Johanna Holmström: Sielujen saari

Johanna Holmström: Sielujen saari, 2017
Alkuteos: Själarnas ö, 2017
Suomentaja: Jaana Nikula
Kustantaja: Otava
Kansi: ?
Sivuja: 365
Mistä sain kirjan: joulupukki toi


Ajattelen joskus, että on onnettomuus syntyä naiseksi (s. 50).

Johanna Holmströmin Sielujen saari sijoittuu Selin saarelle. Saari on viime aikoina ollut paljon julkisuudessa, kun sen ainutlaatuista historiaa on tutkittu. Paikka, joka on aikoinaan ollut spitaalisten eristyspaikka ja jossa on sittemmin toiminut sielultaan sairaiden naisten sairaala, on miljöönä kammottava ja kiehtova yhtä aikaa.

Luin jo viime keväänä Seilille sijoittuvan Katja Kallion Yön kantajan, joka kertoo levottoman Amandan elämäntarinan.  Arviooni liitin myös kuvia Seililtä, jossa vierailin kesällä 2016. Paikka on siis tuoreessa muistissani ja piirtyi silmieni eteen koko kauneudessaan nytkin, kun luin Holmströmin kirjaa.

Sielujen saari on kerronnaltaan hyvin samantapainen kuin Yön kantaja. Molemmissa kirjoissa naisten elämät on kerrottu realistisesti ja elävästi, ja heidän mielensä mutkiin pääsee hyvin sisälle. Ongelmani onkin nyt siinä, että olen liittänyt kirjat niin vahvasti yhteen, etten osaa niitä oikein erottaa - on kuin olisin lukenut yhden ja saman kirjan. Toisaalta voin sanoa, että olen nyt lukenut kaksi hienoa kaunokirjallista teosta Seilin saaren naisten kohtaloista.

Sielujen saaren päähenkilöinä ovat potilaat Kristina ja Elli sekä hoitaja Sigrid. Kristinan tarina alkaa 1890-luvulta ja Ellin tarina 1930-luvulta. Sigrid hoitaa heitä molempia kutsumuksesta ja taidolla. Vaikka hän on tavallista lempeämpi hoitaja, eivät kaikki kirjassa esitellyt hoitotoimet kovin inhimillisiltä tunnu. Naisten heikko yhteiskunnallinen asema tulee vastaan sekä nöyryyttävinä hoitoina että kummallisina diagnooseina.

Vaikuttavimmaksi koin Kristinan elämänvaiheet. En muista, milloin olisin ollut yhtä lailla pakahtumaisillani tekstistä, kun Kristinan tragediasta lukiessani. En meinannut pystyä kääntämään sivuja, ja itku kuristi kurkkua koko ajan.

Ellin tarina jäi etäisemmäksi, vaikka oli taiten kerrottu sekin. Sigridin tarina puolestaan muistuttaa siitä, kuinka pienestä on kiinni, ollanko mielisaraalassa potilaana vai hoitajana. Elämällä on tapana paiskata ihmisen eteen kaikenlaista mieltä järkyttävää.

Kristinan tragedian lisäksi naisten kaipuu äidin turvaan on raastavaa luettavaa. Äidin syli olisi ainoa paikka, jossa nämä muusta maailmasta eristetyt naiset saisivat lohtua.
Äiti on tullut. Äiti on todellakin siinä. Ja nyt hän hymyilee, sen hän osaa vieläkin, ja sormenpäät liukuvat äidin poskien yli kaulalle, hiuksille... kunnes äiti heilauttaa hänen kätensä loitommalle ja silmiin tulee ärtynyt katse, jonka Elli niin hyvin muistaa.
   "Rakas lapsi, lopeta nyt jo..."
   Äiti huokaa. (S. 79.)

Jaana Nikula on tehnyt taitavaa työtä kirjan suomentajana. Teksti etenee kirkkaana ja on kaikin puolin luontevaa luettavaa. Kirjailija Johanna Holmström on kertonut uskottavat ja koskettavat tarinat naisistaan ja pitää omalta osaltaan huolen siitä, että Seilin synkkää historiaa ja sen naisia ei unohdeta.



Teos on luettu muun muassa näissä kirjablogeissa: Kirja hyllyssä, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kulttuuri kukoistaa, Rakkaudesta kirjoihin, Usva ja Kirjaluotsi. Kirjaluotsi toivoo samaa kuin minäkin, ettei Sielujen saari jäisi vähemmälle huomiolla kuin Yön kantaja. Minä en ainakaan osaa panna näitä Seili-kirjoja paremmuusjärjestykseen, vaan toivon molemmille paljon lukijoita.

Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteeseen sijoitan tämän samaan kohtaan kuin Kirja hyllyssä -blogin Kaisa V, eli 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.