmistä, joka tälle aatteelle itsensä antaa, mutta se ei estä ihailemasta Liksomin teosta, joka oli minulla lukuvuoteni paras kotimainen. Ei tarvinnut miettiä. Vahva jälkimaku, joka ei lähde pois, ei millään.

    Murre oli rikkaus ja vaikka olen itse aivan eri murrealuilta (Karjala ja Satakunta) ei ollut yhtään vaikeaa.

    Olen jotenkin sivusta ylpeä, että Rosa Liksom tohti kirjoittaa näin vahvan teoksen mitään kaihtamatta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo natsiaatteen vetovoima oli jotenkin kammottavaa luettavaa. Everstinna oli niin ehdottoman varma sen autuaaksi tekevästä vaikutuksesta koko kansakunnalle. Samoi Evertin sotainto oli kylmäävää.

      On kuitenkin vaikeaa tuomita noita ihmisiä. Näillä tiedoilla ja koulutuksella ja maailmankuvalla, joita meillä on käsissämme, ei olisi mahdollista mennä tuollaisen humpuukin mukaan, mutta naapurimaassakin on massivinen propaganda päällä ja täysjärkiset ihmiset aivan suurmiehen lumoissa. Se on pelottavaa.

      Rosa Liksom on taitava, ihan parhaita Suomen nykykirjailijoita, joiden uutuuksia aina odotan innolla.

      Poista
  4. Tämä jäi yli joululahjakirjoista eli jäi lahjaksi itselle. En ole vielä lukenut, mutta odotan koavsti sitä nautintoa.

    Rakastan Liksomin proosaa. Olen lukenut hänen kaikki lyhytproosakirjansa moneen kertaan ja nähnyt niiden pohjalle tehtyjä vahvoja monologeja.
    Everstinnan materiaalia taas oli ensin monologina. Liksom on tehnyt paljon yhteistyötä Kuhmossa kulttuurisihteerinä toimineen Topi Mikkolan kanssa, joka on esittänyt elävästi Liksomin tekstejä ympäri maata ja myös KOM-teatterin lavalla. Liksomilla ja Mikkolalla on yhteisenä kotiseutu ja sen murre. Annikki Kariniemen elämää käsittelevän monologiesityksen nimi on Lapin punaiset hanget.

    "Liksomin teos on kuin pyörremyrsky", kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen pitkän linjan Liksom-fani. Hytti nro 6 on jäänyt vahvanva mieleen. Sen venäläistunnelma oli niin aidon tuntuista, että melkein haistoi tsaijun nenässään koko kirjan ajan.

      Ennenkaikkea Liksom on minulle lyhytproosan mestari. Meänkielen käyttö on hänellä niin luotevaa ja veätävä rytmi siivittää kerrontaa. En ole pettynyt vielä yhteenkään hänen kirjaansa, mutta onhan noita vielä lukematta, esimerkiksi Reitari, jota on myös kehuttu kovin.

      Poista
  5. Everstinna on väkevä romaani. Minulle se tarjosi niin intensiivisen lukukokemuksen, että työmatkapyöräillessäni kuuntelin sitä äänikirjana, muuten luin. Oli suorastaan pakko tehdä noin, olla puolitoista vuorokautta ikään kuin romaanin virrassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjaversiota on kehuttu kovasti ja ajattelin, että haluan kyllä kuunnella tuon mehevän murteen. Everstinna elää niin täysillä, että kirjastakin tuli intensiivinen kokemus. Liksom on taitava kertoja!

      Poista

Kiitos kommentista!