Mila Teräs: Jäljet

Mila Teräs: Jäljet, Romaani Helene Shcjerfbeckistä, 2. painos, 2017
Kustantaja: Karisto
Kansi: Tuija Kuusela
Sivuja: 275
Mistä sain kirjan: arvostelukappale




- Sielullani on pieni nurkka, koska olen nainen, puhun Miinalle. - Jokaista miestä kohti, joka pyrkii kohti ihanteitaan, on nainen, joka tehtävä on ruumiillinen työ. Einarilla on vaimo. Jotain sellaista pitäisi minullakin olla. (S. 260) Näin puhuu Helene Schjerfbeck elämänsä loppupuolella, kun hoitaa vanhaa, sairasta palvelijaansa.

Mila Teräksen Jäljet kertoo arvostetusta ja tunnetusta suomalaistaiteilijasta, Helene Schjerfbeckistä (1862 - 1946). Se on fiktiivinen, elämäkerrallinen romaani, jossa seurataan taiteilijan elämää syntymästä kuolemaan. Kehun heti kirjan tiedollista antia, jossa Scherfbeckin elämäntyö, kaikki taideteokset, nivoutuvat ajallisesti paikoilleen ja elämänkaari kerrataan tarkasti.

Lukiessani googletin ahkerasti Schjerfbeckin teoksia. Romaanin myötä taiteilijan työt alkoivat elää. Vaikka kävin Ateneumin Schejerfbeck-näyttelyssä vuonna 2012, en osannut kiinnittää yksittäisiin teoksiin niin paljon huomiota kuin nyt kirjaa lukiessani. Muistan näyttelystä erityisesti omakuvien sarjan, josta muodostui vaikuttava läpileikkaus taiteilijan ilmaisun muuttumiseen, mutta en osannut kiinnittää muita teoksia aikaansa tai taiteilijan omaan elämään.

Teräksen romaani kertaa Schjerfbeckin elämäntilanteet ja sanallistaa inspiraatiota, jota taideteosten taustalla on ollut. Myös Schjerfbeckin kuvaamista malleista tulee todellisia henkilöitä. Taiteilijan viimeinen omakuva on puolestaan eräänlainen alku koko kirjalle.

Nyt kun luin Teräksen kirjan ja katselin maalauksia ajallisessa järjestykessä, ymmärrän Schjerfbeckin työn ja merkityksen Suomen ja maailman taiteessa aivan ihmeellisen valovoimaiseksi. Mitä näkyjä ja näkemyksiä tällä ihmisellä on ollutkaan! Hän on ollut ilmaisussaan aivan poikkeuksellisen rohkea oman tiensä kulkija.

Teräs kuvaa tarkasti niitä olosuhteita, joissa teokset ovat syntyneet. Taiteilijan lapsuutta sävyttivät köyhyys ja rampautuminen sekä isän varhainen kuolema. Nuoruus ja ulkomailla vietetty aika tuntuvat hyvin energisiltä ja toiveikkailta, siellä pienen Helenen taiteilijanlahjat kuitenkin huomattiin ja hän pääsi taidekouluun jo lapsena. Apurahojen turvin nuori taiteilija pääsi ulkomaille opiskelemaan ja maalaamaan ja loi uraa jo melko nuorena. Schjerfbeck viihtyi kansainväissä taitepiireissä ja nautti vapaudestaan. Myös hyvät ystävät ympäröivät nuorta taiteilijaa ja säilyivät elämän loppuun asti.

Teräksen kirja rakentuukin erään ystävyyssuhteen varaan. Vanha taiteilija on päässyt sodan jaloista turvaan Ruotsiin, eräänlaiseen hoitokotiin, jossa hän elää viimeisiä aikojaan. Vielä pitää saada vetää viivoja, työstää omakuvaa. Vanhuuden hämäryyteen tulee vieraaksi nuoruuden ystävä Helena Westermack, taiteilija ja kirjailija, ja naiset alkavat keskustella. Oikeasti Helena on jo kuollut, mutta Schjerfbeckille hän on läsnä. Vuorotellen seurataan Helenen elämäntarinaa ja vanhojen ystävysten keskustelua. Rakenteesta tulee kirjassa vähän turhan kaavamainen ja teennäinenkin, vaikka naisten kautta päästäänkin käsiksi esimerkiksi naisasiaan ja historian tapahtumiin.

Vaikka Schjerfbeckin uran alku oli lupaava, siitä ei kuitenkaan tullut hänen elinaikanaan loistokas, vaan taiteilija joutui ensin opettajaksi Ateneumiin ja muutti sitten äitinsä kanssa Hyvinkäälle. Hän eli siellä syrjässä Suomen taiteen valtavirrasta ja miehisestä hegemoniasta. Vaikka talous oli kahden aikuisen naisihmisen talous, arkiset askareet veivät suurimman osan taiteilijan aikaa, koska heillä ei aina ollut varaa eikä halua palvelijaan. Lopulta Schjerfbeck vanhenee yksin.

- Minä aion antaa taiteelle kaiken, sanon. - Aion antaa sille sieluni koko voiman. (S. 37.) Tämä nuoruuden suunnitelma ei taiteilijan elämässä suinkaan toteutunut täydellisesti, sillä vaikka Schjerfbeck ei koskaan perustanut omaa perhettä, hänen elämäänsä kuului paljon muista ihmisistä huolehtimista, hoivaamista, kuten naisilla niin usein.

Teräksen kirja on selkeä ja sujuva kokonaisuus, mutta jäin kaipaamaan siihen sitä särmää ja säröä, jota Schjerfbeckin taiteessa on. Kiitän kirjailijaa kuitenkin Schjerfbeckin elämän ja taiteen tarkasta taustoittamisesta ja elävöittämisestä. Näin taiteilijan silmissäni romaanin sivuilla. Erityisesti ajat Pariisissa ja Englannissa tuntuivat hehkuvan intoa ja luomisen iloa.

Miten tavattoman kiinnostavaa taide onkaan, ja miten hienoa, että myös naisia arvostetaan taiteilijoina! Arvostetaan niin paljon, että heidän elämästään kirjoitetaan romaaneja. Se ei ole itsestään selvää.

Osallistun tällä tekstillä Kirjablogaajien Naistenviikko-haasteeseen, jota emännöi Tuijata. kulttuuripohdintoja -kirjablogi. Jäljet on luettu myös kirjablogeissa Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi, Kaisa Reetta T, Oksan hyllyltä  ja Mari A. 

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!